Kategoria: Luonto

  • Viime syksynä suvantoja tutkimassa

    Viime syksynä suvantoja tutkimassa

    Julkaisin helatorstaina videon, joka oli kuvattu viime vuoden lokakuun viimeisenä päivänä. Otin silloin töistä perjantain vapaaksi ja tein retken niin sanotulle kotijoelle, jossa oikeastaan aloitin nykyisen harrastuksen. Toki ihan ensimmäinen retki oli toiselle joelle veljen kanssa ja silloin käytin hänen perhovapaa ja perhoja. Ostin sen jälkeen omat ja tein muutamia retkiä tälle kyseiselle joelle. Olen kalastellut pääsääntöisesti joen alinta kilometriä ja saaden muutaman 25-30 cm harjuksen, sekä pienempiä harjuksen poikasia ja särkikaloja.

    Kesä 2025 meni enimmäkseen unelmaa etsiessä, eli tutkiessa uusia paikkoja ja näin saavuttaen paljon tyhjiä retkiä. Tulevalle kesälle olen tehnyt periaatepäätöksen ja valinnut läheltä kolme eri kohdetta, joita tulen kiertämään. Kesän pääkohde on nimenomaan tämä pikkujohkaksikin videoilla kutsumani joki. Jotenkin ne ensimmäiset retket heinä- ja elokuussa 2024 loivat minulle jonkinlaisen lähtemättömän suhteen tähän jokeen. Paikka on hieno ja todistetusti sieltä on muutama harjuskin noussut. Olen myös kuullut, että pientä taimentakin voi hyvässä lykyssä saavuttaa. Näistä nyt valituista kolmesta johkasta tämä taitaa olla vedenkirkkaudeltaan heikoin. Valuma-alue käsittää melko paljon ojitettua suomaata, mutta kyllä ihan latvoilta löytyy myös kirkasvetistä järveäkin.

    31.10.2025

    Kävelin jokivartta ylöspäin ohittaen aikaisemmin käytyjäni paikkoja. Suuntana oli reilun kilometrin päässä olevat ensimmäiset, tai joen kulkusuuntaan katsottuna viimeiset suvannot ja nivat. Joen alajuoksu, viimeinen reilu kilometri on lähes täysin koskea, mutta on siellä välissä hieman rauhallisempaa nivaakin, josta toisella reissullani 2024 sain pintaperholla 30cm harjuksen. Hetken patikoitua saavuin kosken niskalle ja sen yläpuoliselle suvannolle. Saalisodotukseni olivat vähäiset, koska syksy oli jo pitkällä, eikä näiltä vesiltä ollut mitään kokemusta. Ainoa odotukseni oli, että suvannoista voisi virveliin tarttua jokin pirteä jokihauki. Istahdin suvannon rannalle ja virittelin virvelin heittokuntoon. Laitoin siiman päähän sinertävän Kuusamon lipan. Suvannossa oli yllättävän vähän vesikasvillisuutta ja kalastaminen oli melko helppoa. Oliko viikko pari takaperin olleet yöpakkaset jo vieneet vesikasvit mennessä? Kalaa suvannosta ei kuitenkaan kuulunut, eikä näkynyt.

    Jatkoin kävelyä ylemmäksi, kohti isompaa leventymää, jossa oli tarkoitus piettää eväs- ja kahvitauko. En kalastellut enää matkalla, vaan ihastelin maisemia ja pohdin, että tänne pitää tulla kyllä kesälläkin. Retken tarkoitus oli siis tutkia, minkälaisia vesiä täällä hieman ylempänä on. Ei kuitenkaan niin kaukana, etteikö tänne tekisi kesäiltana piston. Vesi oli vaihtelevaa, enimmäkseen hitaasti virtaavaa, mutta välillä myös kosken tynkää. Määränpäähän päästyäni eteeni aukesi isohko suvanto, jonka eteläpäähän joki laski vetensä jopa köngäsmaisen kosken läpi. Otin ruokaveden joesta, joka oli hieman ruskeahkoa. Ajattelin, että tämä saa kiehahtaa kunnolla, ennenkuin sekoitan sen Pasta Carbonaraani ja kahviin. Veden keittyessä retkikeittimessä heittelin suvannossa Meps 3 lippaa. Tuloksetta.

    Eväs- ja kahvitauon jälkeen virittelin perhovehkeet ja tapsin päähän Orange Tagin. Lähdin kävelememään takaisin alavirtaan, välillä uittaen perhoa potentiaalisen näköisissä paikoissa. Kaloja en tavoittanut, en edes tärppiä. Meno matkalla näin rantaheinikossa joitain hoikkakorreja, joten pinturikalankin mahdollisuus roikkui koko ajan ilmassa.

    Hoikkakorreista puheen ollen retkellä oli toinenkin ajatus. Olen kahtena syksynä käynyt eräällä johkalla, jonka velimies on minulle näyttänyt. Se on muuten tulevan kesän yksi kohde joista. Syksyisin kalat siirtyvät erittäin rauhalliseen virtaan ja hyvänä päivänä siellä pääsee erittäin hienon pinturiharjuksen kalastukseen. 2024 syksynä ei tavoitettu pintovia kaloja, mutta sain toisella retkellä uppoperholla pari harjusta. 2025 syksynä, hieman ennen tätä retkeä pääsin kokemaan todella hienoa pinturikalastusta. Pari retkeä sinne on ollut lyhyen perhourani ehkä hienoimpia retkiä. Sen takia pyrin kaiken muun ohella kartoittamaan muitakin vastaavia paikkoja, joissa voisi syksyllä tavoittaa pintovaa harjusta. Ei sillä, etteikö tämä tietopaikka olisi kyllin upea, vaan siksi, että voisi jakaa kuormaa eri paikkoihin. Syksyllä 2025 löysin toisenkin paikan, joka on hieman kauempana oleva kirkasvetinen joki. Sieltä löytyi suvanto, jossa harjukset pintoivat. Kalat olivat 25-30 cm kokoisia.

    Tällä kertaa en pintovia kaloja, tai kaloja ylipäänsä tavoittanut ollenkaan. Löysin kuitenkin potentiaalisia paikkoja, joita pitää käydä tulevana kesänä katsastamassa, sekä mahdollisesti myös syksymmällä.

    Odotan innolla kesäkuuta, jotta pääsee tosissaan taas tutkimaan tätä ja paria muuta pienempää harjusjohkaa. En aio toistaa viime kesäistä päätöntä seikkailua. Totta kai kesän aikana retkiä tulee tehtyä muuallekin, esimerkiksi kaverin pyytäessä tai jos retkiä kotijoille tulee tehtyä riittävästi muutoin.

    Suvantoja tutkimassa video

  • Hiihtoretki lähikairaan

    Hiihtoretki lähikairaan

    Ihan vain kuulumisia artikkelissa kerroinkin, että metsäsuksia olen ulkoiluttanut kerran lähimetsässä ja itse asiassa toisen kerran, kun käytiin pilkkiretkellä Norvajärvellä.

    Meidän lähellä, kantatien tuolla puolen on mukava vaihteleva luonto. Se on enimmäkseen rehevän kosteaa kuusikkoa lehtipuineen ja tämä johtunee maisemaa hallitsevista suo alueista. Metsän keskellä kiemurtelee suloinen puro, joka etenkin keväällä antaa ihmettelemisen aihetta. Retki tehtiin pojan kanssa, hän hiihti minun Ozoom Myhkyri jahtisuksilla ja minä Suomen armeijan vanhoilla metsäsuksilla.

  • Erämies?

    Erämies?

    Varoitus, seuraavassa teksti on kirjoitettu huonolla Peräpohjan murteella. Tekstissä on luultavasti paljonkin virheitä murteen osalta, koska en varsinaisesti puhu aitoa Peräpohjan murretta. Tekstin sisältö on kuitenkin täyttä totta.

    Olisiko minusta erämieheksi, olenko mie erämies?

    Enhän mie mikhän erämies varsinaisesti ole. Nuorempana niinkin. Silloinhan me oltiin tuon tuosta yötä metässä. Vikakönkäällä telttaillen, Tikkasella laavussa ja Toramolla koassa. Hyvällä mie niitä muistelen ja osaltaan haaveilen nykyistekki semmoista heittäytymistä. Sitä on mukavuuen halu ottanut otetta, eikä ole niin heleppoa ottaa teltta kainaloon ja painella kairaan. Onko muutes kaira sama ko erämaa? Tai salo, tai selkonen? Kyllä mie sanon, että on. Netissä on nimitäin synonyymit sanalle selkonen seuraavanlaiset: erämaa, kaira, kiveliö, korpimaa, pohjoisen kaira, salo, sydänmaa ja tietön. Kuulemma oikeita selkosia on enää ihan pohjoisessa lapissa, käsivarressa ja itälapissa. Aina välillä minun harrastuksiini kuuluu maastokartan tutkiminen ja on toden totta vaikia löytää Rovaniemen seudulta edes vähääkään erämaata. Net alueet, joita ei ole vielä rakennettu, niin ne on ainakin ojitettu ja hakattu ja sitä myöten tehty tietä sinne ja tänne. Ei sillä, etteikö mulle riittäisi pienikin metsäala, enhän mie kuitenkaan jaksa, enkä edes ehdi kävelemään aikataulutetun päiväretken aikana erämaan mittoihin yltävää aluetta. Ihminen on kietonut likaiset käpälät jokaiseen vaaraan ja notkelmaan.

    Niin mie haaveilen siittä, että voisin perjantaina napata teltan ja muut tykötarpheet, ajella metsätien varthen, patikoija muutama kilometri joelle tai metsäjärvelle. Voisin siellä telttailla, samoilla lähimaastoihin, kalastella. Lauantaina entistä virkiämpänä perheen pariin kotio. Mikäs mua tässä hommassa estelee? Ensimmäisenä täytynee ihan rehellisesti myöntää, että peleko. Pimeää ja yöllistä metsää mie pelekään. Alkaa oma mielikuvitus tekemään tepposia, aistit valpastuu ja kuulee jos jonkinlaista ääntä ja rapinaa. Joitain aikoja sitten mie saatoin ihan päiväsaikaakin vähän pelätä, etenkin metässä, joka oli ennestään tuiki tuntematonta. Nykyisin mie ossaan päivisin nauttiakin ja kyllä kirkkaat kesäillatkin jo menevät. Syyskesän hämäryys se heti taas. Mitenkä sitä kannattaisi edistää? Käyä vain metässäkö? Ensin vähän hämärällä, sitten vähän pimeämmällä ja niin edelleen? Sillain kai siitä pääsee?

    No toisena tulee mieleen tietenkin tämä perheen isän ajankäyttö. En mie aina mikkään hyvä kotitöisä ole ja joskus tuntuu jopa itsekkäältäkin, kun olen kalalla tuon tuosta. Silti se tuntuu välillä siltä, että aikaa eräilylle ei ole. Semmoista kiireetöntä aikaa, että ei olisi aina joku kellonaika tulla pois. Siksikin olisi hauska, kun voisi olla yötä. Ilmoittaisi perheelle, että tulen huomenna iltapäivästä tai alkuillasta. Kalastus on kans semmoinen laji, että siihen ei muutama tunti taho piisata millään. Vastakin olin Meltausjoella, menin aamusta yhdeksän aikaan ja tulin kotia viideksi. Tuntui, että olisi sitä vielä jotakin lampea käynyt kalastelemasa. Toisaalta olo oli turhautunut, kun päivän saaliina oli ainuastaan yksi pirteä jokihauki. Se sai jatkaa kasvuaan. Olen mie koittanut välillä petrata kotitöisäkin, että toinenkin ehtisi tekemään omia asioita. Sillon ku toinen on päässyt omien juttujen pariin, ei omat kalaretket tunnu niin pahalta. Säilyypi hyvä tasapaino.

    Nuorempana minua piettiin ehkä jopa erämiehenä. Oikeana Toramon kodan isäntänä. Ossaan mie tulet tehdä kuivilla koivuklapeilla, kun tervaskantoonkin. Varmaan louevaatteenkin saisin ripustettua, mutta rakovalkeat ei onnistuisi. Johtunee myös siitä, että keloja ei saa kaataa, niin kuin entisessä Lapissa. On hyvä, että on tullut sääntöjä. Mie luulen, että metsän reunalla kävijöitä on nykyisin paljon enemmän, kuin ennen. Siksikin, kun ihmisten määrä on muutenkin lisääntynyt. Rovaniemen kauppalassa asui 1950 luvulla 6600 ihmistä ja jos maalaiskunta lasketaan mukaan, niin arviolta 20 000 henkeä. Nykyisin Rovaniemen alueella asuu 69 000 henkeä. Olisi tänä päivänä kelot loppuneet.

    Jaa minkälaisia selekosia mie sitten kaipailen? Ihan vain tavallista ja vaihtelevaa. Talvella tykkään hiihdellä suon reunoja ja rämeitä. Kesällä kuivat mäntykankaat avaruuden ja helpon kulkusuuden takia, kuusikoissa taas enemmän semmoista mystisyyttä. Tulee semmoinen olo, että siellä on niitä pöllöjä. Rämeillä ja suon reunoilla voi talvella tavata kanalintuja.

    Välillä mie mietin ihan metästyksen aloittamistakin. Vieläpä koiran kanssa. Mie en vain tiiä olenko mie koiraihminen, tai olenko mie metästysihminen. Pystykorva se olisi, lintuja haukkumhan. Minullahan tuo mielikuvitus on melekosen vilkasta ja pystyn luomaan pääkoppaani innostumisista erilaisia visioita. Tästäkin aiheesta on virinnyt pilvilinnoja. Elokuun kahdeskymmenes kun koittaisi, minulla olisi kalavehkeitten lisäksi haulikkokin mukana. Samoilisin metsälampia ja joen mutkia, kalastelisin päivällä, illemmalla järven rannalle sorsien iltalennolle, siitä asennolle makuulle. Koiran kanssa kahden, tai voisihan siinä völjyssä kulkea niin oma lapsi, kuin hyvä ystäväkin. Aamusta olisi pieni lenkki lammella haulikon kanssa, kunnes taas lounaan jälkeen siirtyisin kalavesille. Olen kova poika unelmoimaan ja ajattelemaan. Sitä mie en tiiä, että olisiko minusta oikeasti tuommoiseen? Se saattaa olla, että tämä liian helppo moderni kaupunkielämä ja entisaikainen eräkirjallisuus on vain saanut romanttisia ajatuksia.

    Syksymmällä kalastus jäisi vähemmälle, joitain rauhallisia nivoja voisi vielä ennen jäitten tuloa kokeilla. Mukaan tulisi tietenkin kanalinnunpyynti. Siinähän se pystykorva vasta töihin pääsisi.

  • Vuosi 2025

    Vuosi 2025

    Vuosi 2025 lähenee loppua ja ihan viime metreillä avasin uuden sivuston ja blogin. Siirryin pitkän tauon jälkeen oman domainin alle. Tämä antaa hieman luovempaa vapautta sivuston ulkonäön, mutta myös teknisten ominaisuuksien osalta. Toivottavasti ihmiset löytävät myös tänne. 🙂

    Tämän kirjoituksen voisi kirjoittaa monelta eri kantilta. Yrittäjäminä, kalastajaminä, retkeilijäminä, isäminä, aviomiesminä ja niin edelleen. Haluan tämän blogin keskittyvän lähtökohtaisesti harrastuksiini, mutta myös perhe ja yrittäjyyskin teksteissä vilahtelee. Kirjoitan tämän uudenvuoden puheen kuitenkin harrastusminänä. Mitä vuosi 2025 sisälsi kalastuksen, retkeilyn ja liikunnan saralla.

    Kirjoitin edellisen vuosikertauksen Instagramiin loppuvuodesta 2023. Silloin teemoina oli työuupumus, tupakoinnin lopetus ja liikunnallinen arki. Sieltä löytyi hieman lukujakin, kun vuonna 2022 olin tehnyt keskimäärin 1.5 treeniä viikkoon ja 2023 olin nostanut määrän kahteen treeniin. Selailin Suunto sovelluksen tilastoja ja totesin, että viime vuodet on mennyt reilulla kahdella treenillä viikkoon ja vuodessa on harjoitustunteja tullut noin 80h luokkaa. Se tarkoittaa siis sitä, että viikon treenitunnit olivat vain 1.5 h. Keskiarvona kaksi harjoitusta viikkoon on ihan ok, vaikka enemmänkin pitäisi olla, mutta tuo tunti määrä treeniä kohden on aivan liian alhainen. Tein tässä myös hieman matikanlaskuja ja katsoin miten nämä luvut asettuvat vuoden kolmella ensimmäisellä ja viimeisellä kuukaudella. Kesät ovat olleet aina treenaamisen osalta hiljaisempia. Tänä vuonna tammi-helmi-maaliskuun treenimäärä viikkoa kohti oli 2,9 krt ja 2,7 h, kun taas loppuvuodesta loka-marras-joulukuu 4 krt / viikko ja 2,2 h / viikko. Tämän tyyppiset lukemat pitää kyllä saada koko vuoden osalta. Minulla on kyllä kestävyyskuntoiluun hyviä mielekkäitä harrastuksia jokaiselle vuodenajalle, joten siitä se ei ole kiinni. Tällä hetkellä ajatuksena on kehittää peruskuntoa ja tietenkin kehittyä myös lajien osalta. Haaveissa olisi jossain vaiheessa osallistua johonkin tapahtumaan niin maastopyöräilyn, hiihdon, kuin polkujuoksunkin osalta.

    Vuoden 2025 liikkumis statseja

    Perhokalastus

    Miehän tosiaan aloitin perhokalastuksen kesällä 2024 ja tämä vuosi oli ensimmäinen kokonainen lajin parissa. Ensimmäinen ajatus on, että opin kesän aikana aivan älyttömästi tästä lajista ja aloin hahmottamaan myös omaa kalastus filosofiaa. Kesän aikana tuli kierreltyä monenlaisia vesiä joista osa oli veljen, tai jonkun muun suosituksia ja osa sitten ihan kartalta katsottuja virtavesiä. Toisinaan tuli heitettyä kuusi tuntia tyhjää, kuin toisinaan taas muutamassa tunnissa tuli valtavia onnistumisia. Kauden edetessä opin mielestäni koko ajan paremmin nauttimaan hetkestä jokivarressa ja alkukauden levoton höntyily väheni selvästi.
    Tälle kaudelle sattui myös kaksi taimen tapahtumaa, ensimmäinen oli toukokuussa pienellä erämaajoella virvelillä ja toinen samaisella joella loppukaudesta perhoon. Tämä oli myös ensimmäinen perholla saatu taimen. Ensimmäisten taimenien lisäksi kausi huipentui ennätys harjukseen, joka oli 39 cm. Sen huomasi kyllä heti siiman päässä, että oli keskimääräistä vauraampi kala. Rovaniemen vesistöissä meikän harjukset ovat olleet keskimäärin 30 cm luokkaa. Silloin tällöin joku 35-36 cm on tullut.

    Tulipahan tälle kaudelle yksi kirjolohikin perholla ja vieläpä urbaanissa miljöössä Jätkänkynttilänsillan kupeesta. Ensi keväänä aion käydä tutustumassa yhteen pienempään jokeen, josta kirjolohta voisi myös saada.

    Jollain saattaa kiinnostaa myös se, mitä tuli hankittua tähän harrastukseen. Pyrin menemään aika vähillä hankinnoilla, mutta jotain oli kuitenkin pakko hankkia. Käytettynä ostetut kahluuhousut kovasta liimailusta huolimatta eivät enää pitäneet vettä, joten investoin sitten uudet Simmsin vyötärömallin housut. Perhojen ja perukkeiden lisäksi tuli hankittua uusi heittosiima tuohon perussettiin, sekä isompaan vanhaan vapaan. Yritin siis saada uudella siimalla vanhasta seiskaluokkaisesta toimivaa settiä, mutta ei siitä tainnut olla apua. Meikällähän on käyttösettinä tuo Visionin Eka 8′ ja #4, jossa Visionin Vibe+ 85 siima.
    Tämän lisäksi vanha Erätukusta ostettu 9′ ja #6-7 vapa samalla siimalla, mutta sen heitto-ominaisuudet ovat niin karseat, että ei siitä taida olla kalakaveriksi. Hankinta listalla on siis joku hyvä #6 setti kevään streamerkalastukseen, isommille koskille ja ehkäpä hauen pyyntiinkin.

    Siimojen lisäksi taisin hankkia suonipihdit.
    Jos vielä lasketaan joululahjat, niin pukkihan toi uuden haaveilemani repun, Savotan Jääkäri M, sekä pienen setin perhojakin.
    Repusta on tarkoitus tehdä videota ja artikkelia seuraavan retken yhteydessä.

    Perhokausi oli kaiken kaikkiaan melko pitkä, kun ensimmäiset heitot ja ensimmäinen harjus tuli huhtikuussa Sallassa ja viimeiset perhokalat lokakuun lopussa.

    Kevään ensimmäinen harjus

    Syksyllä viimeisen retken jälkeen unohdin aika mukavasti koko harrastuksen ja ajatukset siirtyi juoksuun ja hiihtoon. Se on ihan mukava välillä unohtaa kokonaan jokin laji, jota ei voi harrastaa kuin tiettynä vuodenaikana. Joulupukilta tullut Ari Savikon Harjus kirja kuitenkin aktivoi aivot taas kivasti perhokalastukseen, joten hauska alkaa tässä hiihdon ja pilkkikauden ohella fiilistelemään jo tulevaa kautta.

    Vuosi 2026

    Odotuksia vuodelle 2026? Kaiken kaikkiaan koen, että asiat on tällä hetkellä todella hyvin. Olen onnellinen ja kiitollinen perheestä, läheisistä ja ystävistä. Minulla on työ, joka pitää ainakin ajatukset liikkeessä ja harrastukset, jotka pitävät fyysisesti liikkeessä.

    Toivon, että kaikelle olisi sopivasti aikaa. Aikaa olla rakkaan vaimoni kanssa (muutakin kuin töissä), tehdä perheenä asioita, joista kaikki pitävät ja vielä omille harrastuksillekin. Harrastukset ovat myös siitä kivoja, että niitä voi tehdä myös koko perheellä, lasten kanssa, tai vaikkapa yhden lapsen kanssa kerrallaan. Toivon, että lasten kanssa tehdyt pyörä-, kala- ja laavuretket inspiroisi heitäkin olemaan luonnossa ja arvostamaan sitä.

    Jos jotain tavoitteita pitäisi asettaa, niin ainakin se metsässä yöpyminen, joka jäi viime kesänä tekemättä. Pyöräilyn saralla haluaisin taas olla aktiivisempi, kuten toissa kesänä. Kilometreinä voisin tavoitella jotain 300 km luokkaa, koska vuonna 2024 olin pyörän selässä reilu 200 km.

    Somea ja YouTubea aion tehdä samaan malliin, kuin viime vuonna.
    Ei isompia paineita katselukerroista, tai tykkäyksistä. Lähinnä omaksi iloksi ja bonuksena, jos joku muukin innostuu harrastamaan.

    Blogin kirjoittaminen tulee olemaan vahvasti mukana, kun olen panostanut nyt uuteen blogiinkin.

    Perhokalastus tulee olemaan tietenkin isona osana tulevaa vuotta, etenkin huhtikuun ja marraskuun välisenä aikana. Viime keväänä fiilistelin sitä, että pääsisi edes yhden kerran mettäsuksilla perhokalalle. Olisi periaatteessa ollut tehtävissä, mutta viime keväänä oli niin kovat hanget, että pääsi ihan kävellenkin ensimmäisille retkille. Mettäsuksi retkeä voisi ajatella tulevana keväänä. Muutoinkin tulevana keväänä tiedän ehkä paremmin, mihin ensimmäiset retket suuntaan. Mahdollisesti paikkoihin, joissa uskon ja tiedän olevan taimenta, jolloin harjuksille voi antaa enemmän rauhaa. Odotan retkiä, joissa pääsen nauttimaan luonnonrauhasta, ihmettelemään luonnon kiertokulkua ja oppimaan uutta kaikesta siitä, mitä luonto ja kalastus parhaimmillaan tarjoaa.
    Tässä joulun alla hiljattain suoritin myös metsästyskortin, joten luultavasti myös kanalintumetsästys tulee olemaan osa sisällöntuotantoa.

    Syksyn viimeisiä harjuksia

  • Kaikki ei arvosta lähiluontoa

    Kaikki ei arvosta lähiluontoa

    Hiljattain olen miettinyt, että miksi ihmiset, jotka harrastavat kalastamista ja metsästämistä, eivät ole lainkaan huolissaan kotikaupungin matkailu- ja rakennusbuumista. Monet ovat täysillä mukana siinä. Niin mieki välillisesti, kun kalusteita menee kaiken näköisiin resortteihin.

    Joskus jutellessa olen saanut vastauksen, että eipä tässä lähellä ole lintuja ja kaloja enää juurikaan. Tuleepa välillä kuitenkin käytyä kävelemässä haulikon kanssa.

    Mie tajusin, että monet ajattelevat tästä lähiluonnosta niin, että se on jo pilattu. Ei siellä mitään elämää ole. Kyllä ne voidaan rakentaa matkailun käyttöön ja repiä rahat siitä. Niillä rahoillahan pääsee sitten johonkin kauemmaksi, jossa niitä lintuja ja kaloja vielä on. 

    Miten se sitten, kun joka kunnassa ajatellaan näin? Onko rahamiehellekään kohta enää erämaata, johon lentää helikopterilla? 

    Mie luulen, että metsäkanalintuja on Rovaniemen alueella hyvinkin, mutta ei ne välttämättä ole enää niissä samoissa metsiköissä, missä ne oli kymmenen vuotta sitten. Siihen viereenhän on tullut asuinalue. Jos me aina tsekataan se lähimetsä ja todetaan, että ei siellä ole lintuja, niin voijaan rakentaa uusi asuinalue tai iglukylä. Ja taas metsäkanalinnut karkaavat kauemmaksi. Pitäisi siis tsekata myös se lähiluonnon lähiluonto.

    Lopulta niitä ei enää ole, koska siellä minne ne oli pakenemassa, olikin Amerikkalainen kaivos.

  • Kahvia ja keloja – Kaasu lopussa ja ennätys harjus

    Kahvia ja keloja – Kaasu lopussa ja ennätys harjus

    Tässä videota Kahvia ja keloja sarjan jaksosta Kaasu lopussa ja ennätys harjus.

  • Onko parempaa, kuin syksyinen johka?

    Onko parempaa, kuin syksyinen johka?

    4.10.2025

    Syksyinen luonto, edessä hitaasti virtaava kirkas vetinen joki. Harjus tuikkii, napsii hoikkakorreja veden pinnalta. Keli on rauhallinen, hieman aurinkoinenkin. Kaikki on hyvin.

    Valitsen velimiehen opein siiman päähän black gnat perhon. Tarjoan sitä tuikin yläpuolelle, joudun heittämään siimaa kalan päälle. Kala ei välitä siimasta, mutta iskee perhoon! Harjuksen selkäevä vilahtelee vesirajan yläpuolella, kala vetelee siimaa hetken, kunnes antautuu ja tulee haaviin. Huomaan, että se on imaissut perhon melko syvälle, joten päätän ottaa erääksi.

    Palataanpa hetkeksi syyskuulle.

    20.09.2025

    Olin aamun kalastellut minulle ennestään tuttua kohtaa, josta olin aikaisemmin alku kesästä saanut virvelillä pienen taimenen. Olen nyt autossa ja ajoin juuri pienen siirtymän. Kasailen kamppeet mukaan ja lähden kävelemään joelle. Retken ajatuksena oli, että aamun nymfailen ja puolen päivän aikaan alan etsiä pintovia harjuksia. Minulla oli aamun jäljiltä nymfisiima ja harmaanruskea pieni Phaesent tail perho kiinni setissä. Tiesin, että alempana jokea tulee suvanto, hiljaa virtaavaa aluetta ja se oli päämääräni. Vuolaimman kosken jälkeen päätin kokeilla nymfiä, ennen kuin kävelen suoraan suvannolle. Viskasin perhon ylävirtaan, annoin lipua edestäni kun yhtäkkiä huomasin kalan vilahtavan perhon perässä yrittäen tärpätä. Ei, ei jäänyt kiinni. Heitin uuden heiton, ei mitään. Kolmannen heiton ja taas harmaa varjo vilahti edestäni ja nyt jäi. Virkeä syys harjus sinkoili poolissa, näyttäytyi veden pinnan yläpuolella, kunnes antautui haaviin. Kala oli noin 30 cm. Minun ennätys harjukset ovat 35-36 cm tienoilla.

    Jatkoin matkaa alemmaksi, jossa virta alkoi jo selvästi rauhoittumaan. Heitin nymfiä veteen kaatuneen tukin viereen. Äkkiä tuntui, kuin perho olisi jäänyt kiinni johonkin. Vitsi, nyt se on tuossa tukissa. Yhtäkkiä se sinkosi ylävirtaan, sitten alavirtaan, painoi pohjaan. Ajattelin heti, että nyt on suurin kala, mitä olen perhovavassa väsyttänyt. Mieleeni alkoi hiipimään ajatus, että olisiko kala taimen, kun näin väkevästi vetää. Tovin väsyteltyä kala näyttäytyi, oli melko tumma, joten päättelin sen olevan taimen. Hiljaisen aamun jälkeen homma näyttäytyi ihan eri tavalla. Olin juuri saanut mukavan harjuksen nymfillä ja nyt oli kiinni elämäni ensimmäinen perhotaimen. Taimenen syysrauhoitus oli alkanut yli kaksi viikkoa sitten, joten sitä en ollut varsinaisesti pyytämässä. Lopulta sain kalan haaviin, taimen se oli. Rasvaevällinen luonnon kala. Pituutta nopealla mittauksella noin 30 cm. Huhhuh tuumasin. Ensimmäinen perholla saatu taimen.

    Hetken fiilisteltyä tätä, jatkoin kävellen joki vartta. Nyt saavuin suvannolle, tai oikeastaan niva olisi parempi nimitys. Näin heti pintovan harjuksen, kohta toisenkin. Hymy levisi kasvoille. Mietin kaikkia niitä reissuja kesältä, kun olin viskonut perhoa seitsemän tuntia ilman tärppiä. Nyt olin jo saanut kaksi upeaa kalaa ja lisää oli tarjolla. Vaihdoin perhon, mutta laiskuuttani jätin nymfisiimat paikalleen. Black gnat perhon heitto olikin yllättävän vaikeaa tällä setillä. Ensimmäisistä tarjoiluista sain pari tärppiä, mutta ei tarttunut. Hmm, onkohan nämä sittenkin vain pieniä sinttejä, peräti seipiä? Jatkoin alemmaksi ja löysin lisää tuikkeja. Tarjosin jälleen pintaperhoa nymfisiimoilla. Tärppi tuli ja kala oli kiinni. Tämä oli kuitenkin pieni, alle 20 cm. Heittäminen kävi niin vaikeaksi nymfisiimalla, joten päätin purkaa sen ja vaihdoin heittosiiman päähän 5x kartioperukkeen. Jatkoin alemmaksi ja löysin uuden tuikin. Olipa heittäminen heti helpompaa oikeilla välineillä. Perho osui tuikin yläpuolelle, valui hiljalleen oikeaan kohtaan ja kala nousi. Tuikista päätellen kala oli pieni, mutta sehän yllätti voimillaan. Väsyttelyn jälkeen kala oli reilu 30 cm joten ihan hyvä.

    Palasin takaisin kohtaan, jossa tapasin ensimmäiset tuikit ja sain siitä vielä muutaman pintovan harjuksen haaviin.

    4.10.2025 jatkuu

    Jatkamme alemmaksi ja jo näkyy tuikkeja. Sovimme, että näitä yrittää veljeni Lauri. Joen mutkassa oli useampi tuikkiva kala, sekä melko haasteellinen heittopaikka. Nämä harjukset tuntuivatkin olevan hieman rantumpia, eikä hyväksynyt perhoa muutamaan ensimmäiseen heittoon. Lopulta yksi kaloista hyväksyi perhon, tärppäsi ja vapa vääntyi kaarelle. Tämä kala oli selvästi minun edellistäni isompi. Perhokalastuksen rauhoituttua poikani pääsi heittämään virvelillä, mutta tuloksetta. Pohdin ääneen, että onko kalat juuri niin keskittyneitä pinnasta ruokailemaan, että eivät hyväksy vilkkua ollenkaan. Sama meillä kävi kesällä Tikkasenkarilla vesiperhoshätsin aikaan, pintaperhoon kala kyllä nappasi, mutta ei virvelin vilkkuun. Lähdimme kävelemään ylävirtaan kohti tuttuja paikkoja viime vuodelta. Lauri bongasi, kuin kuukkeli nappasi ihan vierestä sienestä palasen. Sekin selvisi, että kuka niitä oikein syö.

    Aurinko paistoi, tuuli tuntui välillä, kun sattui olemaan avoimempaa. Patikoimme jokivartta pitkin ja seurailimme, olisiko näkynyt tuikkeja. Ihastelimme jokea ja syksyistä luontoa. Käpytikka koputteli siellä ja täällä ja lensi kerran ohitsemmekin. Saattoipa siellä koputella pohjantikkakin.

    Ylitimme joen matalasta hiekkaisesta kohdasta. Äkkiä sen ylävirran puolella näkyi kaksi tuikkivaa kalaa ja päätettiin, että poikani voisi kokeilla niitä Laurin kevyellä #3 7,x’ setillä. Ei minullakaan mikään järeä kampe ollut, kun settini oli #4 ja 8′. Hetken heiteltyä, tai harjoiteltua heittämistä ilman tärppiä siirryimme hieman ylemmäksi pitämään ruokataukoa. Löysimme paikan tauolle ja aloin valmistelemaan lounasta. Eväänä oli tällä kertaa Knorrin Pasta Bolognese ja Pasta Carbonara ja nämä olivat omissa purkeissa, joihin piti lisätä vain vesi. Veden kiehumista odotellessa poikani jatkoi vielä heittoharjoittelua veljeni setillä tuloksetta. Heitto ei vielä kantanut pienen joen vastarannalle, jossa kalat pintoivat.

    Ruoan jälkeen päätin itsekin kokeilla kohdallamme pintovia kaloja. Sijoitun rannalla hieman kalojen yläpuolelle, koska siinä kohtaan on enemmän takaheittotilaa. Saan perhon lentämään muutaman yrityksen jälkeen riittävän pitkälle ja kala hyväksyy sen. Vapa taipuu ja kala vetää kohtuullisella voimalla. Ranta on hankala matalan näköinen mutta upottava. Saan lopulta kalan haavittua, komea reilun 35 cm harjus. Päästin kalan pois, koska minulla oli jo yksi ruokakala kotia viemisiksi. Hetken rauhoitettua tilannetta myös Lauri kokeili samaan paikkaan. Hänelle tuli terävä tärppi ja samassa siima poikki. Harvinaista etenkin harjuksen kalastamisessa, joten pohdimmekin sitä vaihtoehtoa, että olisiko se ollut jopa taimen. Taimenta tässäkin joessa on. Pohdiskelu tauon jälkeen Lauri päätti kokeilla vielä, josko saataisi perhon vienyt kala vielä haaviin ja otettua mahdollinen perho huulesta irti. Tuli vielä tärppi, mutta irtosi. Jatkoimme matkaa hiljalleen kohti autoa. Bongasimme lumpeiden vieressä kalan tuikin ja sovimme, että Lauri kokeilee sitä. Siirryin itse ylemmäksi kuvaamaan tilannetta. Yksi heitto ja tärppi ja haavissa oleva kala oli ehkä yksi isoimpia tälle retkelle. Ylempänä ei enää tuikkeja näkynyt, uittelin Orange Tagia ja poikani haravoi jokea virvelillä, josko olisi vaikka hauki tärpännyt. Virvelin jarru pysyi hiljaa, ei tärpin tärppiä koko retkellä. Joskus se on tämmöistä. Viime vuonna tehtiin retki, eikä perhoihin tarttunut kalan kalaa, mutta virvelimies sai harjuksen ja hauen.

    Kaiken kaikkiaan mahtava retki. Hieman erilainen, mitä on kesän aikana tullut tehtyä. Olen joillakin retkillä heittänyt perhoa seitsemän tuntia yhtä soittoa ilman tuloksia. Nyt heitin alle kymmenen heittoa ja kaksi upeaa harjusta. Kaikkea oli siis riittävästi. Mukavan kiireetön ruokatauko, sopivasti kaloja, sekä jäi aikaa fiilistellä luontoa ja kuvatakin sitä. En tiedä miten olisin toiminut yksin ollessa, mutta jatkossa ainakin haluaisin lisää tämän kaltaisia reissuja. Monet retket ovat menneet liika suorittamiseksi.

    Sehän olisikin parasta, jos hieman kalastelisi, nauttisi kiireettömän evästauon ja lukisi vaikka kirjaakin ajankuluksi. Syksy on jo pitkällä, eikä varmasti montaa avoveden retkeä enää tule. Odotan innolla jo myös pilkkikauden alkua.

    Mukavaa talven odottelua!

  • Pieni kalaretki kirkkaalle metsäjärvelle

    Pieni kalaretki kirkkaalle metsäjärvelle

    Olin liikkeellä esikoispojan, sekä kuopustyttären kanssa. Löysimme autolle hyvän parkin metsäautotien reunasta, kuivalta kankaalta. Jaoin tarvittavat tavarat kahteen reppuun, minulle ja pojalleni. Perheen nuorin sai kulkea ilman kantamuksia. Suunniteltuun eväspaikkaan oli matkaa ehkä 300-350 metriä. Heti autolta lähtiessä järven rannassa oli elämänsä ehtoopuolella oleva autiotupa, kämppä. Kämpän pihassa pari telttaa, joiden omistajatkin tavattiin. Kaksi henkilöä oli tulleet polkupyörillä seku katsomaan, minkälainen autiotupa täältä löytyy.  Kyseinen tupa oli huonossa kunnossa, ummehtuneen hajuinen, liekkö homeessa. Kamina oli viety nurkasta piipun alta ja lattialla oleva muovimatto rakoili sieltä ja täältä. Olisihan se mielenkiintoinen kuulla tämänkin kämpän historiaa. Kait siellä on erämiehet pitäneet suojaa metsällä ja kalalla ollessa.

    Kävin samaisella järvellä viime talvena hiihtämässä ja pilkillä. Silloin en päässyt kämppään, kun sen ovi oli jäätynyt kiinni.

    Kohti pientä aihkikkoa

    Jatkoimme kämpältä kohti itää. Talvella hiihtäessä olin bongannut rannan, joka oli pienen aihkikon kaltainen alue. Rantaan viettävä, hieman väljästi vanhoja mäntyjä ja keloja, sekä maahan kaatuneita puita. 

    Kävelimme rantaa pitkin, joka oli alkuun ihan ok varvikkoa, mutta muuttui melko pian yli polven yltäväksi suopursuikoksi. Tyttärellä taisi hieman housut, ellei jopa takinkin helma kastua, kun itselläkin kastui polvet kumisaappaiden yläpuolelta. Maasto oli hieman raskasta kävellä, mutta pääsimme perille, kun kannoin tytärtä jonkin matkaa.

    Rannassa oli ennestään tulipaikka ja harmikseni sai huomata, että kaljatölkkejä oli jätetty pitkin poikin. Keräilin tölkit yhteen läjään ja olipa nuotiopuiden sekaan rikottu viinapullokin. On harmittava, että ihmiset eivät edelleenkään osaa kunnioittaa luontoa. Ihmeellistä on myös se, että jos tuollainen tölkki painaa täytenä sen vajaa 400 grammaa ja tyhjänä enää muutaman gramman, niin sitä ei kuitenkaan jakseta kantaa takaisin autolle.

    Leirin valmistelut

    Poika aloitti ensitöikseen virvelin virittämisen kalastamiskuntoon, tytär puolestaan kierteli lähi maastossa ja mie löysin pienen tervaskannon, josta sai halottua tarvittavat tulipuut. Keräilin lisäksi maahan pudonneita oksia ja risuja.

    Vuoleskelin kiehiset tervaksista ja tulet syttyivät kohtuullisen helposti. Nuotion sytyttyä laittelin itsekin virvelin käyttökuntoon ja sidoin perukkeeseen Kuusamon KUF perholipalla varustetun uistimen. Lipan väri oli vihreän sinertävä. Olen tänä kesänä pyrkinyt ostamaan Suomessa valmistettuja uistimia, muun muassa Bete Lottoa ja Kuusamon Uistimia. Jonkin verran on tullut ostettua Prisman alelaarista myös legendaarista Mepsiä. Poikani on vielä lapsi ja aloittelija, joten hänellä tuntuu uistimia jäävän retkilleen 1-3 kpl joka kerta. Ostin hänelle testiin pari kiinan ihmettä, joista yksi oli Bete Lottoa muistuttava viehe. Poika teki yhden reissun jätkän kynttilän kupeeseen ja vieheestä oli värit poissa. Olen myös miettinyt muita keinoja vähentääksemme varustetappioita. Olen suositellut pojalle, että käyttäisi ainakin omilla reissuilla melkein pelkästään jigejä. Ne ovat hieman halvempia, mutta eivät myöskään yksi koukkuisena jää niin helposti pohjaan. Ehkä? Olen myös ajatellut, että viehekalastuksessa keskitytään suvanto- ja järvikohteisiin ennemmin, kuin koskipaikkoihin. Koskilla tahtoo uistimia jäädä joskus itselläkin kivien koloihin. Koskikalastukseen voisin opettaa poikaa perhostuksen kautta ja olen myös pohtinut, että vaihdan muutamaan lippaan yksihaaraiset koukut sitä varten.

    Kalastus ei kuitenkaan tuottanut tulosta, itse yritin vain yhden vieheen taktiikalla, mutta poika kokeili lippoja ja joitain jigejä. Yhden kerran näin pienen ahvenen seuraavan uistintani, mutta tärppiä ei tullut. Poika taas kertoi, että hänellä olisi ehkä yksi tärppi ollut. Luulen, että tämä ranta oli liian matala. Vastarannalla ainakin ranta oli huomattavasti jyrkempi, joten siellä on varmaan rantakin syvempää. Ensi kerralla täytyy patikoida sinne.

    Kirkasta vettä, mutta missä kalat?

    Vesi järvessä oli tosiaan kristallinkirkasta. Näitä on Rovaniemen alueella vielä jonkin verran jäljellä. Järvellä ei ole asutusta, eikä mökkejä tämän autiotuvan lisäksi. Seutu on metsähallituksen monikäyttömetsää ja vastarannalla oleva Kivalo kuuluu tunnettuun vaarajonoon, Kivaloihin. Kivalot kulkevat aina Perämereltä Simon ja Kemin kunnan alueelta aina Rovaniemen Kaihuanvaaraan saakka. 

    Tästä järvestä vielä sen verran, että siikaa tässä pitäisi olla. Sitä pyydetään ilmeisesti verkoilla jonkin verran ja sitä myös istutetaan järveen. Siian pyynti rannalta virvelillä taitaa olla mahdoton tapaus. Meillä oli kiikarissa ahven, jota olisi voitu paistella nuotiossa. Tällä kertaa se jäi saamatta. Kohde voisi olla mielenkiintoinen soutuveneellä, kanootilla tai näillä nykyajan kumiveneillä. Silloin voisi päästä siikaakin tavoittelemaan perholla.

    Niin, olihan meillä eväätkin. Teimme nuotiolle hodarit ja kyllähän se maistui. Ruoan päätteeksi keli kävi uhkaavaksi ja takaa alkoi tulla tummia sadepilviä. Päätimme kerätä kamat reppuihin ja lähteä kävelemään autolle, jotta vältytään pahemmalta kastumiselta. Kahveja en ehtinyt tällä kertaa keitellä. Pääsimme autolle kuivana ja hetken ajeltua kotia kohti, vettä alkoikin tulla ihan reippaasti. Oli siis oikea päätös poistua paikalta.

    Tämmöinen retki tällä kertaa. Kirjoittelen taas, kun siihen on aihetta. 🙂

  • Yökalalla Tikkasenkarilla

    Yökalalla Tikkasenkarilla

    Lähdettiin pojan kanssa yökalalle helteisen päivän jälkeen. Rovaniemellä oli ollut lämpimiä päiviä jo viikon verran, joten päätettiin mennä Tikkasenkarille, jossa luulisi vettä riittävän. Pienemmissä joissa vesi voi olla melko matalalla ja vielä lämpimämpää. Tikkasenkari on nuoruudesta tuttu paikka, sinne on tehty monet kalaretket kavereiden kanssa. Onhan siellä joskus vietetty juhannustakin laavussa yö nukkuen. Paikka ei ole ollut minulle kovin kalaisa. Siellä harjoiteltiin noin 15 vuotta sitten perhokalastusta ja silloin sain jonkun harjuksen pinturiin. Tai tarkemmin kalvoroikkujaan, klinkhammeriin. Joka tapauksessa lähdettiin tällä kertaa kirjolohi mielessä, koska sen suhteen ei veden lämmöllä ole väliä, koska kalan tappaa kuitenkin. 

    Aloimma pyyntiin

    Pojalle opastin pinkkiä Bete Lottoa ja itse kokeilin vanhaa reilu 9 jalkaista ja #6-7 luokkaista vapaa, jolla aloittelin lajia juuri silloin 15 vuotta sitten. Oli ajatuksena kokeilla, onko siitä minkäänlaiseen kalastukseen. Olen aikaisemmin kokeillut sitä tänä kesänä streamerin heittoon, mutta heitot eivät ole lähteneet ihan toivotulla tavalla. Ampuva siima voisi auttaa siihen.

    Nyt päätin kokeilla leechiä, josko se olisi siihen sopiva peli. Sidoin perukkeeseen pinkin leechin ja aloin heittelemään. Rannoilla oli useita, ehkä viisi tai kuusi muuta kalastajaa ja kaikki virveleillä. Kenelläkään ei näkynyt tärppejä. Vesi oli melko matalalla, joten tarvittaessa kahluuhommat onnistuivat helposti. 

    Aikamme heiteltyä huomasin, että pintovia kaloja on joka nurkalla. Vesiperhosta kuoriutui massoittain, vedessä lipui valkoisia pupa koteloita, joista vessarit olivat juuri kuoriutunut. Päätettiin siirtyä alemmaksi ja minä vaihdoin pienemmän vavan ja pinturin siiman päähän. Minulla oli jalassa shortsit ja sitten pelkät kahluukengät. Vesi oli sen verran lämmintä, että hyvin tarkeni kahlailla niinkin. Ei tarvinut montaa heittoa heittää musta-valkoista foami klinkkiä, kun oli ensimmäinen harjus kiinni. Kyseinen perho on hankittu New Yorkin keskustassa sijaitsevasta Orviksen liikkeestä. Haaviin pääsi noin 30 cm harjus, joka oli ottanut oikeaan kidukseen osumaa aikaisemmin. 

    Pintaperhostus

    Pintovien kalojen joukossa oli paljon pientä seipiä, jotka yrittivät hanakasti perhoon ja muutamia jäi kiinnikin. Samalla sain ensimmäisen perho ahvenen, joka sekin tärppäsi pintaperhoon. Tuumasin pojalleni, joka heitteli virvelillä rannalta, että jos kirjolohi ei ole syönnillä, niin nämä harjuksetkaan ei vilkkuun ota. Oli siellä sen verran sitä kuoriutuvaa vesiperhosta, että kalat olivat ihan hullaantuneita. Muutamien heittojen jälkeen oli jälleen harjus kiinni, hieman edellistä isompi. En ottanut tarkkaa mittaa, mutta käytin kalaa nopsaa vavan vieressä ja nappasin kuvan. Kala oli kutakuinkin 35 cm.

    Sanoin pojalle, että heittää virvelin pois ja tulee kokeilemaan perhokalastusta. Hän kahlasi luokseni ja käytiin läpi perus juttuja. Aloitettiin sopivan lyhyellä siimalla, koska kaloja pintoi melkein vieressäkin. Olisiko ollut ensimmäinen tai toinen heitto, niin pojalla oli ensimmäinen perholla saatu harjus kiinni. Tämäkin noin 30 cm. Muutamien seipien jälkeen poika sai vielä toisenkin noin 30 cm harjuksen. Minun mittapuulla + 30 cm harjus on ihan hyvä kala. Tikkasenkarilla, isolla joella ja isolla koskella se tuntui pieneltä. Pienillä joilla, joissa olen käynyt, on yli 30 cm harjus ollut iso kala. Aika paljon on tullut reilusti alle sen. Tässä oli jännää se, että kaikki neljä harjusta, jotka saatiin, oli 30 cm tai yli. Ei yhtään pienempää. Pienet kalat olivat taas seipiä, tai muita särkikaloja. Toisaalta nyt kun miettii, niin monena kertana on tullut suht saman kokoista kalaa samasta paikasta. No en tiedä voiko siitä päätellä mitään. 

    Helteet tulevat

    Veden lämpötilaa arvelin noin 17-19 asteiseksi, joten päätettiin jättää harjukset sikseen. Harjoiteltiin pojan kanssa perholla heittoa matalahkoon rantaveteen, jossa joku pieni yritti saamatta viehettä suuhuun tarttumaan. Hellettä on ollut jonkin aikaa ja sääennusteiden mukaan tulee jatkumaan, niin voi olla, että kalastukset jää vähemmälle. 

  • A E. Järvisen jäljillä Pomokairassa

    A E. Järvisen jäljillä Pomokairassa

    Olin nyt liikenteessä uuden tuttavan, Juhon kanssa. Honda HR-V kuljetti meitä nelostietä kohti Aarne Erkki Järvisen kulkemia kairoja. Olemme matkalla Pomokairaan pienelle joelle. Juttelemme autossa niitä näitä kalastuksesta ja töistä. Noin kahden tunnin ajomatkan päätteeksi päädymme osittain huono kuntoiselle metsätielle, jota kuljemme vielä
    hetken. Juho ajaa auton tien sivuun kukkulalla, jossa on joitain vuosia sitten tehty rajuja hakkuita. Nyt ympärillä kasvoi nuoria mäntyjä, kuusia ja koivuja. Hakkuun yhteydessä ei oltu tehty ehkä kovin rajuja maan muokkauksia, kun alueella näkyi katajaa ja muutenkin vanhoja haapoja oli säästetty. Puimme autolla kahluuhousut, kasasimme perhovavat ja puheltiin hieman varusteista. Minä olin oppipoikana.
    Toveri päätti jo autolla, että lähtee liikkeelle kalvoroikkujalla, Klinkhammerilla. Minä puolestaan ajattelin valita perhon vasta joella.

    Minun ajatuksissani pinturi kaivetaan esiin silloin, jos näen pintovan kalan.

    Talsimme yli hakkuun ja tulimme vanhaan metsään. Jokirannat ovat jätetty jo kauan rauhaan hakkuilta, joten ne ovat tyypillisesti varttuneita sekametsiä, joissa sulassa sovussa kasvaa koivut, haavat, männyt ja kuuset. Lahopuita on joka puolella. Oikealle avautui harva puinen räme, jonka pohja loisti valkoisenaan kukkivia suovilloja. Saavuimme jokirantaan lyhyen kävelyn päätteeksi. Kaveri meni alavirran
    puolelle, kun itse jäin ihmettelemään jokea ja miettimään perho valintaani.
    Vesi oli kirkkaampaa, kuin meidän joet keskimäärin. Pomokairassa on tehty suhteellisen vähän metsä- ja suo-ojituksia, joten ravinnekuormaa on vähemmän. Joki oli melko matala, mutta kuitenkin monimuotoinen. Välillä oli ihan nilkkavesi, mutta syvempiä monttujakin tuntui olevan. Aloitin kalastelun uppoperholla.

    Pintovia kaloja ei näkynyt, mutta kaverin siirtyessä yläpuolelleni, minun pintaperho filosofiaa vastoin tärppejä kaverille tuli. Hetken tätä seuratessa vaihdoin itsekin klinkhammerin siiman päähän. Ei mitään, ei kerrassaan mitään. Etenimme jokea ylöspäin, vuorotellen toinen ylempänä ja toinen alempana. Toverilla oli jo useampi tärppi, kuin minä odottelin vasta ensimmäistä. Välillä syvemmällä käydessä sain todeta, että kahluuhousuni vuotavat, vaikka olen niitä tallissa kovasti paikkaillut.

    Tein siirtymät välillä rannan kautta ja sain ihastella jokitörmän kukkia. Violettina hehkuvia metsäkurjenpolvia ja lapin maakuntakukkana tunnettua kulleroa.

    Vaihdoin siimaan oliivin vihreän larvan ja heitin ylävirtaan. Vihdoin, ensimmäinen tärppi meikäläiselle. Pieni harjus oli kelpuuttanut larvan ja juuri kuin olin ottamassa kalaa käteen, se karkuutti itsensä. Hyvä niin.

    Päätimme yhteistuumin siirtyä aloitus paikan alapuolelle, joten rantauduimme ja lähdimme kävelemään tulosuuntaan. Ihastelin matkalla valkoisenaan hehkuvaa suota, valkoisia metsätähtiä ja ruohokanukoita. Löysimpäs matkalla myös metsäorvokkeja ja kukkivia hilloja. Kalastelun osalta hiljaiselo minun osalta jatkui, kun kaverilla pinturiin iski pieniä harjuksia, sekä yksi puronieriä. Vaihdoin melko tiheään perhoa ja olin hieman hukassa. Kaveri sai kalaa pinturilla, mutta mie en. En luottanut riittävästi omaan vaistoon. Mietin jatkuvasti, että olisin
    väsännyt monofiili setin ja alkanut lirkkiä kiventakusia. Tätä en kuitenkaan tehnyt. Seuraava tärppi tuli alempana ja se oli puronieriä. Otin kalan hengiltä, suolistin ja otin mukaan. Ajattelin, että pakkohan tätä on maistaa, kun on paljon kehuttu. Puronieriä tärppäsi jälleen minun kohdalla uppoperhoon, vihreä runkoiseen, messinkikuulalla olevaan orange tagiin.

    Jokin lintu visersi silloin tällöin, välillä oli äänekkäämpääkin konserttia, mutta en tunnistanut lintuja. Ihastelin rannan kasvustoa, vastarannan jänkää ja kesäistä yötä. Kellohan oli jo kohta puolen yön.

    Joki oli miellyttävä kalastaa. Paljon pieniä suvantokohtia, mutta muutamia vuolaampia kuohujakin löytyi. Kalat tuntuivat olevan rauhallisissa virran osissa, mutta olivat pieniä. Johtuikohan joen mataluudesta? Kalastelimme jokea alas päin, ilman tärppejä. Minulla housut oli vuotanut jo runsaammin vettä lahkeisiin, joten
    fiilis sen osalta ei ollut ihan parhaimmillaan. Lisäksi usean tunnin kalastelu, mutta vähäiset tärpit alkoivat hieman turhauttamaan.
    Keli oli melko pilvinen, meinaten välillä kirkastua, mutta ei sitten kuitenkaan. Olin tehnyt perhon vaihdossa varmaan jonkinlaisen oman ennätykseni. Oli ristiriitainen olo. Juho oli jäänyt hieman ylemmäs, kun minä kävin alempana kalastamassa erästä rauhallista kohtaa. Seisoin joessa jalat märkinä ja otin aikalisän. Mietin miten jatkaisin tästä. Katselin perhorasiaa ja silmääni osui urbaanille kirjolohelle kelvannut pinkki leetchi. Otin paksuksi kuluneesta kartioperukkeesta 0.16 tipin pois ja sidoin leechin siiman päähän. Ensimmäinen heitto ja heti joku yritti perhoon. Muutama heitto lisää ja kohta oli illan toinen harjus kiinni. Oiskhan se ollut noin 20 cm. Tämä toi kummasti lisää virtaa tekemiseen. Heittelin siinä hetken ja lähdin ylös päin, missä kaverikin oli. Päästyäni hänen luo, hän kertoi, että oli ollut kiinni isompi kala, oli vetänyt vavankin ihan kaarelle, mutta oli päässyt irti. Epäselväksi jäi mikä
    kala se oli. Niin sehän tässä jäi mainitsematta, että kaverihan sai ylempänä komean, noin 30 cm luonnon taimenen. Hetken juteltiin ja mie heittelin leetchiä. Kohta oli taas harjus kiinni ja itsevarmuus tekemiseen kasvoi entisestään.

    Illan mittaan tajusin sen, että aina ei sama tyyli toimi kaikilla kalastajilla. Minulla alkoi väsy ja nälkä jo painamaan. Ei oltu paisteltu makkaraa, eikä keitelty kahvia. Päätimme, että kalastellaan hiljakseen aloituspaikkaan asti ja lähdemme sitten autolle. Sain lähellä aloituspaikkaa leetchiin vielä yhden harjuksen, joka oli itselle tämän reissun isoin. Leetchi on melko helppo ja kiva perho. Ei tarvi siimojen suhteen erityistä värkkäämistä ja sen uittokin on suhteellisen helppoa. Olen kokeillut sitä poikkivirran lisäksi myös ylävirtaan ja suoraan alavirtaankin. Parhaat tulokset on tullut, kun on heittänyt poikkivirtaan ja antanut sieltä valua perhosiiman vetävänä alaspäin ja lopulta suoristuen nokka kohti kalastajaa. Tärpit on tullut yleensä lähes suoraan alavirrassa. 

    Olen pohtinut myös harjuksia ja niiden kantaa. Etenkin Rovaniemen pienillä joilla. Perhokalastus urani aikana en ole saanut montaa mitallista harjusta. Yhden, sen ensimmäisen otin ruokakalaksi viime vuoden kesäkuussa. Muutoin harjukset ovat jääneet kasvamaan. Olen ajatellut mielessäni, että koskikalastus on fiilistelyä, harrastelua ja enimmiten C&R kalastusta. Vaikka tulisikin yli 35 cm harjus, laskisin takaisin. Ruokakalat ovat sitten erikseen. Esimerkiksi ahven, hauki ja miksei myös kirjolohi. Kirjolohen kalastus on myös hieman ristiriitainen omassa mielessäni, koska en kannata sen kasvatusta ja istuttamista. Toki on kirjolohi suomalaisessa keittiössä parempi vaihtoehto, kuin norjan lohi.

    Yön kalastelut oli kalasteltu ja tulimme autolle kahden jälkeen yöllä. Likomärät kahluukamat pois ja kuivaa vaatetta päälle. Kylmälaukusta vettä ja evästä ja niin lähdettiin kotimatkalle.