Tekijä: Juhani

  • Kaikki ei arvosta lähiluontoa

    Kaikki ei arvosta lähiluontoa

    Hiljattain olen miettinyt, että miksi ihmiset, jotka harrastavat kalastamista ja metsästämistä, eivät ole lainkaan huolissaan kotikaupungin matkailu- ja rakennusbuumista. Monet ovat täysillä mukana siinä. Niin mieki välillisesti, kun kalusteita menee kaiken näköisiin resortteihin.

    Joskus jutellessa olen saanut vastauksen, että eipä tässä lähellä ole lintuja ja kaloja enää juurikaan. Tuleepa välillä kuitenkin käytyä kävelemässä haulikon kanssa.

    Mie tajusin, että monet ajattelevat tästä lähiluonnosta niin, että se on jo pilattu. Ei siellä mitään elämää ole. Kyllä ne voidaan rakentaa matkailun käyttöön ja repiä rahat siitä. Niillä rahoillahan pääsee sitten johonkin kauemmaksi, jossa niitä lintuja ja kaloja vielä on. 

    Miten se sitten, kun joka kunnassa ajatellaan näin? Onko rahamiehellekään kohta enää erämaata, johon lentää helikopterilla? 

    Mie luulen, että metsäkanalintuja on Rovaniemen alueella hyvinkin, mutta ei ne välttämättä ole enää niissä samoissa metsiköissä, missä ne oli kymmenen vuotta sitten. Siihen viereenhän on tullut asuinalue. Jos me aina tsekataan se lähimetsä ja todetaan, että ei siellä ole lintuja, niin voijaan rakentaa uusi asuinalue tai iglukylä. Ja taas metsäkanalinnut karkaavat kauemmaksi. Pitäisi siis tsekata myös se lähiluonnon lähiluonto.

    Lopulta niitä ei enää ole, koska siellä minne ne oli pakenemassa, olikin Amerikkalainen kaivos.

  • Kahvia ja keloja – Kaasu lopussa ja ennätys harjus

    Kahvia ja keloja – Kaasu lopussa ja ennätys harjus

    Tässä videota Kahvia ja keloja sarjan jaksosta Kaasu lopussa ja ennätys harjus.

  • Onko parempaa, kuin syksyinen johka?

    Onko parempaa, kuin syksyinen johka?

    4.10.2025

    Syksyinen luonto, edessä hitaasti virtaava kirkas vetinen joki. Harjus tuikkii, napsii hoikkakorreja veden pinnalta. Keli on rauhallinen, hieman aurinkoinenkin. Kaikki on hyvin.

    Valitsen velimiehen opein siiman päähän black gnat perhon. Tarjoan sitä tuikin yläpuolelle, joudun heittämään siimaa kalan päälle. Kala ei välitä siimasta, mutta iskee perhoon! Harjuksen selkäevä vilahtelee vesirajan yläpuolella, kala vetelee siimaa hetken, kunnes antautuu ja tulee haaviin. Huomaan, että se on imaissut perhon melko syvälle, joten päätän ottaa erääksi.

    Palataanpa hetkeksi syyskuulle.

    20.09.2025

    Olin aamun kalastellut minulle ennestään tuttua kohtaa, josta olin aikaisemmin alku kesästä saanut virvelillä pienen taimenen. Olen nyt autossa ja ajoin juuri pienen siirtymän. Kasailen kamppeet mukaan ja lähden kävelemään joelle. Retken ajatuksena oli, että aamun nymfailen ja puolen päivän aikaan alan etsiä pintovia harjuksia. Minulla oli aamun jäljiltä nymfisiima ja harmaanruskea pieni Phaesent tail perho kiinni setissä. Tiesin, että alempana jokea tulee suvanto, hiljaa virtaavaa aluetta ja se oli päämääräni. Vuolaimman kosken jälkeen päätin kokeilla nymfiä, ennen kuin kävelen suoraan suvannolle. Viskasin perhon ylävirtaan, annoin lipua edestäni kun yhtäkkiä huomasin kalan vilahtavan perhon perässä yrittäen tärpätä. Ei, ei jäänyt kiinni. Heitin uuden heiton, ei mitään. Kolmannen heiton ja taas harmaa varjo vilahti edestäni ja nyt jäi. Virkeä syys harjus sinkoili poolissa, näyttäytyi veden pinnan yläpuolella, kunnes antautui haaviin. Kala oli noin 30 cm. Minun ennätys harjukset ovat 35-36 cm tienoilla.

    Jatkoin matkaa alemmaksi, jossa virta alkoi jo selvästi rauhoittumaan. Heitin nymfiä veteen kaatuneen tukin viereen. Äkkiä tuntui, kuin perho olisi jäänyt kiinni johonkin. Vitsi, nyt se on tuossa tukissa. Yhtäkkiä se sinkosi ylävirtaan, sitten alavirtaan, painoi pohjaan. Ajattelin heti, että nyt on suurin kala, mitä olen perhovavassa väsyttänyt. Mieleeni alkoi hiipimään ajatus, että olisiko kala taimen, kun näin väkevästi vetää. Tovin väsyteltyä kala näyttäytyi, oli melko tumma, joten päättelin sen olevan taimen. Hiljaisen aamun jälkeen homma näyttäytyi ihan eri tavalla. Olin juuri saanut mukavan harjuksen nymfillä ja nyt oli kiinni elämäni ensimmäinen perhotaimen. Taimenen syysrauhoitus oli alkanut yli kaksi viikkoa sitten, joten sitä en ollut varsinaisesti pyytämässä. Lopulta sain kalan haaviin, taimen se oli. Rasvaevällinen luonnon kala. Pituutta nopealla mittauksella noin 30 cm. Huhhuh tuumasin. Ensimmäinen perholla saatu taimen.

    Hetken fiilisteltyä tätä, jatkoin kävellen joki vartta. Nyt saavuin suvannolle, tai oikeastaan niva olisi parempi nimitys. Näin heti pintovan harjuksen, kohta toisenkin. Hymy levisi kasvoille. Mietin kaikkia niitä reissuja kesältä, kun olin viskonut perhoa seitsemän tuntia ilman tärppiä. Nyt olin jo saanut kaksi upeaa kalaa ja lisää oli tarjolla. Vaihdoin perhon, mutta laiskuuttani jätin nymfisiimat paikalleen. Black gnat perhon heitto olikin yllättävän vaikeaa tällä setillä. Ensimmäisistä tarjoiluista sain pari tärppiä, mutta ei tarttunut. Hmm, onkohan nämä sittenkin vain pieniä sinttejä, peräti seipiä? Jatkoin alemmaksi ja löysin lisää tuikkeja. Tarjosin jälleen pintaperhoa nymfisiimoilla. Tärppi tuli ja kala oli kiinni. Tämä oli kuitenkin pieni, alle 20 cm. Heittäminen kävi niin vaikeaksi nymfisiimalla, joten päätin purkaa sen ja vaihdoin heittosiiman päähän 5x kartioperukkeen. Jatkoin alemmaksi ja löysin uuden tuikin. Olipa heittäminen heti helpompaa oikeilla välineillä. Perho osui tuikin yläpuolelle, valui hiljalleen oikeaan kohtaan ja kala nousi. Tuikista päätellen kala oli pieni, mutta sehän yllätti voimillaan. Väsyttelyn jälkeen kala oli reilu 30 cm joten ihan hyvä.

    Palasin takaisin kohtaan, jossa tapasin ensimmäiset tuikit ja sain siitä vielä muutaman pintovan harjuksen haaviin.

    4.10.2025 jatkuu

    Jatkamme alemmaksi ja jo näkyy tuikkeja. Sovimme, että näitä yrittää veljeni Lauri. Joen mutkassa oli useampi tuikkiva kala, sekä melko haasteellinen heittopaikka. Nämä harjukset tuntuivatkin olevan hieman rantumpia, eikä hyväksynyt perhoa muutamaan ensimmäiseen heittoon. Lopulta yksi kaloista hyväksyi perhon, tärppäsi ja vapa vääntyi kaarelle. Tämä kala oli selvästi minun edellistäni isompi. Perhokalastuksen rauhoituttua poikani pääsi heittämään virvelillä, mutta tuloksetta. Pohdin ääneen, että onko kalat juuri niin keskittyneitä pinnasta ruokailemaan, että eivät hyväksy vilkkua ollenkaan. Sama meillä kävi kesällä Tikkasenkarilla vesiperhoshätsin aikaan, pintaperhoon kala kyllä nappasi, mutta ei virvelin vilkkuun. Lähdimme kävelemään ylävirtaan kohti tuttuja paikkoja viime vuodelta. Lauri bongasi, kuin kuukkeli nappasi ihan vierestä sienestä palasen. Sekin selvisi, että kuka niitä oikein syö.

    Aurinko paistoi, tuuli tuntui välillä, kun sattui olemaan avoimempaa. Patikoimme jokivartta pitkin ja seurailimme, olisiko näkynyt tuikkeja. Ihastelimme jokea ja syksyistä luontoa. Käpytikka koputteli siellä ja täällä ja lensi kerran ohitsemmekin. Saattoipa siellä koputella pohjantikkakin.

    Ylitimme joen matalasta hiekkaisesta kohdasta. Äkkiä sen ylävirran puolella näkyi kaksi tuikkivaa kalaa ja päätettiin, että poikani voisi kokeilla niitä Laurin kevyellä #3 7,x’ setillä. Ei minullakaan mikään järeä kampe ollut, kun settini oli #4 ja 8′. Hetken heiteltyä, tai harjoiteltua heittämistä ilman tärppiä siirryimme hieman ylemmäksi pitämään ruokataukoa. Löysimme paikan tauolle ja aloin valmistelemaan lounasta. Eväänä oli tällä kertaa Knorrin Pasta Bolognese ja Pasta Carbonara ja nämä olivat omissa purkeissa, joihin piti lisätä vain vesi. Veden kiehumista odotellessa poikani jatkoi vielä heittoharjoittelua veljeni setillä tuloksetta. Heitto ei vielä kantanut pienen joen vastarannalle, jossa kalat pintoivat.

    Ruoan jälkeen päätin itsekin kokeilla kohdallamme pintovia kaloja. Sijoitun rannalla hieman kalojen yläpuolelle, koska siinä kohtaan on enemmän takaheittotilaa. Saan perhon lentämään muutaman yrityksen jälkeen riittävän pitkälle ja kala hyväksyy sen. Vapa taipuu ja kala vetää kohtuullisella voimalla. Ranta on hankala matalan näköinen mutta upottava. Saan lopulta kalan haavittua, komea reilun 35 cm harjus. Päästin kalan pois, koska minulla oli jo yksi ruokakala kotia viemisiksi. Hetken rauhoitettua tilannetta myös Lauri kokeili samaan paikkaan. Hänelle tuli terävä tärppi ja samassa siima poikki. Harvinaista etenkin harjuksen kalastamisessa, joten pohdimmekin sitä vaihtoehtoa, että olisiko se ollut jopa taimen. Taimenta tässäkin joessa on. Pohdiskelu tauon jälkeen Lauri päätti kokeilla vielä, josko saataisi perhon vienyt kala vielä haaviin ja otettua mahdollinen perho huulesta irti. Tuli vielä tärppi, mutta irtosi. Jatkoimme matkaa hiljalleen kohti autoa. Bongasimme lumpeiden vieressä kalan tuikin ja sovimme, että Lauri kokeilee sitä. Siirryin itse ylemmäksi kuvaamaan tilannetta. Yksi heitto ja tärppi ja haavissa oleva kala oli ehkä yksi isoimpia tälle retkelle. Ylempänä ei enää tuikkeja näkynyt, uittelin Orange Tagia ja poikani haravoi jokea virvelillä, josko olisi vaikka hauki tärpännyt. Virvelin jarru pysyi hiljaa, ei tärpin tärppiä koko retkellä. Joskus se on tämmöistä. Viime vuonna tehtiin retki, eikä perhoihin tarttunut kalan kalaa, mutta virvelimies sai harjuksen ja hauen.

    Kaiken kaikkiaan mahtava retki. Hieman erilainen, mitä on kesän aikana tullut tehtyä. Olen joillakin retkillä heittänyt perhoa seitsemän tuntia yhtä soittoa ilman tuloksia. Nyt heitin alle kymmenen heittoa ja kaksi upeaa harjusta. Kaikkea oli siis riittävästi. Mukavan kiireetön ruokatauko, sopivasti kaloja, sekä jäi aikaa fiilistellä luontoa ja kuvatakin sitä. En tiedä miten olisin toiminut yksin ollessa, mutta jatkossa ainakin haluaisin lisää tämän kaltaisia reissuja. Monet retket ovat menneet liika suorittamiseksi.

    Sehän olisikin parasta, jos hieman kalastelisi, nauttisi kiireettömän evästauon ja lukisi vaikka kirjaakin ajankuluksi. Syksy on jo pitkällä, eikä varmasti montaa avoveden retkeä enää tule. Odotan innolla jo myös pilkkikauden alkua.

    Mukavaa talven odottelua!

  • Lenkillä ajateltua

    Lenkillä ajateltua

    Juoksin pururataa pitkin, olin jo isorakan lenkin puolivälin ohittanut, kun ohitseni pyöräili henkilö sähköavusteisella läskipyörällä. Minun pääkoppaani ei mahdu ajatus, että lähden lenkille, urheilemaan, liikkumaan moottorin avustamana. Miehän en tiedä esimerkiksi tämänkään henkilön taustaa, joten en lähde kyseistä henkilöä enempää syyttämään. Samoja reittejä kuitenkin kulkee monet ilman avustuksia. Kävelijät, juoksijat, suunnistajat, hiihtäjät ja luomupyöräilijät. Minun ajatusmaailma on se, että jos kunto ei riitä tekemään kyseistä lenkkiä omin voimin, silloin voi lyhentää lenkkiä. Olen itse äärimmäisen huonossa kunnossa tällä hetkellä ja siksi pyrin sitä kehittämään. Siksi, että jaksan patikoida pitempiä matkoja, pyöräillä pitempiä lenkkejä ja juosta pidempään ja kovempaa.

    Surullista

    On hieman surullista, jos sähköpyörä on lopulta ainoa keino saada ihminen liikkumaan. Nykyisin näkee yhä nuoremmillakin, alakouluikäisillä sähköpyöriä. Tässä vanhemmat ovat tehneet kyllä karhunpalveluksen. Sähköpotkulautojen ikäraja oli varsin hyvä veto lainsäätäjiltä, mutta onhan ne turhia laitteita silti.

    En tiedä vieläkö ihmetellään tai etsitään syitä siihen, miksi ihmiset voivat niin huonosti? Minun mielestä siihen on ihan selkeät syyt. Markkinointi. On naurettavaa, kuinka meille tuputetaan yhtä aikaa ja jatkuvasti enemmän epäterveellisiä asioita, mutta samalla kehotetaan pitämään terveydestä ja hyvinvoinnista huolta.

    Kiireisille ihmisille markkinoidaan nopeita ja helppoja välipaloja ja ruokia, jotka ovat keskimäärin ultraprosessoituja, sokerisia ja suolaisia, joiden ravintoarvot ovat loppupeleissä melko heikot. Lapset hakevat kaupasta virvoitusjuomia ja pientä naposteltavaa. Ammattikoululaisen lounas saattaa koostua välipalajogurtista ja paistopisteen croissantista. Energiajuomia markkinoidaan ihan valtavasti, vaikka niiden haitat tunnetaan varsin hyvin. Älypuhelin syöttää kaiken maailman sontaa ennätystahtiin. Nuoret, sekä myös aikuiset uppoavat selaamaan tiktokin hauskoja videoita, jotka eivät lopu. Minusta meidän ei tarvitse ihmetellä, mistä kaikki huonovointisuus johtuu. Ihminen voisi katsoa vain peiliin ja todeta, että perhana, siellähän se syyllinen on.

    Teetkö omat päätökset?

    Kyllähän me loppupeleissä itse päätämme mitä teemme ja mitä syömme. Kaikki epäterveellinen on tehty vain niin helpoksi. On niin helppo ostaa se ultraprosessoitu elintarvike, koska se on nopea syödä ja ne on yleensä edullisia. On helppo tilata ruokaa suoraan kotiovelle, on helppo ostaa sähköpyörä osamaksulla, on helppoa, kun ei tarvitse tehdä mitään.

    Tämmöistä tulee funtsittua aina silloin tällöin.

  • Pieni kalaretki kirkkaalle metsäjärvelle

    Pieni kalaretki kirkkaalle metsäjärvelle

    Olin liikkeellä esikoispojan, sekä kuopustyttären kanssa. Löysimme autolle hyvän parkin metsäautotien reunasta, kuivalta kankaalta. Jaoin tarvittavat tavarat kahteen reppuun, minulle ja pojalleni. Perheen nuorin sai kulkea ilman kantamuksia. Suunniteltuun eväspaikkaan oli matkaa ehkä 300-350 metriä. Heti autolta lähtiessä järven rannassa oli elämänsä ehtoopuolella oleva autiotupa, kämppä. Kämpän pihassa pari telttaa, joiden omistajatkin tavattiin. Kaksi henkilöä oli tulleet polkupyörillä seku katsomaan, minkälainen autiotupa täältä löytyy.  Kyseinen tupa oli huonossa kunnossa, ummehtuneen hajuinen, liekkö homeessa. Kamina oli viety nurkasta piipun alta ja lattialla oleva muovimatto rakoili sieltä ja täältä. Olisihan se mielenkiintoinen kuulla tämänkin kämpän historiaa. Kait siellä on erämiehet pitäneet suojaa metsällä ja kalalla ollessa.

    Kävin samaisella järvellä viime talvena hiihtämässä ja pilkillä. Silloin en päässyt kämppään, kun sen ovi oli jäätynyt kiinni.

    Kohti pientä aihkikkoa

    Jatkoimme kämpältä kohti itää. Talvella hiihtäessä olin bongannut rannan, joka oli pienen aihkikon kaltainen alue. Rantaan viettävä, hieman väljästi vanhoja mäntyjä ja keloja, sekä maahan kaatuneita puita. 

    Kävelimme rantaa pitkin, joka oli alkuun ihan ok varvikkoa, mutta muuttui melko pian yli polven yltäväksi suopursuikoksi. Tyttärellä taisi hieman housut, ellei jopa takinkin helma kastua, kun itselläkin kastui polvet kumisaappaiden yläpuolelta. Maasto oli hieman raskasta kävellä, mutta pääsimme perille, kun kannoin tytärtä jonkin matkaa.

    Rannassa oli ennestään tulipaikka ja harmikseni sai huomata, että kaljatölkkejä oli jätetty pitkin poikin. Keräilin tölkit yhteen läjään ja olipa nuotiopuiden sekaan rikottu viinapullokin. On harmittava, että ihmiset eivät edelleenkään osaa kunnioittaa luontoa. Ihmeellistä on myös se, että jos tuollainen tölkki painaa täytenä sen vajaa 400 grammaa ja tyhjänä enää muutaman gramman, niin sitä ei kuitenkaan jakseta kantaa takaisin autolle.

    Leirin valmistelut

    Poika aloitti ensitöikseen virvelin virittämisen kalastamiskuntoon, tytär puolestaan kierteli lähi maastossa ja mie löysin pienen tervaskannon, josta sai halottua tarvittavat tulipuut. Keräilin lisäksi maahan pudonneita oksia ja risuja.

    Vuoleskelin kiehiset tervaksista ja tulet syttyivät kohtuullisen helposti. Nuotion sytyttyä laittelin itsekin virvelin käyttökuntoon ja sidoin perukkeeseen Kuusamon KUF perholipalla varustetun uistimen. Lipan väri oli vihreän sinertävä. Olen tänä kesänä pyrkinyt ostamaan Suomessa valmistettuja uistimia, muun muassa Bete Lottoa ja Kuusamon Uistimia. Jonkin verran on tullut ostettua Prisman alelaarista myös legendaarista Mepsiä. Poikani on vielä lapsi ja aloittelija, joten hänellä tuntuu uistimia jäävän retkilleen 1-3 kpl joka kerta. Ostin hänelle testiin pari kiinan ihmettä, joista yksi oli Bete Lottoa muistuttava viehe. Poika teki yhden reissun jätkän kynttilän kupeeseen ja vieheestä oli värit poissa. Olen myös miettinyt muita keinoja vähentääksemme varustetappioita. Olen suositellut pojalle, että käyttäisi ainakin omilla reissuilla melkein pelkästään jigejä. Ne ovat hieman halvempia, mutta eivät myöskään yksi koukkuisena jää niin helposti pohjaan. Ehkä? Olen myös ajatellut, että viehekalastuksessa keskitytään suvanto- ja järvikohteisiin ennemmin, kuin koskipaikkoihin. Koskilla tahtoo uistimia jäädä joskus itselläkin kivien koloihin. Koskikalastukseen voisin opettaa poikaa perhostuksen kautta ja olen myös pohtinut, että vaihdan muutamaan lippaan yksihaaraiset koukut sitä varten.

    Kalastus ei kuitenkaan tuottanut tulosta, itse yritin vain yhden vieheen taktiikalla, mutta poika kokeili lippoja ja joitain jigejä. Yhden kerran näin pienen ahvenen seuraavan uistintani, mutta tärppiä ei tullut. Poika taas kertoi, että hänellä olisi ehkä yksi tärppi ollut. Luulen, että tämä ranta oli liian matala. Vastarannalla ainakin ranta oli huomattavasti jyrkempi, joten siellä on varmaan rantakin syvempää. Ensi kerralla täytyy patikoida sinne.

    Kirkasta vettä, mutta missä kalat?

    Vesi järvessä oli tosiaan kristallinkirkasta. Näitä on Rovaniemen alueella vielä jonkin verran jäljellä. Järvellä ei ole asutusta, eikä mökkejä tämän autiotuvan lisäksi. Seutu on metsähallituksen monikäyttömetsää ja vastarannalla oleva Kivalo kuuluu tunnettuun vaarajonoon, Kivaloihin. Kivalot kulkevat aina Perämereltä Simon ja Kemin kunnan alueelta aina Rovaniemen Kaihuanvaaraan saakka. 

    Tästä järvestä vielä sen verran, että siikaa tässä pitäisi olla. Sitä pyydetään ilmeisesti verkoilla jonkin verran ja sitä myös istutetaan järveen. Siian pyynti rannalta virvelillä taitaa olla mahdoton tapaus. Meillä oli kiikarissa ahven, jota olisi voitu paistella nuotiossa. Tällä kertaa se jäi saamatta. Kohde voisi olla mielenkiintoinen soutuveneellä, kanootilla tai näillä nykyajan kumiveneillä. Silloin voisi päästä siikaakin tavoittelemaan perholla.

    Niin, olihan meillä eväätkin. Teimme nuotiolle hodarit ja kyllähän se maistui. Ruoan päätteeksi keli kävi uhkaavaksi ja takaa alkoi tulla tummia sadepilviä. Päätimme kerätä kamat reppuihin ja lähteä kävelemään autolle, jotta vältytään pahemmalta kastumiselta. Kahveja en ehtinyt tällä kertaa keitellä. Pääsimme autolle kuivana ja hetken ajeltua kotia kohti, vettä alkoikin tulla ihan reippaasti. Oli siis oikea päätös poistua paikalta.

    Tämmöinen retki tällä kertaa. Kirjoittelen taas, kun siihen on aihetta. 🙂

  • Kirjoittaminen

    Kirjoittaminen

    Kirjoittaminen.
    Asia, josta on tullut viime vuosina tärkeä tapa ilmaista itseäni. Kirjoitan
    tätä blogia, kirjoitan ylös kalaretket, kirjoitan jonkinlaista päiväkirjaa,
    joka sai muuten alkunsa siitä, kun tehtiin lopullinen yrityskauppa vuonna 2022.
    Aloin silloin kirjoittamaan lähinnä yrittäjyydestä ja siitä, miten tämä meidän
    yritys voi ja kehittyy, tai on kehittymättä. Tämä muistikirja on muuttunut
    hiljalleen arkielämän päiväkirjaksi, johon kirjoitan sen hetkisiä fiiliksiä
    elämästä, mutta myös yrityksestä ja yrittäjyydestä. Joskus kirjoittelen
    useamman kerran viikossa, joskus väli venähtää kuukaudeksi. Voisin kirjoittaa
    vaikka kuinka paljon, jos olisi aikaa.

    Blogiin kirjoitetuissa kalatarinoissa olen hakenut omaa tyyliä. Välillä kirjoitan
    nykyhetkessä ja välillä taas menneessä ajassa. En ole opiskellut kirjoittamista
    mitenkään, koulun äidinkielessä en ollut kovin hyvä. Viime vuosina olen lukenut
    paljon kirjoja ja kerännyt niistä alitajuntaan erilaisia tapoja, joita sovellan
    omissa teksteissä. Virheitäkin varmaan sattuu vähän väliä.

    Kenelle kirjoitan ja miksi? Yksi merkittävä syy kirjoittamiselle on yksinkertaisesti oma halu. Esimerkiksi kalaretkistä kirjoittaessa pääsen jotenkin kokemaan sen retken vielä uudelleen ja lisäksi siitä jää merkintä tulevaisuutta ajatellen. Kirjoittaessa tulee muisteltua

    tarkemmin yksityiskohtia, mitä muuten ei varmaan tulisi. Toisaalta on
    yhdentekevää lukeeko joku kirjoituksia. Toisaalta taas näen blogini
    tilastoista, että joitain kymmeniä kävijöitä blogissani käy kuukausittain,
    joten olisi kiva saada myös palautetta lukijoiltani. Kävijämäärät ovat verrattain melko vähäisiä, koska vuosina 2018-2020 blogissa ja kuvasivustolla vieraili kuukausittain keskimäärin 1000 kävijää. 

    Kalatarinoiden lisäksi minulla olisi paljon kantaaottavia ajatuksia liittyen
    ilmastonmuutokseen, luontokatoon, ihmisen ahneuteen ja yrittäjyyteen. Koen,
    että en ole vielä tarpeeksi taitava kirjoittamaan niin sanottuja
    mielipidekirjoituksia. Toki sisällytän näitä myös erätarinoihin.

    Olen tällä hetkellä yrittäjänä yrityksessä, joka valmistaa keittiökalusteita, wc- ja
    kylpyhuonekalusteita, säilytyskalusteita, sekä monipuolisia erikoiskalusteita.
    Olen puusepän ammatin lisäksi myös sähköasentaja. Työurani aikana on tullut
    työskenneltyä melko monipuolisesti erilaisia teknisissä töissä.
    Sähköasentajana, ikkunoiden huolto- ja korjaustyössä,
    saippua-annostelijamyyjänä, keittiömyyjänä, Lappsetin tehtaalla,
    rakennusapumiehenä, keittiökalustevalmistajana ja niin päin pois.

    Olen aina ajatellut olevani luova. Välillä luovuuden aiheena on ollut arkkitehtuuri ja välillä taas huonekalut. Piirtää en ole ikinä osannut ja nykyisessä työssä olen saanut huomata, että laaja-alainen sisustus- ja kalustesuunnittelukaan ei ole vahvinta osaamistani. Ja tarkoitan siis värien ja materiaalien sommittelua. Kalusteiden osalta tekninen puoli on enemmän osaamisalaani. Työn ja perheen lisäksi yritän
    siis harrastella erilaisia asioita. Pyöräilyä suurin piirtein joka toinen kesä,
    kalastusta tällä hetkellä isommalla innolla, Youtube videoiden tekoa,
    valokuvaamista ja sitten tätä kirjoittamista. Videotuotanto ja kirjoittaminen
    on sellaisia, joissa haluan kehittyä, mutta en toistaiseksi tavoittele niistä
    ammattia. Kirjoittamisen puolella muistikirjassa on muutamia ideoita jopa
    kokonaisesta kirjasta, sekä paljon aiheita lyhyemmille kirjoituksille.
    Kalatarinoita tulen tietenkin kirjoittamaan aina, kuin retkellä ehdin käymään.

    Videotuotannon puolella olen pitkään visioinut jotain kaunista, Suomalaisen klassisen musiikin ja luonnon yhdistämistä. Haluaisin siis hyödyntää ja tuoda esille suomalaista
    klassista musiikkia yhdessä laadukkaiden luonto- ja kalastusvideoiden kanssa.
    Tämän lisäksi Kahvia ja Keloja tyyppinen konsepti on myös ajatuksissa ja sitä
    ajatusta täytyisi jotenkin kirkastaa. Olen aina ollut huono suunnitelmallisuudessa, tai ainakin toteuttamaan suunnitelmien pohjalta. Olen kyllä laatinut paljonkin suunnitelmia mm. yritykseni sisällä, mutta harvoin ne ovat toteutuneet.

     En ole sellainen henkilö, joka innostuessaan oppii jonkun asian nopeasti, saavuttaen ison

    yleisön kertaheitolla, niin kuin jotkut seuraamani nuoret valokuvaajat ovat
    tehneet Instagramissa. Olen ollut digikameroiden kanssa tekemisissä kohta 20
    vuotta, enkä siltikään ole, kuin melko hyvä. Olen maastopyöräillyt myös kohta
    20 vuotta, enkä vieläkään osaa sanoa, minkälainen geometria minulle on hyvä.
    Mie tykkään ajella sillä pyörällä, minkä omistan. Olen luultavasti kiinnostunut liian monesta asiasta, joten oppiminen jakautuu laajalle, enkä siksi osaa mitään todella hyvin, enkä tiedä asioista todella paljon. Onneksi näitä kaikkea voin huoletta harrastaa, välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat.

    Kiva kun luet blogiani ja tervetuloa myös jatkossakin tänne. 

    Kaiken muun ajatuksen ja kiireen keskellä olen ajatellut välillä, että rakennan ihan oikeat kotisivut blogille, kuville ja videoille. Mitä mieltä sinä olet siitä?

  • Yökalalla Tikkasenkarilla

    Yökalalla Tikkasenkarilla

    Lähdettiin pojan kanssa yökalalle helteisen päivän jälkeen. Rovaniemellä oli ollut lämpimiä päiviä jo viikon verran, joten päätettiin mennä Tikkasenkarille, jossa luulisi vettä riittävän. Pienemmissä joissa vesi voi olla melko matalalla ja vielä lämpimämpää. Tikkasenkari on nuoruudesta tuttu paikka, sinne on tehty monet kalaretket kavereiden kanssa. Onhan siellä joskus vietetty juhannustakin laavussa yö nukkuen. Paikka ei ole ollut minulle kovin kalaisa. Siellä harjoiteltiin noin 15 vuotta sitten perhokalastusta ja silloin sain jonkun harjuksen pinturiin. Tai tarkemmin kalvoroikkujaan, klinkhammeriin. Joka tapauksessa lähdettiin tällä kertaa kirjolohi mielessä, koska sen suhteen ei veden lämmöllä ole väliä, koska kalan tappaa kuitenkin. 

    Aloimma pyyntiin

    Pojalle opastin pinkkiä Bete Lottoa ja itse kokeilin vanhaa reilu 9 jalkaista ja #6-7 luokkaista vapaa, jolla aloittelin lajia juuri silloin 15 vuotta sitten. Oli ajatuksena kokeilla, onko siitä minkäänlaiseen kalastukseen. Olen aikaisemmin kokeillut sitä tänä kesänä streamerin heittoon, mutta heitot eivät ole lähteneet ihan toivotulla tavalla. Ampuva siima voisi auttaa siihen.

    Nyt päätin kokeilla leechiä, josko se olisi siihen sopiva peli. Sidoin perukkeeseen pinkin leechin ja aloin heittelemään. Rannoilla oli useita, ehkä viisi tai kuusi muuta kalastajaa ja kaikki virveleillä. Kenelläkään ei näkynyt tärppejä. Vesi oli melko matalalla, joten tarvittaessa kahluuhommat onnistuivat helposti. 

    Aikamme heiteltyä huomasin, että pintovia kaloja on joka nurkalla. Vesiperhosta kuoriutui massoittain, vedessä lipui valkoisia pupa koteloita, joista vessarit olivat juuri kuoriutunut. Päätettiin siirtyä alemmaksi ja minä vaihdoin pienemmän vavan ja pinturin siiman päähän. Minulla oli jalassa shortsit ja sitten pelkät kahluukengät. Vesi oli sen verran lämmintä, että hyvin tarkeni kahlailla niinkin. Ei tarvinut montaa heittoa heittää musta-valkoista foami klinkkiä, kun oli ensimmäinen harjus kiinni. Kyseinen perho on hankittu New Yorkin keskustassa sijaitsevasta Orviksen liikkeestä. Haaviin pääsi noin 30 cm harjus, joka oli ottanut oikeaan kidukseen osumaa aikaisemmin. 

    Pintaperhostus

    Pintovien kalojen joukossa oli paljon pientä seipiä, jotka yrittivät hanakasti perhoon ja muutamia jäi kiinnikin. Samalla sain ensimmäisen perho ahvenen, joka sekin tärppäsi pintaperhoon. Tuumasin pojalleni, joka heitteli virvelillä rannalta, että jos kirjolohi ei ole syönnillä, niin nämä harjuksetkaan ei vilkkuun ota. Oli siellä sen verran sitä kuoriutuvaa vesiperhosta, että kalat olivat ihan hullaantuneita. Muutamien heittojen jälkeen oli jälleen harjus kiinni, hieman edellistä isompi. En ottanut tarkkaa mittaa, mutta käytin kalaa nopsaa vavan vieressä ja nappasin kuvan. Kala oli kutakuinkin 35 cm.

    Sanoin pojalle, että heittää virvelin pois ja tulee kokeilemaan perhokalastusta. Hän kahlasi luokseni ja käytiin läpi perus juttuja. Aloitettiin sopivan lyhyellä siimalla, koska kaloja pintoi melkein vieressäkin. Olisiko ollut ensimmäinen tai toinen heitto, niin pojalla oli ensimmäinen perholla saatu harjus kiinni. Tämäkin noin 30 cm. Muutamien seipien jälkeen poika sai vielä toisenkin noin 30 cm harjuksen. Minun mittapuulla + 30 cm harjus on ihan hyvä kala. Tikkasenkarilla, isolla joella ja isolla koskella se tuntui pieneltä. Pienillä joilla, joissa olen käynyt, on yli 30 cm harjus ollut iso kala. Aika paljon on tullut reilusti alle sen. Tässä oli jännää se, että kaikki neljä harjusta, jotka saatiin, oli 30 cm tai yli. Ei yhtään pienempää. Pienet kalat olivat taas seipiä, tai muita särkikaloja. Toisaalta nyt kun miettii, niin monena kertana on tullut suht saman kokoista kalaa samasta paikasta. No en tiedä voiko siitä päätellä mitään. 

    Helteet tulevat

    Veden lämpötilaa arvelin noin 17-19 asteiseksi, joten päätettiin jättää harjukset sikseen. Harjoiteltiin pojan kanssa perholla heittoa matalahkoon rantaveteen, jossa joku pieni yritti saamatta viehettä suuhuun tarttumaan. Hellettä on ollut jonkin aikaa ja sääennusteiden mukaan tulee jatkumaan, niin voi olla, että kalastukset jää vähemmälle. 

  • A E. Järvisen jäljillä Pomokairassa

    A E. Järvisen jäljillä Pomokairassa

    Olin nyt liikenteessä uuden tuttavan, Juhon kanssa. Honda HR-V kuljetti meitä nelostietä kohti Aarne Erkki Järvisen kulkemia kairoja. Olemme matkalla Pomokairaan pienelle joelle. Juttelemme autossa niitä näitä kalastuksesta ja töistä. Noin kahden tunnin ajomatkan päätteeksi päädymme osittain huono kuntoiselle metsätielle, jota kuljemme vielä
    hetken. Juho ajaa auton tien sivuun kukkulalla, jossa on joitain vuosia sitten tehty rajuja hakkuita. Nyt ympärillä kasvoi nuoria mäntyjä, kuusia ja koivuja. Hakkuun yhteydessä ei oltu tehty ehkä kovin rajuja maan muokkauksia, kun alueella näkyi katajaa ja muutenkin vanhoja haapoja oli säästetty. Puimme autolla kahluuhousut, kasasimme perhovavat ja puheltiin hieman varusteista. Minä olin oppipoikana.
    Toveri päätti jo autolla, että lähtee liikkeelle kalvoroikkujalla, Klinkhammerilla. Minä puolestaan ajattelin valita perhon vasta joella.

    Minun ajatuksissani pinturi kaivetaan esiin silloin, jos näen pintovan kalan.

    Talsimme yli hakkuun ja tulimme vanhaan metsään. Jokirannat ovat jätetty jo kauan rauhaan hakkuilta, joten ne ovat tyypillisesti varttuneita sekametsiä, joissa sulassa sovussa kasvaa koivut, haavat, männyt ja kuuset. Lahopuita on joka puolella. Oikealle avautui harva puinen räme, jonka pohja loisti valkoisenaan kukkivia suovilloja. Saavuimme jokirantaan lyhyen kävelyn päätteeksi. Kaveri meni alavirran
    puolelle, kun itse jäin ihmettelemään jokea ja miettimään perho valintaani.
    Vesi oli kirkkaampaa, kuin meidän joet keskimäärin. Pomokairassa on tehty suhteellisen vähän metsä- ja suo-ojituksia, joten ravinnekuormaa on vähemmän. Joki oli melko matala, mutta kuitenkin monimuotoinen. Välillä oli ihan nilkkavesi, mutta syvempiä monttujakin tuntui olevan. Aloitin kalastelun uppoperholla.

    Pintovia kaloja ei näkynyt, mutta kaverin siirtyessä yläpuolelleni, minun pintaperho filosofiaa vastoin tärppejä kaverille tuli. Hetken tätä seuratessa vaihdoin itsekin klinkhammerin siiman päähän. Ei mitään, ei kerrassaan mitään. Etenimme jokea ylöspäin, vuorotellen toinen ylempänä ja toinen alempana. Toverilla oli jo useampi tärppi, kuin minä odottelin vasta ensimmäistä. Välillä syvemmällä käydessä sain todeta, että kahluuhousuni vuotavat, vaikka olen niitä tallissa kovasti paikkaillut.

    Tein siirtymät välillä rannan kautta ja sain ihastella jokitörmän kukkia. Violettina hehkuvia metsäkurjenpolvia ja lapin maakuntakukkana tunnettua kulleroa.

    Vaihdoin siimaan oliivin vihreän larvan ja heitin ylävirtaan. Vihdoin, ensimmäinen tärppi meikäläiselle. Pieni harjus oli kelpuuttanut larvan ja juuri kuin olin ottamassa kalaa käteen, se karkuutti itsensä. Hyvä niin.

    Päätimme yhteistuumin siirtyä aloitus paikan alapuolelle, joten rantauduimme ja lähdimme kävelemään tulosuuntaan. Ihastelin matkalla valkoisenaan hehkuvaa suota, valkoisia metsätähtiä ja ruohokanukoita. Löysimpäs matkalla myös metsäorvokkeja ja kukkivia hilloja. Kalastelun osalta hiljaiselo minun osalta jatkui, kun kaverilla pinturiin iski pieniä harjuksia, sekä yksi puronieriä. Vaihdoin melko tiheään perhoa ja olin hieman hukassa. Kaveri sai kalaa pinturilla, mutta mie en. En luottanut riittävästi omaan vaistoon. Mietin jatkuvasti, että olisin
    väsännyt monofiili setin ja alkanut lirkkiä kiventakusia. Tätä en kuitenkaan tehnyt. Seuraava tärppi tuli alempana ja se oli puronieriä. Otin kalan hengiltä, suolistin ja otin mukaan. Ajattelin, että pakkohan tätä on maistaa, kun on paljon kehuttu. Puronieriä tärppäsi jälleen minun kohdalla uppoperhoon, vihreä runkoiseen, messinkikuulalla olevaan orange tagiin.

    Jokin lintu visersi silloin tällöin, välillä oli äänekkäämpääkin konserttia, mutta en tunnistanut lintuja. Ihastelin rannan kasvustoa, vastarannan jänkää ja kesäistä yötä. Kellohan oli jo kohta puolen yön.

    Joki oli miellyttävä kalastaa. Paljon pieniä suvantokohtia, mutta muutamia vuolaampia kuohujakin löytyi. Kalat tuntuivat olevan rauhallisissa virran osissa, mutta olivat pieniä. Johtuikohan joen mataluudesta? Kalastelimme jokea alas päin, ilman tärppejä. Minulla housut oli vuotanut jo runsaammin vettä lahkeisiin, joten
    fiilis sen osalta ei ollut ihan parhaimmillaan. Lisäksi usean tunnin kalastelu, mutta vähäiset tärpit alkoivat hieman turhauttamaan.
    Keli oli melko pilvinen, meinaten välillä kirkastua, mutta ei sitten kuitenkaan. Olin tehnyt perhon vaihdossa varmaan jonkinlaisen oman ennätykseni. Oli ristiriitainen olo. Juho oli jäänyt hieman ylemmäs, kun minä kävin alempana kalastamassa erästä rauhallista kohtaa. Seisoin joessa jalat märkinä ja otin aikalisän. Mietin miten jatkaisin tästä. Katselin perhorasiaa ja silmääni osui urbaanille kirjolohelle kelvannut pinkki leetchi. Otin paksuksi kuluneesta kartioperukkeesta 0.16 tipin pois ja sidoin leechin siiman päähän. Ensimmäinen heitto ja heti joku yritti perhoon. Muutama heitto lisää ja kohta oli illan toinen harjus kiinni. Oiskhan se ollut noin 20 cm. Tämä toi kummasti lisää virtaa tekemiseen. Heittelin siinä hetken ja lähdin ylös päin, missä kaverikin oli. Päästyäni hänen luo, hän kertoi, että oli ollut kiinni isompi kala, oli vetänyt vavankin ihan kaarelle, mutta oli päässyt irti. Epäselväksi jäi mikä
    kala se oli. Niin sehän tässä jäi mainitsematta, että kaverihan sai ylempänä komean, noin 30 cm luonnon taimenen. Hetken juteltiin ja mie heittelin leetchiä. Kohta oli taas harjus kiinni ja itsevarmuus tekemiseen kasvoi entisestään.

    Illan mittaan tajusin sen, että aina ei sama tyyli toimi kaikilla kalastajilla. Minulla alkoi väsy ja nälkä jo painamaan. Ei oltu paisteltu makkaraa, eikä keitelty kahvia. Päätimme, että kalastellaan hiljakseen aloituspaikkaan asti ja lähdemme sitten autolle. Sain lähellä aloituspaikkaa leetchiin vielä yhden harjuksen, joka oli itselle tämän reissun isoin. Leetchi on melko helppo ja kiva perho. Ei tarvi siimojen suhteen erityistä värkkäämistä ja sen uittokin on suhteellisen helppoa. Olen kokeillut sitä poikkivirran lisäksi myös ylävirtaan ja suoraan alavirtaankin. Parhaat tulokset on tullut, kun on heittänyt poikkivirtaan ja antanut sieltä valua perhosiiman vetävänä alaspäin ja lopulta suoristuen nokka kohti kalastajaa. Tärpit on tullut yleensä lähes suoraan alavirrassa. 

    Olen pohtinut myös harjuksia ja niiden kantaa. Etenkin Rovaniemen pienillä joilla. Perhokalastus urani aikana en ole saanut montaa mitallista harjusta. Yhden, sen ensimmäisen otin ruokakalaksi viime vuoden kesäkuussa. Muutoin harjukset ovat jääneet kasvamaan. Olen ajatellut mielessäni, että koskikalastus on fiilistelyä, harrastelua ja enimmiten C&R kalastusta. Vaikka tulisikin yli 35 cm harjus, laskisin takaisin. Ruokakalat ovat sitten erikseen. Esimerkiksi ahven, hauki ja miksei myös kirjolohi. Kirjolohen kalastus on myös hieman ristiriitainen omassa mielessäni, koska en kannata sen kasvatusta ja istuttamista. Toki on kirjolohi suomalaisessa keittiössä parempi vaihtoehto, kuin norjan lohi.

    Yön kalastelut oli kalasteltu ja tulimme autolle kahden jälkeen yöllä. Likomärät kahluukamat pois ja kuivaa vaatetta päälle. Kylmälaukusta vettä ja evästä ja niin lähdettiin kotimatkalle.

  • Juhannusaaton aattoa uudella joella

    Olen jälleen uusilla vesillä. Olo on välillä ristiriitainen, kun pitäisi keskittyä muutamaan paikkaan, mutta seikkailuvietti vetää kuitenkin tutkimaan uusia vesiä. Ajoa tänne oli vajaa tunti, varmaan 45 minuuttia. Pitkän soratien päätteeksi löysin autolle parkin, josta joelle ja läheiselle koskipaikalle oli kävelyä noin 200 metriä. Laittelin autolla kahluuhousut ja kengät, laitoin kameran jalustalle, viritin gopron pääpantaan, kasasin perhovavan, mutta en laittanut vielä perhoa. Käveleskelin odottavin mielin joelle. Tässä kohtaan oli alueen yksi harvoja ojittamattomia kohtia. Tien vieressä hoidettua metsää, mutta mitä lähemmäs jokea pääsin, sitä luonnonmukaisemmaksi luonto vaihtui. Koskipaikka oli kerrassaan hienon näköinen. Virtaus on melko rauhallinen, joten pintoviakin kaloja voisi olla odotettavissa, mikäli hyönteistä kuoriutuu. Kello oli ilta seitsemän korvilla, kun pääsin jokirantaan. Fiilistelin ja katselin jokea ylös ja alas päin. Mietin, millä tyylillä ja perholla alan kalastelemaan. Minulla oli heittosiiman päässä valmiiksi 5X kartioperuke, joten sidoin siihen ruskeahkon nymfin. Hetken kalasteltua, totesin jälleen, että lirkkiminen ei ole hyvä heittosiiman kanssa, kun tuntumaa perhoon ei ole ollenkaan. Päätin vaihtaa monofiili Nymfisetin. Euronymfaamalla lähdin haravoimaan koskea ylöspäin. Kahluuhousujen kenkäosat tuntui pitävän veden ihan hyvin. Vesi oli semi kirkasta ja ilta-auringossa laseilla näki hienosti pohjan kivikkoa. Pohja oli melko karua kivistä, eikä niin tummaa ja mutaista, mitä joissakin paikoissa olen tavannut. En ole ostanut kalastukseen erikseen laseja, vaan kaivoin autotallista joskus lidlistä ostamani urheilulasit. Niissä oranssi linssi on toiminut yllättävän hyvin kalastuksessa. Mulla on ollut ajatuksena, että hankin mahdollisimman vähän pelkästään kalastukseen osoitettua varustetta. Yhtäkkiä nymfiin tuli tärppi ja vastaisku oli reilusti ylimitoitettu. Noin 15 cm pieni harjus oli perhossa kiinni ja lennähti pitkälle alavirtaan. Pikkujohkalla edelliset harjukset on tullut nymfaamalla joko kohdalta, tai alavirran puolelta. Tämä tuli kuitenkin reilusti ylävirrasta.

    Hetken ajan päästä huomasin hieman ylempänä uppokiven vieressä pintovan kalan. Ei tainnut iso olla, mutta selvästi oli ruokailemassa. Yritin heittää kalalle nymfiä, mutta ei kelvannut. Kävin rannassa vaihtamassa kartioperukkeen ja laitoin pienen pintaperhon, jonka olen ostanut New Yorkin Orviksen liikkeestä. Kala yritti ensimmäiseen heittoon, joka osui kohdalle. Ei tarttunut. Muutama heitto uudestaan ja kala oli kiinni. Jälleen ylimitoitettu vastaisku ja noin 20 cm harjus tällä kertaa. Tässä kohtaan oli selkeästi syvempää, kuin alempana, joten isompaakin olisi voinut odottaa. Juuri paikatut kahluuhousut vuotivat jälleen oikean jalan pohkeesta. Sukka oli täynnä vettä, kun pääsin takaisin rantaan. Kuljin vielä pienen matkan jokea ylös päin etsien pintovaa kalaa, mutta tuloksetta.

    Lähdin autolle tutkimaan karttaa. Autolle kävellessä pohdin joen kokoa. Onko tämän kokoisessa joessa isompia kaloja? Pitäisikö minun hakeutua isommille vesille, jos haluan ruokakalaa? Haluanko edes ruokakalaa? Minun ajatusmaailma on kääntynyt niin, että koskikalastuksessa ei ole kyse ruokakalan hankinnasta. Koskella ja ylipäänsä vaelluskalojen kalastuksessa haetaan luontokokemuksia. Tavoitteeni olisikin löytää rinnalle hyvä ahven paikka, josta sitten voisi savuahvenet ja hauet pyytää ruokapöytään asti. Ahven tosiaan savustuspönttöön tai pannulle ja hauesta puolestaan kalapullia.

    Sääskiä oli runsain määrin, hörppäsin autolla vähän vettä ja söin välipalapatukan. Menin kuskin penkille ja tutkin karttaa. Löysin kohdan, jossa joki käy kapeana ja levenee sitten suvantoon. Minulle on kerrottu, että suvannoista löytyy isoja harreja. Näin on ainakin käsivarren erämaassa, mutta kuulemma täälläkin. Ajelin ylemmäs ja lähdin kävelemään kohti jokea. Kävellessä huomasin kartasta, että katsoin väärin. Eihän siihen oltu merkattu koskea ollenkaan. No päätin käydä katsomassa ja ajattelin, että keitän kuitenkin kahvit suvannon rannalla. Suvannon levetessä veteen piirtyi tuikkeja tuon tuosta. Ihmeissäni katselin, että mitä kaloja siinä ruokailee niin valtavasti. En nähnyt kaloja ja yritin tarjota niille pintaperhoa, joka oli perhosetissä kiinni valmiiksi. Kalat yrittivät ottaa perhoa, mutta ei tärpännyt. Päädyin siihen, että ne olivat jotain erittäin pieniä. Hetken kalasteltua laitoin kahvivedet tulille, veden kiehuessa kahvin pöhöt pannuun. Kahvia odotellessa viritin virvelin esille ja siihen Meps 2 Black Fury. Lippa, jolla sain taannoin pienen taimenen Rovaniemen pohjoiskairasta. Heti rantaan seurasi virkeä hauki. Heitin toisen ja kolmannen ja sitten se ampasi vauhtiin. Tärppäsi ihan rannasta ja lähti kohti suvantoa. Jarru ulvoi, tuli mieleen Hans Lidmanin kirjoitukset, kun hänellä oli isot taimenet kiinni. Tai taisi Järvinenkin joskus mainita jarrun ulvovan, kun Tuntsan lohi oli tärpännyt. Yli viiden minuutin väsyttelyn jälkeen sain hauen haaviin, lipan irrotettua suonipihdeillä ja vapautettua. Heitin uudestaan ylävirtaan ja taas tärppi. Kullanvihertävä kylki välähti ja hauki ampaisi jälleen kohti suvantoa. Tämän kanssa hetken tapeltua se katkaisi siimat ja Black Fury oli hauen oma. Harmitti vietävästi.

    Haukitaistelujen jälkeen kahvi alkoikin olla valmista, joten pääsin vihdoin istahtamaan ja nauttimaan paikallisen leipomon voisilmäpullaa yhdessä pannukahvin kanssa. Maisema suvannolle oli kaunis, ilma oli kaunis. Kesäinen myöhäisilta. Suvannon suhteen luovutin. Uskoin, että siinä oli pientä särkikalaa, ehkä ahventa ja sitten haukia. Harjukset ja taimenet olivat muualla.

    Palasin autolle takaisin ja nyt vaihdoin märät kahluuhousut pois. Oikeasta lahkeesta sai ihan lorotella vettä pois. Päätin, että kokeilen vielä paikata saumaa laajemmalti ja jos sitten vielä vuotaa, ostan uudet. Katselin karttaa ja totesin, että ylös päin ei enää kannate mennä. Hieman alempana joki käy melko lähellä tietä, joten päätin käydä katsomassa sen. Kello läheni jo ilta yhtätoista, olin aloitellut seitsemän aikaan. Paras kiihko kalastukseen oli jo laantunut. Tien viereisellä joki pätkällä käveleskelin vähän matkaa ylös ja sitten takaisin alas. En oikein tiennyt mitä yrittäisin. En jaksanut vaihtaa kartioperuketta nymfisettiin. Palasin autolle, kävin vielä yhden sillan kohdan katsomassa. Päätin sitten pakata kamppeet ja lähteä ajeleen kotia kohti. Matkaa oli se 45-50 minuuttia.

    Saalis oli laiha. Jos harjukset laittaisi peräkkäin, niistä tulisi juuri mitat täyttävä kala. Silti minulle jäi tunne, että tässä on potentiaalia. Joki tuntui olevan ihan kohtuullisessa kunnossa, sen mitä pohjamateriaaleista ja vedenlaadusta ymmärrän. Olen myös kuullut, että täältä on yli 40 cm harjuksia tullut.

    Reissun jälkeen palasin taas netistä löytyvään kunnostus ja kalakantojen palauttamis raporttiin. Joki oli perattu uittoa varten, uitto oli tainnut loppua 1960. Vesistö inventoitiin 1976, kunnostettiin 1980 luvun alussa ja kalakantojen kehitystä seurattiin raportissa 1986 saakka. Muutaman vuoden aikana harjus- ja taimenkannat lähtivät hyvään kasvuun, kunnostukset oli auttanut, sekä taimenen tuki-istutukset tuoneet tulosta. 1985 joen yläosilla tehtiin runsaasti suo-ojituksia ja tämän seurauksena vedenlaatu huononi merkittävästi ja harjus- ja taimenkannat romahtivat 70-90 %. Tätä lukiessa tuli erittäin ristiriitainen fiilis. Ensin kunnostettiin metsätalouden jälkiä ja sitten tuli tehometsätalous, joka pilasi täysin hyvän työn. Nykypäivänäkin metsähallitus on samaan tapaan hieman ristiriitainen yhtiö. Toisessa päässä kunnostetaa, ennallistetaan, kun samaan aikaan toisessa päässä hakataan metsää, minkä keretään. En ole metsätalouden vastustaja, mutta olen tehometsätalouden vastustaja. Metsätaloutta tarvitaan, mutta toivottavasti tulevaisuudessa huomattavasti vähemmän. Se on meistä kuluttajista kiinni.

    Tuolla kyseisellä alueella kartan mukaan ainakin osa ojitetuista soista ei ole alkanut kasvamaan puuta. Eivät ole siis tuottaneet sitä, mitä on odotettu. Suomessa on tuottamattomia, ojitettuja soita arviolta 500000-1000000 hehtaaria. Näitä hiljalleen ennallistetaan.

  • Kaihuanvaara ja Ozoom Myhkyri

    18.02.2017

    Olin herännyt 6.30. Poikkeuksellisen aikaisin näin lauantai aamuna, mutta syykin oli hyvä. Kello oli noin kahdeksan, kun sain autoni parkkiin Kaihuanvaaran juurelle. Lähdin hiihtämään Kaihuanvaaran rengastietä ylöspäin kohti retkeilyalueen varsinaista parkkipaikkaa. Parkkipaikalta jatkoin kelkan jälkeä pitkin kohti Juhannuskallioita, joilla sijaitsi laavu ja näköalatorni. Olin jälleen myöhässä suunnitelmista, kun päivän pituus yllätti. Olin suunnitellut tulevani tänne hämärän rajamailla, jotta näkisin komean auringonnousun vaaran huipulta näkötornista. Aurinko teki nopeampaa nousua horisontin ylle, kun minä vaaranpäälle. No eipä tarvi enään kiirehtiä.

    Jaloissani on crocs talvikenkien lisäksi myös uudet sukset. Ostin Kärkkäisen verkkokaupasta Ozoom Myhkyri jahti/metsäsukset. Sukset ovat 160cm pitkät ja leveyttä reilun kymmenen senttiä. Siteiksi ostin Suomalaiset Finngrip Easy siteet, jotka käyvät lähes jokaiseen kenkään. Välillä tulee eksyttyä tiheämpiin metsikköihin, joten sen takia ajattelin kokeilla lyhyempää suksea. Laavulle hiihdellessä huomasin, että ainakin pitoa pitää lisätä voitein. Suksissa on vakiona suomupohja, joka loivemmissa mäissä pitää oikein hyvin.

    Aikani hiihdeltyä saavuin Kaihuanvaaran päälle Juhannuskallioille. Ensitöikseni täytyi hakata hieman polttopuita ja sitten nuotion tekoon. Tuoreet kelkan jäljet kiersivät laavun, mutta kenkien jälkiä ei ollut. Nuotiopaikan päällä oli n. 15cm lunta, joten ihan äskettäin siinä ei oltu tulisteltu. Sain hieman kosteista puista nuotion aikaiseksi ja oli aika hengähtää. Polttelin rauhan sikarin ja tutustuin laavun vieressä nököttävään näkötorniin. Tornista oli upeat maisemat Kemijoelle, Iso-kaihuajärvelle ja muualle Kaihuanvaaraan.

    Paistelin laavulla Ukko-Pekka A-luokan makkaraa ja nautiskelin nokipannukahvit. Kuuntelin hiljaisuutta ja hiljaisuuden rikkovia puiden paukahteluja. Hengitin raitista ilmaa Helmikuisena aamuna. Oli hyvä olo. Aurinkokin oli kivunnut jo puiden yläpuolelle, jotka ympäröivät Juhannuskallioiden laavua. Laavulta ei ollut erikoisempia maisemia juuri mihinkään suuntaan, mutta varmaankin juuri siksi näkötorni oli aikanaan rakennettu. Luonto oli päälle päin autio. Linnut ovat vielä asutuksien lähellä talviruokinnassa, mutta palaavat parin kuukauden jälkeen takaisin metsään. Hangen alla ei luultavasti ole yhtä autiota.

    Lähdin paluu matkalle vähän eri reittiä, mitä tullessani tänne vaaran päälle. Laavun taakse lähti kelkan jälki, joka oli ajanut pohjaa alueen retkeilyreiteille. Kelkan jälki oli yllättävän liukas ja vauhtia tulikin aika mukavasti. Kamera kaulassa heiluen horjuin ja vaapuin pitkin polkua, mutta skeitti aikoina hankittu tasapaino oli jälleen apuna, enkä kaatunut. Ajattelin vain, että jänikset ja ketut taitavat naureskella viikset heiluen omissa piiloissa. Aikani hiihdeltyä kelkan jälkeä tuli tarve siirtyä umpihangen puolelle. Uudet suomupohjaiset sukset pitivät melko kovaa meteliä jäätyneellä kelkan jäljellä.

    Tutkin karttaa ja otin suunnan pois reitiltä. Tuli hiljaisuus. Vastikään jäätyneen hangen päälle oli satanu pieni kerros puuterilunta jonka päällä hiihtäminen oli miellyttävää. Edessäni aukesi harva puinen alue, ehkäpä vanha hakkuuaukea. Näkymä oli niin komea, että tilanne oli jaettava Instagramin tarinassa ja Whatsapp palvelussa ystäville.

    Aikoinaan, kun hiihtelin vanhoilla Ruotsin armeijan suksilla, hakeuduin aina jängille ja hakkuuaukeille,nyt tajusin miksi. Viime aikoina olen yrittänyt löytää korkeita vaaroja ja hienoja maisemia, mutta tajusin tämän metsäaukean keskellä, että tämä se vasta maisema onkin. Hiihtäminen tasaisilla aukeilla ja soilla on lisäksi huomattavasti kevyempää, kuin iän ikuinen kiikkuminen eri vaarojen ja tuntureiden huipuille.

    Hiihtelin rauhakseltaan eteenpäin, hidastin vain vauhtia, koska huomasin, että aukea ei ole kauhean suuri ja edessä olisi tiheämpää metsää. Aurinko paistoi keväisesti ja loi puista ja hiihtäjästä pitkät varjot puhtoseen hankeen. Oli jälleen Al Caponen hetki. Ympärillä oli niin paljon jänisten, kettujen ja muiden metsän eläinten jälkiä, että juolahti mieleen ajatus piilokojusta. Olisi kiva joskus tulla iltapäivällä tämmöiselle aukealle ja pystyttää teltta tai piilokoju. Odotella rauhassa illan hämärtymistä ja seurata tulisiko aukealle elämää. No ehkäpä mie sitäkin joskus koitan.

    Aukealta alueelta tiheämpään metsään siirtyessä ei enään ollut juuri maisemia. Metsä oli niin tiheää, että siellä oli jopa vähän hämärää, koska auringon säteet eivät sinne mahtuneet. Hiihdin loppu matkan kelkan jälkeä suoraan kohti tietä ja sitten tien reunaa pitkin autolle. Takana oli jälleen yksi uusi kokemus ja kaikenkaikkiaan hieno retki. Kaihuanvaaraan tulen varmasti vielä palaamaan. Viimeistään kesällä. Kaihuanvaaran pohjoisosasta, länsirinteiltä löytyy myös päivätupa Sirenin kämppä, joka jäi tällä kertaa näkemättä.

    Uusiin suksiin olen todella tyytyväinen. Ozoomin Myhkyrit olivat mukavan löysät kumpareisessa maastossa, pito oli kaksinverroin parempi kuin edellisissäni, vaikkakin pitää vielä lisätä jyrkempien mäkien varalle. Sukset olivat mukavan kevyet ja niillä oli helppo hiihdellä. Moni on kirjoittanut, että nämä eivät välttämättä sovi pidempien matkojen hiihtoon, mutta tällä kokemuksella mulle jäi ainakin tunne, että kyllä näillä jonkinlaisen vaelluksenkin tekee. Pitää vielä tälle talvelle kokeilla vaikkapa 10 kilometriä alkuun.

    Suosittelen vierailemaan Kaihuanvaaran retkeilyalueella. Alueella pärjää talvisinkin ihan vain kengillä, koska merkityt reitit oli ajettu kelkalla läpi. Kaihuanvaaran rengastie oli aurattu ralleja varten ja oli varsin kapea, joten sen varteen en uskaltanut autoa jättää.

    Kiva kun luit ja pistähän kommenttia tulemaan!

    Uusimmat kuvat näet Instagramissa @juhanimoilanen ja Facebookissa Juhani Moilanen Photographer

    https://www.instagram.com/juhanimoilanen/ – https://www.facebook.com/juhanimoilanenphoto/