Kategoria: Kalastus

  • Löytyykö pojalle perhokalastuksen kipinä?

    Löytyykö pojalle perhokalastuksen kipinä?

    Meillä oli edessä kokonainen lauantai perhokalastuksen parissa.
    Ainoa toive retkelle oli, että saisin pojalle muutaman onnistumisen, jotta hänessä voisi syttyä jonkinlainen perhokalastajan kipinä.
    Ajelimme kohteeseen, ajoimme auton minulle tuttuun parkkiin, puimme kahluuhousut ja kasailimme kamppeet reppuihin. Meillä oli käytössä kaksi Visionin EKA vapaa, toinen #3 ja 7 jalkainen, toinen #4 ja noin 8 jalkainen. Laitoimme kolmosluokkaiseen kelan, jossa oli hyvin pintaperhostukseen toimiva siima ja neloseen taas kela, jossa minulla oli Vibe 85 jatkeena nymfisetti. Ajattelin, että voisimme vuorotellen kalastella eri tyylejä ja tämä ajatus osoittautui toimivaksi.
    Kummallakin pystyi heittämään pinturia, mutta toisella nymfaaminen oli hankalampaa.

    Käveltiin joki varteen ja koskipaikalle, josta olen kerran aikaisemmin saanut nymfikalan. Laitettiin pinturisettiin musta liitsi ja nymfisettiin pojan kaverin luona sitoma kuulapäinen perho. Huomasin, että tämä perho ei kuulapäästä huolimatta tahdo upota, koska siinä oli pyrstökarvaa sen verran paljon. Kalastaessa huomasin, että kosken sivussa pienessä peilissä kävi tuikki. Kas, kala pintoo tämmöisessäkin vedessä. Vaihdoin nymfisettiin pienen mustan klinkhammerin ja heitin muutaman heiton. Kohta oli kala kiinni ja väsytyksen jälkeen komea reilu 30 cm harjus haavissa. Siitä peli auki, tosin vain minulle. Jatkettiin alemmaksi, näytin pojalle paikan, josta sain ensimmäisen perhotaimenen ja ihasteltiin kirkasvetistä jokea ja miljöötä. Jatkettiin edelleen joki vartta alemmaksi, kunnes saavuttiin rauhalliselle nivalle. Istahdettiin hetkeksi alas ja tutkittiin, näkyisikö tuikkeja. Niva oli hiljainen. Annoin pojalle luvan haravoida liitsillä. Jätin tavarat rantatörmälle ja kävin katsomassa alempaa. En ehtinyt kauaa tutkailla, kun näin tuikin ja pyysin pojankin katsomaan. Samaan aikaan hieman alempana valtava kurki tallusteli ja lähti lentoon. Kamera oli tietenkin repun luona.

    Poika jäi ”vahtimaan” tuikkeja, kun minä kipitin repulle vaihtamaan tuoreen 5x perukkeen ja siihen mehevän mustan klinkhammerin valkoisella hatulla. Annoin kunnian pojalleni yrittää lähempää tuikkia. Syksyllä toisella johkalla heitossa oli vielä paljon tekemistä, eikä silloin saanut perhoa kalan kohdalle. Nyt heittoa on harjoiteltu kotipihalla, joten se tuntui sujuvan hieman paremmin. Kerran tai kaksi kala kävi yrittämässä, mutta tartutus ei onnistunut. Hetken rauhoitus ja kala tuikki jälleen. Uusi heitto kalan yläpuolelle, perho lipui virran mukana ja kohta katosi pinnan alle. Vapa ylös ja kala oli kiinni. Pojan hymy oli korviin saakka. Koitin isänä neuvoa, miten väsytetään ja hän sai ohjattua kalan rantaan hieman alemmas, jossa olin. Sain kalan haaviin ja menin pojan luo. Mahtava, kerrassaan mahtava harjus pintasyönnistä. Mitallinen 35 cm harjus oli haavissa. Hetken pohdittiin, otetaanko ruoaksi, mutta päätettiin kuvan jälkeen päästää takaisin. Ehkä se oli parempi niin. Hieman ylempänä tuikki uusi kala, tai oli tuikkinut jo aikaisemminkin. Kala oli hieman vaikeammassa paikassa, joten heitot eivät napsuneet oikein kohdilleen ja oli muutoinkin ongelmia siiman kanssa. Sanoin pojalle, että lähdetään ruoan tekoon ja annetaan paikan rauhoittua. Juuri kun oltiin lähdössä, kala tuikkasi. Sanoin pojalle, että annappa minun yrittää. Hiippailin lähemmäksi rantapusikossa ja sain heitettyä juuri tuikin yläpuolelle. Ensimmäinen heitto oli onnistunut ja kala tartutettu. Sain haavittua vikkelän harjuksen ja tämä osoittautui hieman pienemmäksi, mutta +30 cm kuitenkin. Lähdimme ruoan tekoon.

    Ruokailun aikana huomasimme, että niva hiljeni, eikä enää uusia tuikkeja tullut. Voi olla, että kaloja oli vain ne kaksi. Muut ovat jo lähteneet kovempiin koskipaikkoihin. Niin lähdimme mekin. Jätimme roskat autolle ja jatkoimme ylävirtaan. Nymfailtiin ja tarkkailtiin pintakäyntejä. Joessa oli pieni matalahko laajentuma jonka yläpuolella kovempi kuohu. Sanoin pojalle, että kokeileppa varsin tuosta nymfillä, eikä aikakaan kun oli jälleen mitan täyttävä harjus kiinni. Päästettiin tämäkin kala takaisin kasvamaan ja jatkettiin ylemmäksi. Noin 10 metriä ylempänä pojalla oli jälleen kala kiinni, nyt hieman pienempi mutta kuitenkin yli 30 cm harjus. On ihmeellinen retki, kun kaikki harjukset yli 30 cm. Luulisi, että pojan perhokalastuskipinä olisi ainakin jokseenkin iskenyt, kun on tullut näin monta hienoa onnistumista.

    Monesti kokeneet perhokalastajat sanovat, että ei enää näillä kilometreillä kalan koolla, tai edes kalan saannilla ole niinkään merkitystä. Pääasia on mukava retki hyvässä porukassa tai sitten yksinään. Mulla on ollut jollain tapaa alusta saakka se ajatusmaailma, että en tavoittele mahdollisimman suurta kalaa. Toki kirjaan ylös saadut kalat ja niiden pituudet. Lähijokien koskikalastus on itselle c&r kalastusta, joten siksikään sillä ei ole väliä, onko kala 30 cm vai 35 cm. Ajattelen ehkä enemmän sen vesistön kautta sitä asiaa. Tältä joelta on tullut useita yli 30 cm harjuksia ja muutamia pieniä luonnon taimenia, niin ajattelen, että joki voi ihan hyvin ja siinä on mahdollisuudet kalalla kasvaa. Oikeastaan ainoa este kasvulle ovat mato-onkimiehet. En voi varmasti sanoa, että kyseisellä joella tätä harrastetaan, mutta pieni epäilys ja pelko siitä on. Mikäli sitä harrastetaan ja kesän aikana useita 20-25 cm taimenia napsitaan pannulle, niin kyllähän se verottaa sitä kantaa. Toki kyseisessä joessa on varmasti sekä että, paikallista purotaimen kantaa ja myös vaeltavaa järvitaimen kantaa.

    Jatkoimme matkaa ylemmäksi ja ihastelimme joki uomaa ja sen kirkasta vettä. Seutu on pitkälti ojittamatonta, joten vesistö on säilynyt hyvänä. Tärpit hiljeni ja vettä alkoi ripotella. Kävelimme ylemmäksi mukavan niemen nokkaan kuusten alle kahvitauolle. Keittelin kaasukeittimellä ensin pojalle kaakaoveden ja sitten pannukahvit. Välipalaksi söimme ylihyvät munkit ja vähän suklaata. Tämä on joen kohta, joka on omaan silmään näyttänyt hyvältä kalapaikalta. Tämä on nyt neljäs kerta, kun käyn tässä kohdin. Aikaisemmilla retkillä kalahavaintoja ei ole ollut tässä mutkassa ja sitä olen ihmetellyt kovasti. Sade alkoi heikentyä ja aurinko pilkotti pilvien raosta. Huomasin, että ihan kosken niskalla pintoi kala. Tuikki tuli myös joen vastarannalla ja hieman myöhemmin muutamissa muissakin kohdissa. Poika halusi kokeilla ensin niskalla olevaa kalaa ja hän laskeutui rantaveteen. Paikka oli hankala, kun takaheittoa ei voinut tehdä. Perho kävikin välillä puussa ja milloin missäkin, mutta tuikkivaa kalaa hän ei saanut siiman päähän. Annettiin tilanteen rauhoittua ja hetken päästä niskalla oleva kala taas pintoi. Mie otin pinturisetin ja laskeuduin rantaveteen. Sain heitettyä hyvin kalan eteen ja tärppi tuli. Perhossa oli kiinni pieni taimen, ehkä 20 cm. Minulle ensimmäinen pinturitaimen.

    Noin viisi metriä ylempänä oli pari tuikkia, joita poika alkoi yrittämään. Huomasin, että kala yritti tärpätä muutaman kerran, mutta hän ei saanut tartutettua. Ajattelin, että varmaan jokin tosi pieni kala. Pojan kärsivällisyyden loputtua annoimme tilanteen rauhoittua ja kokeilin itse. Sain siitä pienen särkikalan, ehkä seipi? Mysteeriksi jäi, kuka pintoi joen vastarannalla, koska se oli taas samantyylinen tuikki, mitä aiemmin rauhallisella nivalla.

    Jatkettiin jokea ylemmäksi, jossa en itsekään ollut ennen käynyt. Yhdestä rännimäisesti koskesta tuli oppikirjamaisesti kaksi harjusta. Toinen tuli kosken loppuosasta ja toinen ihan niskalta, kumpikin nymfaamalla.

    Paluumatkalla vuoroteltiin poikani kanssa, toinen heitti liitsiä ja toinen nymfaili. Jonkin matkaa ennen autoa huomasin, että pojalla oli vapa hieman kaarella ja kala potki siiman päässä. Kävelin hänen luokseen ja saatiin haavittua pieni taimen. Pojan ensimmäinen taimen.

    Uskon, että tämä retki sytytti pojassa perhokalastajan kipinän. Hän on parin kaverinsa kanssa kalastanut virveleillä haukea ja ahventakin tämän kesän aikana ja sanoin, että näiden ei tarvitse sulkea pois toisiaan. Kehotin pitämään kiinni myös siitä harrastuksesta. 🙂

    Harjus
    Kirkas vesi
    Taimen vai purotaimen?
  • Alkukesän huuma vai merkittävä kehitys?

    Alkukesän huuma vai merkittävä kehitys?

    Onko sattumaa vai olenko kehittynyt perhokalastajana? Olenko oppinut jotain merkittävää, vai onko tuuri ollut myötä. Varmaan molempia.
    Olen tehnyt nyt kesäkeleillä kolme retkeä kahdelle eri joelle. Näitä aiemmin oli muutama pisto Tikkasenkarille ja aiemmin keväällä hankikorrikalastusta hieman kauempana. Ne kaikki olivat tyhjänpyyntiä.

    Niin, siis kolme retkeä kahdelle eri joelle. Jokaisella retkellä haavissa on käynyt taimen tai tammukka, sekä muutama harjus. Yksi harjus on ollut jopa mitan täyttävä, mutta se tuli toukokuussa kun oli vielä rauhoitusaika.

    Mutta mitä ihmettä? Kolme taimenta, ei isoja mutta rasvaevällisiä kaloja kuitenkin. Mitat 20-25 cm. Olen ajatellut, että pientenkin taimenten kanta on niin heikko, että niitä tulee ehkä kerran kesässä tai kahdessa. Sellainen 25-30 cm taimen on jo ihan eri kaveri siiman päässä, kuin saman tai hieman isomman kokoluokan harjus. Harjukset on ollut mitoiltaan 15-35 cm väliltä. Tämän kokoluokan kalat ovat monelle sellaisia, että ei niitä merkata edes ylös. Mitättömiä.
    Meitsille nämä ovat tärkeitä onnistumisia.

    Tämän kesän fokuksena on 1 + 3. Tarkoittaa, että pääfokus on yhdessä joessa ja tarpeen mukaan kolme muuta. Olen tehnyt nyt kaksi retkeä pääkohteeseen ja yhden retken toisaalle. Sekin tuli hieman sattumalta, kun oli työkohde joen lähellä. Toukokuun 22 päivä ja lämpöä oli yli 20c*. Vedenlämpötila joessa noin +12c*. Joitain koskikorentoja oli liikkeellä, sekä hieman hyttysiä. Syksyltä tutulla suvannolla, tai olisiko se kuitenkin niva, harjukset söivät pinnasta. Minun epäilys on, että harjukset olivat jo suorittaneet kudun ja olivat nyt nälkäisinä tankkaamassa pinnasta koskikorentoa, ehkä jotain hoikkakorria?

    Muutamaa kokeilin pinturilla ja emergenteillä ja haaviin astikin tuli.
    Se tuli kuitenkin huomattua, että eivät ottaneet ihan jokaiseen heittoon. Myöhemmin ylempää joelta tuli mustaan liitsiin pieni taimen. Kaksi muuta reissua on suuntautunut niin kutsutulle pikkujohkalle.
    Ensin toukokuun lopussa ja toinen viikkoa myöhemmin kesäkuun alussa. Retkien välissä vesi oli laskenut hieman ja lämmennyt pari astetta. Ensimmäisellä retkellä kaikki kolme kalaa (yksi taimen ja kaksi harjusta) tulivat matalahkosta ja suhteellisen rauhallisesta virrasta liitsillä.
    Toisella retkellä tämä kohta oli täysin tyhjä, ehkä vesi oli laskenut juuri kriittisesti. Kalat löytyivät puolen yön aikaan kovemmasta koskesta kiventakusista nymfaamalla. Perhona oli Phaesent tail black jig. Kerroin retkellä aikaisemmin kameralle, että en ole juuri saanut kaloja paljon kehutuista kiventakusista ja eipä mennyt kauaa, kun alkoi tulla. Yksi harjuksista oli 33 cm ja pari pienempää. Tämän kertainen taimen oli kauden isoin, 25 cm.

    Alkukausi on ollut täynnä onnistumisia. Retket ovat olleet antoisia muutoinkin. Olen saanut nauttia hyvää pannukahvia, seurata lintuja, ihmetellä mihin rantasipi on jatkuvasti menossa ja olla vain, ajattelematta työasioita tai muita murheita.

    Youtube – Alkukesän idylli

  • Viime syksynä suvantoja tutkimassa

    Viime syksynä suvantoja tutkimassa

    Julkaisin helatorstaina videon, joka oli kuvattu viime vuoden lokakuun viimeisenä päivänä. Otin silloin töistä perjantain vapaaksi ja tein retken niin sanotulle kotijoelle, jossa oikeastaan aloitin nykyisen harrastuksen. Toki ihan ensimmäinen retki oli toiselle joelle veljen kanssa ja silloin käytin hänen perhovapaa ja perhoja. Ostin sen jälkeen omat ja tein muutamia retkiä tälle kyseiselle joelle. Olen kalastellut pääsääntöisesti joen alinta kilometriä ja saaden muutaman 25-30 cm harjuksen, sekä pienempiä harjuksen poikasia ja särkikaloja.

    Kesä 2025 meni enimmäkseen unelmaa etsiessä, eli tutkiessa uusia paikkoja ja näin saavuttaen paljon tyhjiä retkiä. Tulevalle kesälle olen tehnyt periaatepäätöksen ja valinnut läheltä kolme eri kohdetta, joita tulen kiertämään. Kesän pääkohde on nimenomaan tämä pikkujohkaksikin videoilla kutsumani joki. Jotenkin ne ensimmäiset retket heinä- ja elokuussa 2024 loivat minulle jonkinlaisen lähtemättömän suhteen tähän jokeen. Paikka on hieno ja todistetusti sieltä on muutama harjuskin noussut. Olen myös kuullut, että pientä taimentakin voi hyvässä lykyssä saavuttaa. Näistä nyt valituista kolmesta johkasta tämä taitaa olla vedenkirkkaudeltaan heikoin. Valuma-alue käsittää melko paljon ojitettua suomaata, mutta kyllä ihan latvoilta löytyy myös kirkasvetistä järveäkin.

    31.10.2025

    Kävelin jokivartta ylöspäin ohittaen aikaisemmin käytyjäni paikkoja. Suuntana oli reilun kilometrin päässä olevat ensimmäiset, tai joen kulkusuuntaan katsottuna viimeiset suvannot ja nivat. Joen alajuoksu, viimeinen reilu kilometri on lähes täysin koskea, mutta on siellä välissä hieman rauhallisempaa nivaakin, josta toisella reissullani 2024 sain pintaperholla 30cm harjuksen. Hetken patikoitua saavuin kosken niskalle ja sen yläpuoliselle suvannolle. Saalisodotukseni olivat vähäiset, koska syksy oli jo pitkällä, eikä näiltä vesiltä ollut mitään kokemusta. Ainoa odotukseni oli, että suvannoista voisi virveliin tarttua jokin pirteä jokihauki. Istahdin suvannon rannalle ja virittelin virvelin heittokuntoon. Laitoin siiman päähän sinertävän Kuusamon lipan. Suvannossa oli yllättävän vähän vesikasvillisuutta ja kalastaminen oli melko helppoa. Oliko viikko pari takaperin olleet yöpakkaset jo vieneet vesikasvit mennessä? Kalaa suvannosta ei kuitenkaan kuulunut, eikä näkynyt.

    Jatkoin kävelyä ylemmäksi, kohti isompaa leventymää, jossa oli tarkoitus piettää eväs- ja kahvitauko. En kalastellut enää matkalla, vaan ihastelin maisemia ja pohdin, että tänne pitää tulla kyllä kesälläkin. Retken tarkoitus oli siis tutkia, minkälaisia vesiä täällä hieman ylempänä on. Ei kuitenkaan niin kaukana, etteikö tänne tekisi kesäiltana piston. Vesi oli vaihtelevaa, enimmäkseen hitaasti virtaavaa, mutta välillä myös kosken tynkää. Määränpäähän päästyäni eteeni aukesi isohko suvanto, jonka eteläpäähän joki laski vetensä jopa köngäsmaisen kosken läpi. Otin ruokaveden joesta, joka oli hieman ruskeahkoa. Ajattelin, että tämä saa kiehahtaa kunnolla, ennenkuin sekoitan sen Pasta Carbonaraani ja kahviin. Veden keittyessä retkikeittimessä heittelin suvannossa Meps 3 lippaa. Tuloksetta.

    Eväs- ja kahvitauon jälkeen virittelin perhovehkeet ja tapsin päähän Orange Tagin. Lähdin kävelememään takaisin alavirtaan, välillä uittaen perhoa potentiaalisen näköisissä paikoissa. Kaloja en tavoittanut, en edes tärppiä. Meno matkalla näin rantaheinikossa joitain hoikkakorreja, joten pinturikalankin mahdollisuus roikkui koko ajan ilmassa.

    Hoikkakorreista puheen ollen retkellä oli toinenkin ajatus. Olen kahtena syksynä käynyt eräällä johkalla, jonka velimies on minulle näyttänyt. Se on muuten tulevan kesän yksi kohde joista. Syksyisin kalat siirtyvät erittäin rauhalliseen virtaan ja hyvänä päivänä siellä pääsee erittäin hienon pinturiharjuksen kalastukseen. 2024 syksynä ei tavoitettu pintovia kaloja, mutta sain toisella retkellä uppoperholla pari harjusta. 2025 syksynä, hieman ennen tätä retkeä pääsin kokemaan todella hienoa pinturikalastusta. Pari retkeä sinne on ollut lyhyen perhourani ehkä hienoimpia retkiä. Sen takia pyrin kaiken muun ohella kartoittamaan muitakin vastaavia paikkoja, joissa voisi syksyllä tavoittaa pintovaa harjusta. Ei sillä, etteikö tämä tietopaikka olisi kyllin upea, vaan siksi, että voisi jakaa kuormaa eri paikkoihin. Syksyllä 2025 löysin toisenkin paikan, joka on hieman kauempana oleva kirkasvetinen joki. Sieltä löytyi suvanto, jossa harjukset pintoivat. Kalat olivat 25-30 cm kokoisia.

    Tällä kertaa en pintovia kaloja, tai kaloja ylipäänsä tavoittanut ollenkaan. Löysin kuitenkin potentiaalisia paikkoja, joita pitää käydä tulevana kesänä katsastamassa, sekä mahdollisesti myös syksymmällä.

    Odotan innolla kesäkuuta, jotta pääsee tosissaan taas tutkimaan tätä ja paria muuta pienempää harjusjohkaa. En aio toistaa viime kesäistä päätöntä seikkailua. Totta kai kesän aikana retkiä tulee tehtyä muuallekin, esimerkiksi kaverin pyytäessä tai jos retkiä kotijoille tulee tehtyä riittävästi muutoin.

    Suvantoja tutkimassa video

  • Avovesikauden aloittelua

    Avovesikauden aloittelua

    Nyt on luvattoman pitkä aika edellisestä kirjoituksesta. Eiköhän tämäkin tahti tiivisty, kun kesä tulee ja kalaretket lisääntyvät.

    Hankikorri kalassa

    Avovesikausi alkoi tänä vuonna 11.4, kun kävimme velimiehen kanssa tutkimassa, joko hankikorrit ovat liikkeellä ja harjukset ruokailemassa. Retki oli äärimmäisen antoisa, vaikka kalaa emme saaneetkaan. Keli oli hyvä, miljöö kaunis ja eväät maistui. Hankikorria oli kyllä ihan mukavasti liikkeellä, mutta ei niin paljoa, että kala olisi aktivoitunut niitä pinnasta syömään.

    Iltapisto pikkujohkalle

    Poikani piti kuskata syrjäkylälle kaverin luokse, joten oli luontevaa ajella samalla reissulla pienelle johkalle. Mukana oli kalakaveri Juho. Saimme auton parkkiin metsähallituksen hakkuuaukean keskelle puuauton kääntymispaikalle. Tästä itse joelle oli noin 400 metriä, joten patikointia ei isommin tullut. Kävelimme suvantomaista jokivartta, emmekä vielä tässä vaiheessa uittaneet perhoja. Kylmän veden ja keväisten olosuhteiden vuoksi olisi voinut sitäkin kohtaa kyllä kokeilla. Kävelimme kuitenkin alemmas, jossa virtaus oli hieman kovempaa, sellaista nivamaista. Kokeilin seku vähän pinturia, mutta kukaan ei aktivoitunut nappaamaan. Lisäksi tuli uitettua pinkkiä liitsiä, mustaa nymfiä, orange tagia ja pinkkiä squirmy wormia. Reissu oli kalojen osalta tyhjä, mutta alue potentiaalinen, kun kesä tulee. Pitää ehdottomasti käydä uudestaan. Kohteessa oli paljon majavan kaatamia puita ja pientä padon alkuakin. En ole ennen nähnyt livenä ainakaan näin tuoreita majavan jälkiä.

    Tikkasenkarille iltapäivän pisto

    Kalastuskalenteri tai voisiko sanoa vuosikello muotoutuu hiljalleen. Aloitan nyt kolmannen kesän perhokalastajana. Viime kesä meni ajoituksien suhteen ehkä vähän pieleen. Olen ajatellut, että Tikkasenkari ja muut, joissa on taimenen ja kirjolohen mahdollisuus, olisi hyviä paikkoja tähän toukokuun kalastukseen. Harjuksen rauhoitus on meidän korkeudelle 1.4-31.5, joten tänä aikana pienet joet olisi ihan hyvä jättää rauhaan. Tosin itsehän juuri kävimme tämmöisellä..

    Kävin Tikkasenkarilla 3.5 iltapäivästä – alkuillasta. Keli oli noin +10c, välillä tuuli kovastikin ja satoi jopa räntää, mutta välillä paistoi aurinkokin. Retken ajatus oli kokeilla talvella hankkimaani #7 luokkaista ja 9,6′ Guidelinen Stoked vapaa. Kokeilin vähän erikokoisia perhoja, streamereita ja liitsejä, mutta tärppejä ei illan aikana tullut. Rannalla oli ainakin puolen kymmentä muutakin kalastajaa, osa virvelillä ja osa perhoilla, enkä nähnyt kenenkään muunkaan saavan kalaa. Mie otan nämä tyhjät reissut aina heittoharjoittelusta, joten turhaa ei tämäkään ollut. Perhon oikea oppinen heitto ja eri heittotyylien taitaminen on yksi tärkeimpiä asioita koko kalastuksessa. Niin ja on se tyhjä reissu kuitenkin aina parempi, kuin sohvalla pötköttely ja puhelimen laavaus.

    Eiköhän se tästä taas iloksi muutu tämäkin kalastuskausi. Paljon on ajatuksia ja visioita, katsotaan mitkä toteutuvat ja mitkä ei. Yksi päätavoite on käydä mahdollisimman paljon yhdellä pikkujohkalla ja oppia tuntemaan sen paikan metkut. Youtubeenkin tulen tekemään tässä ainakin ennen juhannusta videon tai parikin.

  • Tuliko tärppejä 2025?

    Tuliko tärppejä 2025?

    Kausi 2025 oli ensimmäinen kokonainen kausi ja kalaretkistä tuli kirjoitettua semi hyvin myös kalapäiväkirjaa. Rupesin mielenkiinnosta katsomaan, mitä viime kaudesta jäi käteen mahtavien kokemuksien lisäksi. Kalapäiväkirjaa selailtua tuli huomattua, että tarkat muistiinpanot ovat erityisen tärkeitä, mikäli haluaa jatkuvuutta eri vesistöjen tutkimiselle ja kalastukselle. Huomasin, että osa muistiinpanoista oli todella tarkkoja ja osa taas vähän sinne päin. Joistain retkistä, joissa pyysin tyhjää, ei ole välttämättä mitään merkintää.

    Kalapäiväkirjasta ilmeni, että sain kauden aikana noin 25 harjusta, yhden taimenen ja yhden kirjolohen. Tarkennettakoon, että tähän laskettiin vain perhokalastuksella saadut kalat. Heti tätä kirjoittaessa muistin, että yksi huhtikuinen Kintasjoen harjus jäi merkkaamatta. Sain kauden aikana virvelillä lisäksi yhden taimenen, pari harjusta ja yhden kirjolohen, sekä muutamat hauet ja ahvenet.

    Perhokalojen määrä, noin 28 kappaletta voi olla jollekin vähän, jollekin ihan hyvä määrä ja toiselle taas paljon. Määrä riippuu paljon siitä, kuka on kalastamassa, missä kalastaa ja minkä kokoisia kalat ovat. Voidaan tässä artikkelissa unohtaa melkein tyystin yksi taimen ja kirjolohi. Taimen oli täysin sattuma, kun olin etsimässä syysharjusta ja kirjolohi taas itselle poikkeuksellisesta paikasta, keskeltä kaupunkia Kemijoen rannalta. Voidaan keskittyä siis pelkästään harjuksen kalastamiseen tältä osin. Lähes kaikki harjukset, muutamaa yksilöä lukuun ottamatta ovat Rovaniemen vesistöistä. Ne muutama poikkeus löytyi siiman päähän Sodankylän pohjoispuolelta, sekä yksi Sallan kunnan alueelta.

    Olen taulukoinut saaduista kaloista lajin, pituuden, joen osan, pyyntikuukauden, perhon ja vuorokauden ajan. Vuorokauden ajat ovat jaettu neljän tunnin välein, eli 06.00-10.00 on aamupäivä, 10.00-14.00 keskipäivä ja niin edelleen.

    No mitäs se kalapäiväkirja sitten kertoi viime kaudesta. Kausi alkoi huhtikuussa ja päättyi lokakuussa. Perhosiimaan tarttui yhteensä noin 28 kalaa, joista 26 oli harjuksia. Kaloja tuli kahdeksalla eri perholla, kymmeneltä eri joelta ja viitenä eri vuorokaudenaikana. Eniten kaloja tuli pintaperholla, Black Gnatilla ja vähiten mustalla leechillä, jossa oranssi kuula. Black Gnatiin iski kahdeksan harjusta ja leechiin vain yksi harjus. Eniten kaloja tuli keskipäivällä (8kpl) ja parhaimmat kuukaudet oli kesä-, heinä- ja syyskuu jolloin haaviin pääsi kuusi kalaa per kuukausi. Kaikista harjuksista 10 kappaletta tuli pintaperholla. Pintaperho harjuksista yksi kesäkuussa ja loput syys- ja lokakuussa. Orange tag ja Pinkki leech toi haaviin kumpikin neljä kalaa, vihreä/harmahtava Pheasant tail toi puolestaan viisi kalaa. Tämä oli toiseksi paras ottiperho ja aikaisemmin mainitut Orange tag ja Pinkki leech jaetulla kolmossijalla. Kaksi kalaa tuli puolestaan mustaan foam klinkkiin, mustaan perinteiseen klinkhammeriin ja vihreään larvaan. Niin kuin aikaisemmin sanottuakin, musta leech toi vain yhden kalan.

    Kalapäiväkirjaa tutkiessa olen huomannut muutaman puutteen, jotka voisivat olla hyödyllisiä oppimista varten. Perus tilastointiin tämmöinen on täysin riittävä, mutta jos haluaa oppia enemmän esimerkiksi harjuksen ruokailukäyttäytymisestä, olisi hyvä merkata muitakin asioita retkeltä ylös. Veden osat, tai miten sen nyt kirjoittaakaan, tulee ensimmäisenä mieleen. Yritin nyt muistin varaisesti merkata kaikkien kalojen kohdalle paikan, josta kala tuli. Merkkauksissani esiintyy kevättulvan jälkeistä vuolasta virtaa/koskea, suvantoa, niskaa, nivaa, virranreunaa ja peiliä. Näistä voisi miettiä yksinkertaiset speksit. Esimerkiksi suvanto, koskenniska, koski ja loppuliuku. Kevättulvan vuolaat virrat voisi olla omana osana. Jos kala tulee koskesta, niin sen voisi tarvittaessa mainita, että oliko se väli pooli, vai ihan kuohusta.

    Kauden ensimmäinen harjus tuli suvannosta, neljä seuraavaa vuolaasta virrasta ja korkean veden aikaan. Keskikesällä kalastin aika paljon kiven takusia ja virran reunoja. Toisin sanoen, keskikesän kalat tulivat koskesta. Syys harjukset puolestaan suvannosta. Harjus on minulle se pää kohde ja tästä syystä tulevan kesän kalastukseen voisin tehdä muutamia muutoksia. Kalan koolla ei ole sinänsä merkitystä, mutta tutkimusmielessä sillä on. Haluan selvittää, kuinka isoja harjuksia Rovaniemen vesistöiltä voi löytyä tänä päivänä. Harjuksen, etenkin suurharjuksen kohdalla puhutaan, että ne löytyvät suvannoista. Tämä pätee varmasti enemmän käsivarren erämaassa, kuin täällä. Voisin kuitenkin etsiä enemmän nivamaisia koskia, kuin ihan vain koskia. Keskittyä kosken niskoihin ja loppuliukuihin. En muista viime kesäistä ajatusmaailmaani niin paljoa, mutta jotenkin ajauduin aika paljon ronkkimaan keskeltä koskea kiven takusia. Monet perhokalastusoppaat, podcastit ja kirjatkin keskittyvät paljon taimenen kalastukseen. Tämä voi olla vaikutuksena siihen, että pyydän harjusta taimenelle ominaisista paikoista. Edellisessä kirjoituksessa olin kiitollinen siitä opista, jota olen Laurilta ja muutamilta muiltakin saanut perhokalastuksen suhteen. Silti, vaikka joku kertoo, että ne harjukset löytyvät suvannoista, nivoilta ja koskenniskoilta, en välttämättä osaa hakeutua sinne. Joskus se vaatii enemmän koulimista. Joskus se vaatii, että pitää itse havahtua ongelmaan.

    Youtube on täynnä kalavideoita Keski-Suomen koskilta, sekä Lapin kirkkailta vesiltä. Näitä videoita on tosi kiva katsoa ja miettiä, että joskus teen kyllä retken käsivarteen tai Itä-Lappiin. Tämän hetkisellä oppimatkalla en osaa samaistua kuitenkaan näihin videoihin. En ole varma, voinko ottaa oppia niistä, päteekö täällä samat temput, kuin niissä. Toisaalta taas Savukosken Värriöjoki tai Kairijoki ovat myös Kemijoen sivujokia, niin kuin monet minunkin kalastamat joet.

    No tämä ei välttämättä liity nyt tähän aiheeseen.

    Yhden kesän tilastoinnista ei voi juuri päätelmiä tehdä. Se mikä itseä yllätti, on että sain kesä- ja heinäkuun aikana kaksi kalaa enemmän, kuin syys- ja lokakuun aikana, vaikka syksyn pintaperhostukset tuntuivat kalaisimmilta. Ehkä tässä hämää se, että syksyn retkiä oli kolme ja silloin sain isoimmat kalat. Syys- ja lokakuun kalan pituuden keskiarvo oli 31 cm, kun se koko kauden osalta oli 26 cm. Huhti-elokuun välillä keskiarvo oli 24.5 cm. Näitä on aivan hauska tutkia ja etenkin vuosien päästä, kun tilastoa on kertynyt enemmän. Kalojen koko ja määrä kertovat kuitenkin monesta seikasta.

    1. Olen aloittelija, enkä odota saavani määrällisesti, kuin laadullisestikaan isoja saaliita.

    2. Kävin yhdellä joella maksimissaan kaksi kertaa kauden aikana.

    3. Kohteeni eivät ole tunnettuja suurista tai määrällisesti runsaista harjusvesistä.

    Haluan nostaa esille tuon kohdan kaksi. Tämän kohdan osalta viime kesän ajatukset jakautuivat. Ajattelin, että keskityn muutamaan hyvään mestaan ja tutkin niitä. Toisaalta taas ajattelin, että tämä kesä voisi olla tutustumista mahdollisimman moneen paikkaan. Sitä se sitten olikin. Kalastin viime kesänä ainakin 14 eri joella. Yhteistä näillä on, että kaikki laskevat vetensä lopulta Kemijokeen. Yhteenkään paikkaan en tehnyt kahta retkeä enempää. Joihinkin vain yhden ja joihinkin jokiin niin, että retket olivat eri koskelle. Kalapäiväkirjan mukaan retkiä, joilla sain näitä edellä mainittuja kaloja oli 12 kpl. Retkiä kaiken kaikkiaan tuli tehtyä noin 20-25 kpl.

    Tiivistettynä retkiä oli noin 23 kpl 14 eri joelle. Noin joka toisella retkellä tuli kalaa ja keskimäärin retkellä tuli kaksi kalaa. Käydyistä joista 10 antoi saalista ja neljä jätti tyhjäksi. Saadun harjuksen keskipituus oli 25 cm, taimenia ja kirjolohia tuli yhdet kappaleet, joista taimen 30 cm ja kirjolohi sen perusmitan verran, olisiko 50 cm?

    Kaudella 2025 minulla oli kalastonhoitomaksun lisäksi Kemijoen yhtenäislupa, Länsi-Lapin vapalupa ja Vikajoki. Lisäksi yksittäiset ostot Meltaus- ja Raudanjoen luville. Tälle vuodelle nämä lupa-asiat ovat hieman muuttuneet. Länsi-Lapin vapaluvan sijaan joudun ostamaan tälle kesälle kolme vapalupaa, jos haluan kalastaa samoja mestoja, kuin viime vuonna. Tälle vuodelle en ole täysin päättänyt, mitä lupia aion ostaa, muuta kuin Kemijoen yhtenäisluvan. Se lupa käy niin Ylikylässä ”kotirannassa”, Tikkasenkarilla, sekä parilla pienellä johkalla. Vikajoelle tuskin tulen ostamaan kausilupaa, koska olen saanut siitä joesta koko elämäni aikana vain yhden harjuksen. Siellä on tullut käytyä kuitenkin elämäni aikana enemmän, mitä näissä monessa muussa paikassa. En ole oikein päässyt sinuiksi sen joen kanssa. Uskon kyllä, että jos siihen keskittyisi yhden kesän oikein kunnolla, niin voisi olla tosi hyvä joki. Eipä pois suljeta tätäkään vaihtoehtoa.

    Rovaniemen ympäristössä olevat pienet joet kyllä kiehtovat meikää ja ovat maisemaltaan todella miellyttäviä. Viime kesänä seikkailunhalu meinasi vain mennä yli ja jossain vaiheessa piti vähän pysähtyäkin miettimään, että mitä tässä oikeasti etsitään.

    Mitä sitten ensi kesänä pitäisi tehdä erilailla, ehkä paremmin? Selkeästi itselle nousee mieleen pari asiaa:

    1. Keskittyminen pienempään kohde määrään. Oppisin tuntemaan joen paremmin ja sikäli parantamaan onnistumismahdollisuuksia. Paikkatuntemus.
    2. Pohtia enemmän sitä, missä kohtaan koskea kalastaa. Keskittyminen nivoihin, koskenniskoihin ja loppuliukuihin. Lisäksi suvantojen kokeiluja, viihtyykö harjukset kesäisin sellaisissa.

    Paikallistuntemus kehittyy ajan saatossa, kun kiertää samoja paikkoja erilaisissa olosuhteissa. Parin retken otannalla on kokeneemmankin vaikea sanoa, onko paikassa kalaa, minkä kokoista ja kuinka paljon. Aloittelijana tämä vaatii vielä enemmän kärsivällisyyttä. Etenkin mestat, joiden eteen pitää nähdä hieman vaivaa, saattavat yhden tyhjän retken jälkeen jäädä unholaan. Sellaiset paikat voivat kuitenkin olla toisella, kolmannella tai neljännellä kerralla paratiiseja. Meikän veikkaus on, että tässä lähijokikalastuksessa monet suosivat helposti saavutettavia paikkoja. Sellaisia, joihin on näppärä tehdä iltapisto tai vaikka aamupäivällä ennen iltavuoroa. Luulen, että pieni osa paikalliskalastajista näkee vaivaa ja kävelee jollekin koskelle 5 km enempää. Voin olla väärässäkin. Jos näin on, niin vähälle kalastuspaineelle jääneitä koski- ja nivapätkiä voi löytyä. Niistä voi tavoittaa myös keskivertoa vauraampia kaloja.

    Kalapäiväkirjaan vielä palatakseni haluaisin puhua myös vuorokaudenajoista. Mie jaoin vuorokauden neljän tunnin ajanjaksoihin, eli 06.00-10.00 on aamupäivä, kello 10.00-14.00 on keskipäivä ja niin edelleen. Yökalastusta tuli harrastettua loppujen lopuksi aika vähän, joten kalojen saanti jakautui melko tasaisesti muille, kuin aamuyön tunneille.

    Aamupäivällä 06.00-10.00 välillä sain yhden kalan. Keskipäivällä 10.00-14.00 välillä tuli eniten, eli kahdeksan kalaa. Iltapäivällä, illalla ja yöllä tasaisesti 6 kalaa jokaiseen ajanjaksoon. Tästäkään ei voi kovin isoja johtopäätöksiä tehdä. Aamuyö jäi nollalle siksi, että en kertaakaan kalastanut kello 02.00 ja 06.00 välillä. Jos en ihan väärin muista, niin aamuisia retkiä tuli tehtyä jonkin verran, joten siitä voi jotain päätelmiä tehdä, että harjuksen syönti ei ole ehkä parhaimmillaan 06.00-10.00 välillä. Toki tämäkään ei ole mikään kiveen hakattu totuus.

    Kylläpä sitä vain jo odottelee tulevaa kautta. Laitan tähän loppuun vielä kuvat näistä perhoista, joilla viime kauden aikana kaloja sain. Kiva kun löysit blogiini.

    EDIT: Huomasin, että olen aina kirjoittanut Pheasant Tail perhon Phaesent tail. Pahoittelut tästä. Olen korjannut tähän artikkeliin oikean nimen, mutta vanhoihin jääköön väärä.

    Black Gnat – Kuva Superflies.com
    Pheasant Tail
    Orange tag
    Pinkki leech
    Klinkhamer
    Foam Klinkhamer
    Larva
    Musta leech
  • Erämies?

    Erämies?

    Varoitus, seuraavassa teksti on kirjoitettu huonolla Peräpohjan murteella. Tekstissä on luultavasti paljonkin virheitä murteen osalta, koska en varsinaisesti puhu aitoa Peräpohjan murretta. Tekstin sisältö on kuitenkin täyttä totta.

    Olisiko minusta erämieheksi, olenko mie erämies?

    Enhän mie mikhän erämies varsinaisesti ole. Nuorempana niinkin. Silloinhan me oltiin tuon tuosta yötä metässä. Vikakönkäällä telttaillen, Tikkasella laavussa ja Toramolla koassa. Hyvällä mie niitä muistelen ja osaltaan haaveilen nykyistekki semmoista heittäytymistä. Sitä on mukavuuen halu ottanut otetta, eikä ole niin heleppoa ottaa teltta kainaloon ja painella kairaan. Onko muutes kaira sama ko erämaa? Tai salo, tai selkonen? Kyllä mie sanon, että on. Netissä on nimitäin synonyymit sanalle selkonen seuraavanlaiset: erämaa, kaira, kiveliö, korpimaa, pohjoisen kaira, salo, sydänmaa ja tietön. Kuulemma oikeita selkosia on enää ihan pohjoisessa lapissa, käsivarressa ja itälapissa. Aina välillä minun harrastuksiini kuuluu maastokartan tutkiminen ja on toden totta vaikia löytää Rovaniemen seudulta edes vähääkään erämaata. Net alueet, joita ei ole vielä rakennettu, niin ne on ainakin ojitettu ja hakattu ja sitä myöten tehty tietä sinne ja tänne. Ei sillä, etteikö mulle riittäisi pienikin metsäala, enhän mie kuitenkaan jaksa, enkä edes ehdi kävelemään aikataulutetun päiväretken aikana erämaan mittoihin yltävää aluetta. Ihminen on kietonut likaiset käpälät jokaiseen vaaraan ja notkelmaan.

    Niin mie haaveilen siittä, että voisin perjantaina napata teltan ja muut tykötarpheet, ajella metsätien varthen, patikoija muutama kilometri joelle tai metsäjärvelle. Voisin siellä telttailla, samoilla lähimaastoihin, kalastella. Lauantaina entistä virkiämpänä perheen pariin kotio. Mikäs mua tässä hommassa estelee? Ensimmäisenä täytynee ihan rehellisesti myöntää, että peleko. Pimeää ja yöllistä metsää mie pelekään. Alkaa oma mielikuvitus tekemään tepposia, aistit valpastuu ja kuulee jos jonkinlaista ääntä ja rapinaa. Joitain aikoja sitten mie saatoin ihan päiväsaikaakin vähän pelätä, etenkin metässä, joka oli ennestään tuiki tuntematonta. Nykyisin mie ossaan päivisin nauttiakin ja kyllä kirkkaat kesäillatkin jo menevät. Syyskesän hämäryys se heti taas. Mitenkä sitä kannattaisi edistää? Käyä vain metässäkö? Ensin vähän hämärällä, sitten vähän pimeämmällä ja niin edelleen? Sillain kai siitä pääsee?

    No toisena tulee mieleen tietenkin tämä perheen isän ajankäyttö. En mie aina mikkään hyvä kotitöisä ole ja joskus tuntuu jopa itsekkäältäkin, kun olen kalalla tuon tuosta. Silti se tuntuu välillä siltä, että aikaa eräilylle ei ole. Semmoista kiireetöntä aikaa, että ei olisi aina joku kellonaika tulla pois. Siksikin olisi hauska, kun voisi olla yötä. Ilmoittaisi perheelle, että tulen huomenna iltapäivästä tai alkuillasta. Kalastus on kans semmoinen laji, että siihen ei muutama tunti taho piisata millään. Vastakin olin Meltausjoella, menin aamusta yhdeksän aikaan ja tulin kotia viideksi. Tuntui, että olisi sitä vielä jotakin lampea käynyt kalastelemasa. Toisaalta olo oli turhautunut, kun päivän saaliina oli ainuastaan yksi pirteä jokihauki. Se sai jatkaa kasvuaan. Olen mie koittanut välillä petrata kotitöisäkin, että toinenkin ehtisi tekemään omia asioita. Sillon ku toinen on päässyt omien juttujen pariin, ei omat kalaretket tunnu niin pahalta. Säilyypi hyvä tasapaino.

    Nuorempana minua piettiin ehkä jopa erämiehenä. Oikeana Toramon kodan isäntänä. Ossaan mie tulet tehdä kuivilla koivuklapeilla, kun tervaskantoonkin. Varmaan louevaatteenkin saisin ripustettua, mutta rakovalkeat ei onnistuisi. Johtunee myös siitä, että keloja ei saa kaataa, niin kuin entisessä Lapissa. On hyvä, että on tullut sääntöjä. Mie luulen, että metsän reunalla kävijöitä on nykyisin paljon enemmän, kuin ennen. Siksikin, kun ihmisten määrä on muutenkin lisääntynyt. Rovaniemen kauppalassa asui 1950 luvulla 6600 ihmistä ja jos maalaiskunta lasketaan mukaan, niin arviolta 20 000 henkeä. Nykyisin Rovaniemen alueella asuu 69 000 henkeä. Olisi tänä päivänä kelot loppuneet.

    Jaa minkälaisia selekosia mie sitten kaipailen? Ihan vain tavallista ja vaihtelevaa. Talvella tykkään hiihdellä suon reunoja ja rämeitä. Kesällä kuivat mäntykankaat avaruuden ja helpon kulkusuuden takia, kuusikoissa taas enemmän semmoista mystisyyttä. Tulee semmoinen olo, että siellä on niitä pöllöjä. Rämeillä ja suon reunoilla voi talvella tavata kanalintuja.

    Välillä mie mietin ihan metästyksen aloittamistakin. Vieläpä koiran kanssa. Mie en vain tiiä olenko mie koiraihminen, tai olenko mie metästysihminen. Pystykorva se olisi, lintuja haukkumhan. Minullahan tuo mielikuvitus on melekosen vilkasta ja pystyn luomaan pääkoppaani innostumisista erilaisia visioita. Tästäkin aiheesta on virinnyt pilvilinnoja. Elokuun kahdeskymmenes kun koittaisi, minulla olisi kalavehkeitten lisäksi haulikkokin mukana. Samoilisin metsälampia ja joen mutkia, kalastelisin päivällä, illemmalla järven rannalle sorsien iltalennolle, siitä asennolle makuulle. Koiran kanssa kahden, tai voisihan siinä völjyssä kulkea niin oma lapsi, kuin hyvä ystäväkin. Aamusta olisi pieni lenkki lammella haulikon kanssa, kunnes taas lounaan jälkeen siirtyisin kalavesille. Olen kova poika unelmoimaan ja ajattelemaan. Sitä mie en tiiä, että olisiko minusta oikeasti tuommoiseen? Se saattaa olla, että tämä liian helppo moderni kaupunkielämä ja entisaikainen eräkirjallisuus on vain saanut romanttisia ajatuksia.

    Syksymmällä kalastus jäisi vähemmälle, joitain rauhallisia nivoja voisi vielä ennen jäitten tuloa kokeilla. Mukaan tulisi tietenkin kanalinnunpyynti. Siinähän se pystykorva vasta töihin pääsisi.

  • Ajatuksia oppimisesta

    Ajatuksia oppimisesta

    Olen harrastanut valokuvausta noin 20 vuoden ajan. Sama koskee myös maastopyöräilyä, sekä kalastusta. Kirjoitin siksi 20 vuoden ajan, enkä 20 vuotta, koska minulla on ollut lajissa, kuin lajissa hiljaisia aikoja ja pirteämpiä aikoja. Ala-asteikäisenä lapsena koin olevani hyvä rullalautailemaan. Ala-, ja yläasteen kynnyksellä taas koin olevani hyvä maastopyöräilijä, etenkin alamäkeen.

    Mitä vanhemmaksi olen tullut, olen huomannut ikään kuin jääväni kehityksestä jälkeen. Junnaan paikallaan. Aikuisiällä olen välillä pohtinut omia vahvuuksia ja asioita, joissa olen oikeasti hyvä. En ole saanut kunnollista vastausta. Olen tullut tulokseen, että osaan vähän kaikkea, mutta en missään erityisen hyvä. Tähän löytyy monia selkeitä syitä ja yksi niistä on pitkäjänteisyys. Innostun hetkeksi, pyrin tekemään sitä mahdollisimman paljon, kunnes en enää ole innostunut. Yksi iso tekijä on, että saatan innostua maastopyöräilystä parhaiden keväthankien aikaan, mutta innostus ei ylläkään kesään, jolloin lajia voi oikeasti harrastaa. Silloin, kun harrastamisesta puuttuu pitkäjänteisyys ja jatkuvuus, niin ei tule kehitystä. Harrastaa hetken, palautuu mieleen vanhat opit, mutta ei ehdi tulla juuri uutta, kun taas laji vaihtuu. Tämmöisessä toiminnassa ei tule myöskään seurattua lajin yleistä kehitystä, niin ajotyylien, trendien, kuin varusteidenkaan osalta.

    Maastopyöräily on ollut aina vain ajamista. En ole ikinä miettinyt, voiko jonkun asian tehdä teknisesti paremmin. Valokuvaaminen on ollut myös tasapaksua. Olen vain noudattanut joskus kuulemaani oppia, että horisontti pitää olla suorassa ja niin edelleen. Pitkäjänteisyyden lisäksi toinen merkittävä tekijä on itseoppivuus. En ole ikinä käynyt kursseja pyöräilyyn, valo- ja videokuvaamiseen, maastohiihtoon ja perhokalastukseen. Olen ollut huono ottamaan oppia vastaan. Olen halunnut tehdä asiat yksin. Uskon, että jos olisin viimeisen viiden vuoden aikana ajanut edes puolet kilometreistä jonkun toisen kanssa, tai porukassa, olisin paremmassa kunnossa ja parempi kuljettaja. Luultavasti niitä kilsojakin olisi paljon enemmän. Muihinkin harrastuksiin pätee täysin sama asia. Teen asiat yksin, jolloin en voi jakaa toisen kanssa osaamista ja luovuutta. Todella iso osa Instagramin taitavista valokuvaajista tekee retkiä porukassa. Todella monet kuntohiihtäjät käyvät lenkillä kaverin kanssa, tai isommassa porukassa. Maastopyöräilyäkin harrastetaan todella paljon porukassa. Porukassa harrastaminen tuo sopivaa kilpailua ja painetta, kirittää vauhdissa ja tsemppaa pitempiin lenkkeihin. Valokuvaaminen porukassa aiheuttaa varmasti luovempaa ajattelua, kun ideoita voi jakaa kaverin kanssa. Kalastuksessa ja metsästyksessä opas on alkuun erittäin suositeltavaa, jotta into harrastukseen säilyy.

    Olen havahtunut tähän itse nyt kahden viimeisen vuoden aikana. Kevät-talvella 2024 mainitsin velimiehelle, että jos sille sopii, haluaisin kesällä perehtyä perhokalastukseen paremmin ja lähteä mukaan kalaretkelle.
    Olin ehkä hieman unohtanut asian, kun hän kesäkuussa 2024 laittoi viestiä, että lähdenkö mukaan lähijoelle. Ota kaikki mahdolliset perhokalastusvälineet mukaan, niin katsotaan homma alkuun. Siitä se ajatus niin sanotusti lähti ja pitkäjänteisyyttä ja intohimoa lajia kohtaan on säilynyt jo ennätykselliset 1.5 vuotta. Aloitin perhokalastuksen alun perin jo 2010, mutta laji hiipui aika nopeasti, koska en oppinut. Alussa olleet oppaani muuttivat etelämmäs ja uusia kalakavereita en enää löytänyt. Vuosien 2010 – 2024 välissä olen tehnyt muutamia pistoja yksinään, sekä muutamia retkiä kavereiden kanssa, mutta kaikilla on ollut virvelit. Olen todella kiitollinen isoveljelleni Laurille siitä, että otti minut johkalle mukaan. Olemme tehneet kahden kauden aikana ehkä kolme yhteistä perhokalastusretkeä, sekä muutaman pilkkiretken. Näillä reissuilla olen kysellyt, sekä ollut kuuntelevana korvana. Pilkillä olemme puhuneet kaikesta kalastuksesta, sekä olemme vaihtaneet satoja viestejä kalastukseen liittyen. Olen oppinut ihan älyttömästi tästä lajista ja into ei näytä hiipumisen merkkejä. Jos olisin kesällä 2024 velipojan pyynnön sijaan tehnyt iltapiston Tikkasenkarille, tai Vikajoen Pietarinkoskelle, niin tuskin kirjoittaisin tätä nyt. Ne olivat ne helpot ja ensimmäisenä mieleen tulevat kohteet.
    Tämä on siis erittäin hieno esimerkki siitä, kuinka iso vaikutus on kokeneemmalla oppaalla. Ihan kaikkea ei tarvitse oppia kantapään kautta, koska sitä itseopetteluakin on ihan tarpeeksi. Lisäksi yhdistin lähes heti kalastamiseen myös videokuvaamisen. Ei välttämättä se paras yhdistelmä, mutta ainakin itselle mieleinen ja saan dokumentoitua oman kehityksen eläkepäiville katsottavaksi. Heti ensimmäisellä retkellä Laurin kanssa saatu onnistuminen pintovaan harjukseen, sekä hänen maininta Rolf Nylinderin videoista aiheutti luultavasti sen isoimman kipinän koko touhuun. Oppaan kanssa harrastaminen ei ole valmiista pöydästä syömistä. Työ on tehtävä kuitenkin itse. Se on perimätiedon jakamista eteenpäin. Lauri on antanut avaimet oppiin, eli tärkeää perustietoa, jonka avulla olen osannut hakea tietoa vielä lisää. Uuden yhteisen retken jälkeen olen taas saanut runsaasti uutta oppia ja avaimia uuden oppimiseen. Soveltamalla näitä oppeja omaan tekemiseen, olen löytänyt hiljalleen oman strategian ja filosofian perhokalastukseen. Olen kiertänyt niin valmiiksi kerrottuja mestoja, kuin kartalta etsimiä koskia. Pyytänyt paljon tyhjää, mutta saanut myös isoja onnistumisia.
    Rovaniemen seudun joet ja luonto ovat äärimmäisen kaunista ja ihan kalaisaakin.

    Kokeneen kalakaverin merkitys on ollut siis valtava. Lauri veljen lisäksi olen päässyt muun muassa Tonin ja Juhon kanssa perhokalastusretkille. Kalastus isossa porukassa ei ole mieleistä, toki sellaisiakin retkiä voi tehdä tiettyihin paikkoihin. 1-3 kalakaveria voisi olla aika sopiva. Yksi syy kalastuksessa yksinäisyyteen on ollut videoiden tekeminen. Varsinkin, jos kaveri ei ole innokas videoiden tekijä, oma tekeminen alkaa hävettämään. Tässä asiassa voisin olla ensi kesänä rohkeampi.

    Perhokalastuksen myötä olen siis havahtunut siihen, että en ole täysin toivoton tapaus ja pystyn kehittymään. Kyse on siitä, että yksin en siihen pysty. Tarvitsen harrastuksiin kaveria ja kokeneempien vinkkejä. Niin varmasti kaikki tarvitsevat. Minulla on sellainen haave, että vuoden kierrossa olisi nämä muutamat harrastukset, joissa säilyisi pitkäjänteisyys ja saisin huomata kehitystä. Perhokalastuksen lisäksi maastopyöräily ja maastohiihto, sekä välikausina ja autotallin juoksumatolla juoksu. Toki onhan minulla nykyisin myös metsästyskortti, joten nähtäväksi jää, miten se asettuu tähän rytmiin. Rytmin tärkeimpänä palasena on perhe ja puoliso. Sen ympärille rakennetaan kaikki muu.

    Vuoden 2026 tavoitteeksi voisinkin asettaa, että harrasta porukassa.

  • Vuosi 2025

    Vuosi 2025

    Vuosi 2025 lähenee loppua ja ihan viime metreillä avasin uuden sivuston ja blogin. Siirryin pitkän tauon jälkeen oman domainin alle. Tämä antaa hieman luovempaa vapautta sivuston ulkonäön, mutta myös teknisten ominaisuuksien osalta. Toivottavasti ihmiset löytävät myös tänne. 🙂

    Tämän kirjoituksen voisi kirjoittaa monelta eri kantilta. Yrittäjäminä, kalastajaminä, retkeilijäminä, isäminä, aviomiesminä ja niin edelleen. Haluan tämän blogin keskittyvän lähtökohtaisesti harrastuksiini, mutta myös perhe ja yrittäjyyskin teksteissä vilahtelee. Kirjoitan tämän uudenvuoden puheen kuitenkin harrastusminänä. Mitä vuosi 2025 sisälsi kalastuksen, retkeilyn ja liikunnan saralla.

    Kirjoitin edellisen vuosikertauksen Instagramiin loppuvuodesta 2023. Silloin teemoina oli työuupumus, tupakoinnin lopetus ja liikunnallinen arki. Sieltä löytyi hieman lukujakin, kun vuonna 2022 olin tehnyt keskimäärin 1.5 treeniä viikkoon ja 2023 olin nostanut määrän kahteen treeniin. Selailin Suunto sovelluksen tilastoja ja totesin, että viime vuodet on mennyt reilulla kahdella treenillä viikkoon ja vuodessa on harjoitustunteja tullut noin 80h luokkaa. Se tarkoittaa siis sitä, että viikon treenitunnit olivat vain 1.5 h. Keskiarvona kaksi harjoitusta viikkoon on ihan ok, vaikka enemmänkin pitäisi olla, mutta tuo tunti määrä treeniä kohden on aivan liian alhainen. Tein tässä myös hieman matikanlaskuja ja katsoin miten nämä luvut asettuvat vuoden kolmella ensimmäisellä ja viimeisellä kuukaudella. Kesät ovat olleet aina treenaamisen osalta hiljaisempia. Tänä vuonna tammi-helmi-maaliskuun treenimäärä viikkoa kohti oli 2,9 krt ja 2,7 h, kun taas loppuvuodesta loka-marras-joulukuu 4 krt / viikko ja 2,2 h / viikko. Tämän tyyppiset lukemat pitää kyllä saada koko vuoden osalta. Minulla on kyllä kestävyyskuntoiluun hyviä mielekkäitä harrastuksia jokaiselle vuodenajalle, joten siitä se ei ole kiinni. Tällä hetkellä ajatuksena on kehittää peruskuntoa ja tietenkin kehittyä myös lajien osalta. Haaveissa olisi jossain vaiheessa osallistua johonkin tapahtumaan niin maastopyöräilyn, hiihdon, kuin polkujuoksunkin osalta.

    Vuoden 2025 liikkumis statseja

    Perhokalastus

    Miehän tosiaan aloitin perhokalastuksen kesällä 2024 ja tämä vuosi oli ensimmäinen kokonainen lajin parissa. Ensimmäinen ajatus on, että opin kesän aikana aivan älyttömästi tästä lajista ja aloin hahmottamaan myös omaa kalastus filosofiaa. Kesän aikana tuli kierreltyä monenlaisia vesiä joista osa oli veljen, tai jonkun muun suosituksia ja osa sitten ihan kartalta katsottuja virtavesiä. Toisinaan tuli heitettyä kuusi tuntia tyhjää, kuin toisinaan taas muutamassa tunnissa tuli valtavia onnistumisia. Kauden edetessä opin mielestäni koko ajan paremmin nauttimaan hetkestä jokivarressa ja alkukauden levoton höntyily väheni selvästi.
    Tälle kaudelle sattui myös kaksi taimen tapahtumaa, ensimmäinen oli toukokuussa pienellä erämaajoella virvelillä ja toinen samaisella joella loppukaudesta perhoon. Tämä oli myös ensimmäinen perholla saatu taimen. Ensimmäisten taimenien lisäksi kausi huipentui ennätys harjukseen, joka oli 39 cm. Sen huomasi kyllä heti siiman päässä, että oli keskimääräistä vauraampi kala. Rovaniemen vesistöissä meikän harjukset ovat olleet keskimäärin 30 cm luokkaa. Silloin tällöin joku 35-36 cm on tullut.

    Tulipahan tälle kaudelle yksi kirjolohikin perholla ja vieläpä urbaanissa miljöössä Jätkänkynttilänsillan kupeesta. Ensi keväänä aion käydä tutustumassa yhteen pienempään jokeen, josta kirjolohta voisi myös saada.

    Jollain saattaa kiinnostaa myös se, mitä tuli hankittua tähän harrastukseen. Pyrin menemään aika vähillä hankinnoilla, mutta jotain oli kuitenkin pakko hankkia. Käytettynä ostetut kahluuhousut kovasta liimailusta huolimatta eivät enää pitäneet vettä, joten investoin sitten uudet Simmsin vyötärömallin housut. Perhojen ja perukkeiden lisäksi tuli hankittua uusi heittosiima tuohon perussettiin, sekä isompaan vanhaan vapaan. Yritin siis saada uudella siimalla vanhasta seiskaluokkaisesta toimivaa settiä, mutta ei siitä tainnut olla apua. Meikällähän on käyttösettinä tuo Visionin Eka 8′ ja #4, jossa Visionin Vibe+ 85 siima.
    Tämän lisäksi vanha Erätukusta ostettu 9′ ja #6-7 vapa samalla siimalla, mutta sen heitto-ominaisuudet ovat niin karseat, että ei siitä taida olla kalakaveriksi. Hankinta listalla on siis joku hyvä #6 setti kevään streamerkalastukseen, isommille koskille ja ehkäpä hauen pyyntiinkin.

    Siimojen lisäksi taisin hankkia suonipihdit.
    Jos vielä lasketaan joululahjat, niin pukkihan toi uuden haaveilemani repun, Savotan Jääkäri M, sekä pienen setin perhojakin.
    Repusta on tarkoitus tehdä videota ja artikkelia seuraavan retken yhteydessä.

    Perhokausi oli kaiken kaikkiaan melko pitkä, kun ensimmäiset heitot ja ensimmäinen harjus tuli huhtikuussa Sallassa ja viimeiset perhokalat lokakuun lopussa.

    Kevään ensimmäinen harjus

    Syksyllä viimeisen retken jälkeen unohdin aika mukavasti koko harrastuksen ja ajatukset siirtyi juoksuun ja hiihtoon. Se on ihan mukava välillä unohtaa kokonaan jokin laji, jota ei voi harrastaa kuin tiettynä vuodenaikana. Joulupukilta tullut Ari Savikon Harjus kirja kuitenkin aktivoi aivot taas kivasti perhokalastukseen, joten hauska alkaa tässä hiihdon ja pilkkikauden ohella fiilistelemään jo tulevaa kautta.

    Vuosi 2026

    Odotuksia vuodelle 2026? Kaiken kaikkiaan koen, että asiat on tällä hetkellä todella hyvin. Olen onnellinen ja kiitollinen perheestä, läheisistä ja ystävistä. Minulla on työ, joka pitää ainakin ajatukset liikkeessä ja harrastukset, jotka pitävät fyysisesti liikkeessä.

    Toivon, että kaikelle olisi sopivasti aikaa. Aikaa olla rakkaan vaimoni kanssa (muutakin kuin töissä), tehdä perheenä asioita, joista kaikki pitävät ja vielä omille harrastuksillekin. Harrastukset ovat myös siitä kivoja, että niitä voi tehdä myös koko perheellä, lasten kanssa, tai vaikkapa yhden lapsen kanssa kerrallaan. Toivon, että lasten kanssa tehdyt pyörä-, kala- ja laavuretket inspiroisi heitäkin olemaan luonnossa ja arvostamaan sitä.

    Jos jotain tavoitteita pitäisi asettaa, niin ainakin se metsässä yöpyminen, joka jäi viime kesänä tekemättä. Pyöräilyn saralla haluaisin taas olla aktiivisempi, kuten toissa kesänä. Kilometreinä voisin tavoitella jotain 300 km luokkaa, koska vuonna 2024 olin pyörän selässä reilu 200 km.

    Somea ja YouTubea aion tehdä samaan malliin, kuin viime vuonna.
    Ei isompia paineita katselukerroista, tai tykkäyksistä. Lähinnä omaksi iloksi ja bonuksena, jos joku muukin innostuu harrastamaan.

    Blogin kirjoittaminen tulee olemaan vahvasti mukana, kun olen panostanut nyt uuteen blogiinkin.

    Perhokalastus tulee olemaan tietenkin isona osana tulevaa vuotta, etenkin huhtikuun ja marraskuun välisenä aikana. Viime keväänä fiilistelin sitä, että pääsisi edes yhden kerran mettäsuksilla perhokalalle. Olisi periaatteessa ollut tehtävissä, mutta viime keväänä oli niin kovat hanget, että pääsi ihan kävellenkin ensimmäisille retkille. Mettäsuksi retkeä voisi ajatella tulevana keväänä. Muutoinkin tulevana keväänä tiedän ehkä paremmin, mihin ensimmäiset retket suuntaan. Mahdollisesti paikkoihin, joissa uskon ja tiedän olevan taimenta, jolloin harjuksille voi antaa enemmän rauhaa. Odotan retkiä, joissa pääsen nauttimaan luonnonrauhasta, ihmettelemään luonnon kiertokulkua ja oppimaan uutta kaikesta siitä, mitä luonto ja kalastus parhaimmillaan tarjoaa.
    Tässä joulun alla hiljattain suoritin myös metsästyskortin, joten luultavasti myös kanalintumetsästys tulee olemaan osa sisällöntuotantoa.

    Syksyn viimeisiä harjuksia

  • Kahvia ja keloja – Kaasu lopussa ja ennätys harjus

    Kahvia ja keloja – Kaasu lopussa ja ennätys harjus

    Tässä videota Kahvia ja keloja sarjan jaksosta Kaasu lopussa ja ennätys harjus.

  • Onko parempaa, kuin syksyinen johka?

    Onko parempaa, kuin syksyinen johka?

    4.10.2025

    Syksyinen luonto, edessä hitaasti virtaava kirkas vetinen joki. Harjus tuikkii, napsii hoikkakorreja veden pinnalta. Keli on rauhallinen, hieman aurinkoinenkin. Kaikki on hyvin.

    Valitsen velimiehen opein siiman päähän black gnat perhon. Tarjoan sitä tuikin yläpuolelle, joudun heittämään siimaa kalan päälle. Kala ei välitä siimasta, mutta iskee perhoon! Harjuksen selkäevä vilahtelee vesirajan yläpuolella, kala vetelee siimaa hetken, kunnes antautuu ja tulee haaviin. Huomaan, että se on imaissut perhon melko syvälle, joten päätän ottaa erääksi.

    Palataanpa hetkeksi syyskuulle.

    20.09.2025

    Olin aamun kalastellut minulle ennestään tuttua kohtaa, josta olin aikaisemmin alku kesästä saanut virvelillä pienen taimenen. Olen nyt autossa ja ajoin juuri pienen siirtymän. Kasailen kamppeet mukaan ja lähden kävelemään joelle. Retken ajatuksena oli, että aamun nymfailen ja puolen päivän aikaan alan etsiä pintovia harjuksia. Minulla oli aamun jäljiltä nymfisiima ja harmaanruskea pieni Phaesent tail perho kiinni setissä. Tiesin, että alempana jokea tulee suvanto, hiljaa virtaavaa aluetta ja se oli päämääräni. Vuolaimman kosken jälkeen päätin kokeilla nymfiä, ennen kuin kävelen suoraan suvannolle. Viskasin perhon ylävirtaan, annoin lipua edestäni kun yhtäkkiä huomasin kalan vilahtavan perhon perässä yrittäen tärpätä. Ei, ei jäänyt kiinni. Heitin uuden heiton, ei mitään. Kolmannen heiton ja taas harmaa varjo vilahti edestäni ja nyt jäi. Virkeä syys harjus sinkoili poolissa, näyttäytyi veden pinnan yläpuolella, kunnes antautui haaviin. Kala oli noin 30 cm. Minun ennätys harjukset ovat 35-36 cm tienoilla.

    Jatkoin matkaa alemmaksi, jossa virta alkoi jo selvästi rauhoittumaan. Heitin nymfiä veteen kaatuneen tukin viereen. Äkkiä tuntui, kuin perho olisi jäänyt kiinni johonkin. Vitsi, nyt se on tuossa tukissa. Yhtäkkiä se sinkosi ylävirtaan, sitten alavirtaan, painoi pohjaan. Ajattelin heti, että nyt on suurin kala, mitä olen perhovavassa väsyttänyt. Mieleeni alkoi hiipimään ajatus, että olisiko kala taimen, kun näin väkevästi vetää. Tovin väsyteltyä kala näyttäytyi, oli melko tumma, joten päättelin sen olevan taimen. Hiljaisen aamun jälkeen homma näyttäytyi ihan eri tavalla. Olin juuri saanut mukavan harjuksen nymfillä ja nyt oli kiinni elämäni ensimmäinen perhotaimen. Taimenen syysrauhoitus oli alkanut yli kaksi viikkoa sitten, joten sitä en ollut varsinaisesti pyytämässä. Lopulta sain kalan haaviin, taimen se oli. Rasvaevällinen luonnon kala. Pituutta nopealla mittauksella noin 30 cm. Huhhuh tuumasin. Ensimmäinen perholla saatu taimen.

    Hetken fiilisteltyä tätä, jatkoin kävellen joki vartta. Nyt saavuin suvannolle, tai oikeastaan niva olisi parempi nimitys. Näin heti pintovan harjuksen, kohta toisenkin. Hymy levisi kasvoille. Mietin kaikkia niitä reissuja kesältä, kun olin viskonut perhoa seitsemän tuntia ilman tärppiä. Nyt olin jo saanut kaksi upeaa kalaa ja lisää oli tarjolla. Vaihdoin perhon, mutta laiskuuttani jätin nymfisiimat paikalleen. Black gnat perhon heitto olikin yllättävän vaikeaa tällä setillä. Ensimmäisistä tarjoiluista sain pari tärppiä, mutta ei tarttunut. Hmm, onkohan nämä sittenkin vain pieniä sinttejä, peräti seipiä? Jatkoin alemmaksi ja löysin lisää tuikkeja. Tarjosin jälleen pintaperhoa nymfisiimoilla. Tärppi tuli ja kala oli kiinni. Tämä oli kuitenkin pieni, alle 20 cm. Heittäminen kävi niin vaikeaksi nymfisiimalla, joten päätin purkaa sen ja vaihdoin heittosiiman päähän 5x kartioperukkeen. Jatkoin alemmaksi ja löysin uuden tuikin. Olipa heittäminen heti helpompaa oikeilla välineillä. Perho osui tuikin yläpuolelle, valui hiljalleen oikeaan kohtaan ja kala nousi. Tuikista päätellen kala oli pieni, mutta sehän yllätti voimillaan. Väsyttelyn jälkeen kala oli reilu 30 cm joten ihan hyvä.

    Palasin takaisin kohtaan, jossa tapasin ensimmäiset tuikit ja sain siitä vielä muutaman pintovan harjuksen haaviin.

    4.10.2025 jatkuu

    Jatkamme alemmaksi ja jo näkyy tuikkeja. Sovimme, että näitä yrittää veljeni Lauri. Joen mutkassa oli useampi tuikkiva kala, sekä melko haasteellinen heittopaikka. Nämä harjukset tuntuivatkin olevan hieman rantumpia, eikä hyväksynyt perhoa muutamaan ensimmäiseen heittoon. Lopulta yksi kaloista hyväksyi perhon, tärppäsi ja vapa vääntyi kaarelle. Tämä kala oli selvästi minun edellistäni isompi. Perhokalastuksen rauhoituttua poikani pääsi heittämään virvelillä, mutta tuloksetta. Pohdin ääneen, että onko kalat juuri niin keskittyneitä pinnasta ruokailemaan, että eivät hyväksy vilkkua ollenkaan. Sama meillä kävi kesällä Tikkasenkarilla vesiperhoshätsin aikaan, pintaperhoon kala kyllä nappasi, mutta ei virvelin vilkkuun. Lähdimme kävelemään ylävirtaan kohti tuttuja paikkoja viime vuodelta. Lauri bongasi, kuin kuukkeli nappasi ihan vierestä sienestä palasen. Sekin selvisi, että kuka niitä oikein syö.

    Aurinko paistoi, tuuli tuntui välillä, kun sattui olemaan avoimempaa. Patikoimme jokivartta pitkin ja seurailimme, olisiko näkynyt tuikkeja. Ihastelimme jokea ja syksyistä luontoa. Käpytikka koputteli siellä ja täällä ja lensi kerran ohitsemmekin. Saattoipa siellä koputella pohjantikkakin.

    Ylitimme joen matalasta hiekkaisesta kohdasta. Äkkiä sen ylävirran puolella näkyi kaksi tuikkivaa kalaa ja päätettiin, että poikani voisi kokeilla niitä Laurin kevyellä #3 7,x’ setillä. Ei minullakaan mikään järeä kampe ollut, kun settini oli #4 ja 8′. Hetken heiteltyä, tai harjoiteltua heittämistä ilman tärppiä siirryimme hieman ylemmäksi pitämään ruokataukoa. Löysimme paikan tauolle ja aloin valmistelemaan lounasta. Eväänä oli tällä kertaa Knorrin Pasta Bolognese ja Pasta Carbonara ja nämä olivat omissa purkeissa, joihin piti lisätä vain vesi. Veden kiehumista odotellessa poikani jatkoi vielä heittoharjoittelua veljeni setillä tuloksetta. Heitto ei vielä kantanut pienen joen vastarannalle, jossa kalat pintoivat.

    Ruoan jälkeen päätin itsekin kokeilla kohdallamme pintovia kaloja. Sijoitun rannalla hieman kalojen yläpuolelle, koska siinä kohtaan on enemmän takaheittotilaa. Saan perhon lentämään muutaman yrityksen jälkeen riittävän pitkälle ja kala hyväksyy sen. Vapa taipuu ja kala vetää kohtuullisella voimalla. Ranta on hankala matalan näköinen mutta upottava. Saan lopulta kalan haavittua, komea reilun 35 cm harjus. Päästin kalan pois, koska minulla oli jo yksi ruokakala kotia viemisiksi. Hetken rauhoitettua tilannetta myös Lauri kokeili samaan paikkaan. Hänelle tuli terävä tärppi ja samassa siima poikki. Harvinaista etenkin harjuksen kalastamisessa, joten pohdimmekin sitä vaihtoehtoa, että olisiko se ollut jopa taimen. Taimenta tässäkin joessa on. Pohdiskelu tauon jälkeen Lauri päätti kokeilla vielä, josko saataisi perhon vienyt kala vielä haaviin ja otettua mahdollinen perho huulesta irti. Tuli vielä tärppi, mutta irtosi. Jatkoimme matkaa hiljalleen kohti autoa. Bongasimme lumpeiden vieressä kalan tuikin ja sovimme, että Lauri kokeilee sitä. Siirryin itse ylemmäksi kuvaamaan tilannetta. Yksi heitto ja tärppi ja haavissa oleva kala oli ehkä yksi isoimpia tälle retkelle. Ylempänä ei enää tuikkeja näkynyt, uittelin Orange Tagia ja poikani haravoi jokea virvelillä, josko olisi vaikka hauki tärpännyt. Virvelin jarru pysyi hiljaa, ei tärpin tärppiä koko retkellä. Joskus se on tämmöistä. Viime vuonna tehtiin retki, eikä perhoihin tarttunut kalan kalaa, mutta virvelimies sai harjuksen ja hauen.

    Kaiken kaikkiaan mahtava retki. Hieman erilainen, mitä on kesän aikana tullut tehtyä. Olen joillakin retkillä heittänyt perhoa seitsemän tuntia yhtä soittoa ilman tuloksia. Nyt heitin alle kymmenen heittoa ja kaksi upeaa harjusta. Kaikkea oli siis riittävästi. Mukavan kiireetön ruokatauko, sopivasti kaloja, sekä jäi aikaa fiilistellä luontoa ja kuvatakin sitä. En tiedä miten olisin toiminut yksin ollessa, mutta jatkossa ainakin haluaisin lisää tämän kaltaisia reissuja. Monet retket ovat menneet liika suorittamiseksi.

    Sehän olisikin parasta, jos hieman kalastelisi, nauttisi kiireettömän evästauon ja lukisi vaikka kirjaakin ajankuluksi. Syksy on jo pitkällä, eikä varmasti montaa avoveden retkeä enää tule. Odotan innolla jo myös pilkkikauden alkua.

    Mukavaa talven odottelua!