Olin liikkeellä esikoispojan, sekä kuopustyttären kanssa. Löysimme autolle hyvän parkin metsäautotien reunasta, kuivalta kankaalta. Jaoin tarvittavat tavarat kahteen reppuun, minulle ja pojalleni. Perheen nuorin sai kulkea ilman kantamuksia. Suunniteltuun eväspaikkaan oli matkaa ehkä 300-350 metriä. Heti autolta lähtiessä järven rannassa oli elämänsä ehtoopuolella oleva autiotupa, kämppä. Kämpän pihassa pari telttaa, joiden omistajatkin tavattiin. Kaksi henkilöä oli tulleet polkupyörillä seku katsomaan, minkälainen autiotupa täältä löytyy. Kyseinen tupa oli huonossa kunnossa, ummehtuneen hajuinen, liekkö homeessa. Kamina oli viety nurkasta piipun alta ja lattialla oleva muovimatto rakoili sieltä ja täältä. Olisihan se mielenkiintoinen kuulla tämänkin kämpän historiaa. Kait siellä on erämiehet pitäneet suojaa metsällä ja kalalla ollessa.
Kävin samaisella järvellä viime talvena hiihtämässä ja pilkillä. Silloin en päässyt kämppään, kun sen ovi oli jäätynyt kiinni.
Kohti pientä aihkikkoa
Jatkoimme kämpältä kohti itää. Talvella hiihtäessä olin bongannut rannan, joka oli pienen aihkikon kaltainen alue. Rantaan viettävä, hieman väljästi vanhoja mäntyjä ja keloja, sekä maahan kaatuneita puita.
Kävelimme rantaa pitkin, joka oli alkuun ihan ok varvikkoa, mutta muuttui melko pian yli polven yltäväksi suopursuikoksi. Tyttärellä taisi hieman housut, ellei jopa takinkin helma kastua, kun itselläkin kastui polvet kumisaappaiden yläpuolelta. Maasto oli hieman raskasta kävellä, mutta pääsimme perille, kun kannoin tytärtä jonkin matkaa.
Rannassa oli ennestään tulipaikka ja harmikseni sai huomata, että kaljatölkkejä oli jätetty pitkin poikin. Keräilin tölkit yhteen läjään ja olipa nuotiopuiden sekaan rikottu viinapullokin. On harmittava, että ihmiset eivät edelleenkään osaa kunnioittaa luontoa. Ihmeellistä on myös se, että jos tuollainen tölkki painaa täytenä sen vajaa 400 grammaa ja tyhjänä enää muutaman gramman, niin sitä ei kuitenkaan jakseta kantaa takaisin autolle.
Leirin valmistelut
Poika aloitti ensitöikseen virvelin virittämisen kalastamiskuntoon, tytär puolestaan kierteli lähi maastossa ja mie löysin pienen tervaskannon, josta sai halottua tarvittavat tulipuut. Keräilin lisäksi maahan pudonneita oksia ja risuja.
Vuoleskelin kiehiset tervaksista ja tulet syttyivät kohtuullisen helposti. Nuotion sytyttyä laittelin itsekin virvelin käyttökuntoon ja sidoin perukkeeseen Kuusamon KUF perholipalla varustetun uistimen. Lipan väri oli vihreän sinertävä. Olen tänä kesänä pyrkinyt ostamaan Suomessa valmistettuja uistimia, muun muassa Bete Lottoa ja Kuusamon Uistimia. Jonkin verran on tullut ostettua Prisman alelaarista myös legendaarista Mepsiä. Poikani on vielä lapsi ja aloittelija, joten hänellä tuntuu uistimia jäävän retkilleen 1-3 kpl joka kerta. Ostin hänelle testiin pari kiinan ihmettä, joista yksi oli Bete Lottoa muistuttava viehe. Poika teki yhden reissun jätkän kynttilän kupeeseen ja vieheestä oli värit poissa. Olen myös miettinyt muita keinoja vähentääksemme varustetappioita. Olen suositellut pojalle, että käyttäisi ainakin omilla reissuilla melkein pelkästään jigejä. Ne ovat hieman halvempia, mutta eivät myöskään yksi koukkuisena jää niin helposti pohjaan. Ehkä? Olen myös ajatellut, että viehekalastuksessa keskitytään suvanto- ja järvikohteisiin ennemmin, kuin koskipaikkoihin. Koskilla tahtoo uistimia jäädä joskus itselläkin kivien koloihin. Koskikalastukseen voisin opettaa poikaa perhostuksen kautta ja olen myös pohtinut, että vaihdan muutamaan lippaan yksihaaraiset koukut sitä varten.
Kalastus ei kuitenkaan tuottanut tulosta, itse yritin vain yhden vieheen taktiikalla, mutta poika kokeili lippoja ja joitain jigejä. Yhden kerran näin pienen ahvenen seuraavan uistintani, mutta tärppiä ei tullut. Poika taas kertoi, että hänellä olisi ehkä yksi tärppi ollut. Luulen, että tämä ranta oli liian matala. Vastarannalla ainakin ranta oli huomattavasti jyrkempi, joten siellä on varmaan rantakin syvempää. Ensi kerralla täytyy patikoida sinne.
Kirkasta vettä, mutta missä kalat?
Vesi järvessä oli tosiaan kristallinkirkasta. Näitä on Rovaniemen alueella vielä jonkin verran jäljellä. Järvellä ei ole asutusta, eikä mökkejä tämän autiotuvan lisäksi. Seutu on metsähallituksen monikäyttömetsää ja vastarannalla oleva Kivalo kuuluu tunnettuun vaarajonoon, Kivaloihin. Kivalot kulkevat aina Perämereltä Simon ja Kemin kunnan alueelta aina Rovaniemen Kaihuanvaaraan saakka.
Tästä järvestä vielä sen verran, että siikaa tässä pitäisi olla. Sitä pyydetään ilmeisesti verkoilla jonkin verran ja sitä myös istutetaan järveen. Siian pyynti rannalta virvelillä taitaa olla mahdoton tapaus. Meillä oli kiikarissa ahven, jota olisi voitu paistella nuotiossa. Tällä kertaa se jäi saamatta. Kohde voisi olla mielenkiintoinen soutuveneellä, kanootilla tai näillä nykyajan kumiveneillä. Silloin voisi päästä siikaakin tavoittelemaan perholla.
Niin, olihan meillä eväätkin. Teimme nuotiolle hodarit ja kyllähän se maistui. Ruoan päätteeksi keli kävi uhkaavaksi ja takaa alkoi tulla tummia sadepilviä. Päätimme kerätä kamat reppuihin ja lähteä kävelemään autolle, jotta vältytään pahemmalta kastumiselta. Kahveja en ehtinyt tällä kertaa keitellä. Pääsimme autolle kuivana ja hetken ajeltua kotia kohti, vettä alkoikin tulla ihan reippaasti. Oli siis oikea päätös poistua paikalta.
Tämmöinen retki tällä kertaa. Kirjoittelen taas, kun siihen on aihetta. 🙂
Vastaa