Olin nyt liikenteessä uuden tuttavan, Juhon kanssa. Honda HR-V kuljetti meitä nelostietä kohti Aarne Erkki Järvisen kulkemia kairoja. Olemme matkalla Pomokairaan pienelle joelle. Juttelemme autossa niitä näitä kalastuksesta ja töistä. Noin kahden tunnin ajomatkan päätteeksi päädymme osittain huono kuntoiselle metsätielle, jota kuljemme vielä
hetken. Juho ajaa auton tien sivuun kukkulalla, jossa on joitain vuosia sitten tehty rajuja hakkuita. Nyt ympärillä kasvoi nuoria mäntyjä, kuusia ja koivuja. Hakkuun yhteydessä ei oltu tehty ehkä kovin rajuja maan muokkauksia, kun alueella näkyi katajaa ja muutenkin vanhoja haapoja oli säästetty. Puimme autolla kahluuhousut, kasasimme perhovavat ja puheltiin hieman varusteista. Minä olin oppipoikana.
Toveri päätti jo autolla, että lähtee liikkeelle kalvoroikkujalla, Klinkhammerilla. Minä puolestaan ajattelin valita perhon vasta joella.
Minun ajatuksissani pinturi kaivetaan esiin silloin, jos näen pintovan kalan.
Talsimme yli hakkuun ja tulimme vanhaan metsään. Jokirannat ovat jätetty jo kauan rauhaan hakkuilta, joten ne ovat tyypillisesti varttuneita sekametsiä, joissa sulassa sovussa kasvaa koivut, haavat, männyt ja kuuset. Lahopuita on joka puolella. Oikealle avautui harva puinen räme, jonka pohja loisti valkoisenaan kukkivia suovilloja. Saavuimme jokirantaan lyhyen kävelyn päätteeksi. Kaveri meni alavirran
puolelle, kun itse jäin ihmettelemään jokea ja miettimään perho valintaani.
Vesi oli kirkkaampaa, kuin meidän joet keskimäärin. Pomokairassa on tehty suhteellisen vähän metsä- ja suo-ojituksia, joten ravinnekuormaa on vähemmän. Joki oli melko matala, mutta kuitenkin monimuotoinen. Välillä oli ihan nilkkavesi, mutta syvempiä monttujakin tuntui olevan. Aloitin kalastelun uppoperholla.
Pintovia kaloja ei näkynyt, mutta kaverin siirtyessä yläpuolelleni, minun pintaperho filosofiaa vastoin tärppejä kaverille tuli. Hetken tätä seuratessa vaihdoin itsekin klinkhammerin siiman päähän. Ei mitään, ei kerrassaan mitään. Etenimme jokea ylöspäin, vuorotellen toinen ylempänä ja toinen alempana. Toverilla oli jo useampi tärppi, kuin minä odottelin vasta ensimmäistä. Välillä syvemmällä käydessä sain todeta, että kahluuhousuni vuotavat, vaikka olen niitä tallissa kovasti paikkaillut.
Tein siirtymät välillä rannan kautta ja sain ihastella jokitörmän kukkia. Violettina hehkuvia metsäkurjenpolvia ja lapin maakuntakukkana tunnettua kulleroa.
Vaihdoin siimaan oliivin vihreän larvan ja heitin ylävirtaan. Vihdoin, ensimmäinen tärppi meikäläiselle. Pieni harjus oli kelpuuttanut larvan ja juuri kuin olin ottamassa kalaa käteen, se karkuutti itsensä. Hyvä niin.
Päätimme yhteistuumin siirtyä aloitus paikan alapuolelle, joten rantauduimme ja lähdimme kävelemään tulosuuntaan. Ihastelin matkalla valkoisenaan hehkuvaa suota, valkoisia metsätähtiä ja ruohokanukoita. Löysimpäs matkalla myös metsäorvokkeja ja kukkivia hilloja. Kalastelun osalta hiljaiselo minun osalta jatkui, kun kaverilla pinturiin iski pieniä harjuksia, sekä yksi puronieriä. Vaihdoin melko tiheään perhoa ja olin hieman hukassa. Kaveri sai kalaa pinturilla, mutta mie en. En luottanut riittävästi omaan vaistoon. Mietin jatkuvasti, että olisin
väsännyt monofiili setin ja alkanut lirkkiä kiventakusia. Tätä en kuitenkaan tehnyt. Seuraava tärppi tuli alempana ja se oli puronieriä. Otin kalan hengiltä, suolistin ja otin mukaan. Ajattelin, että pakkohan tätä on maistaa, kun on paljon kehuttu. Puronieriä tärppäsi jälleen minun kohdalla uppoperhoon, vihreä runkoiseen, messinkikuulalla olevaan orange tagiin.
Jokin lintu visersi silloin tällöin, välillä oli äänekkäämpääkin konserttia, mutta en tunnistanut lintuja. Ihastelin rannan kasvustoa, vastarannan jänkää ja kesäistä yötä. Kellohan oli jo kohta puolen yön.
Joki oli miellyttävä kalastaa. Paljon pieniä suvantokohtia, mutta muutamia vuolaampia kuohujakin löytyi. Kalat tuntuivat olevan rauhallisissa virran osissa, mutta olivat pieniä. Johtuikohan joen mataluudesta? Kalastelimme jokea alas päin, ilman tärppejä. Minulla housut oli vuotanut jo runsaammin vettä lahkeisiin, joten
fiilis sen osalta ei ollut ihan parhaimmillaan. Lisäksi usean tunnin kalastelu, mutta vähäiset tärpit alkoivat hieman turhauttamaan.
Keli oli melko pilvinen, meinaten välillä kirkastua, mutta ei sitten kuitenkaan. Olin tehnyt perhon vaihdossa varmaan jonkinlaisen oman ennätykseni. Oli ristiriitainen olo. Juho oli jäänyt hieman ylemmäs, kun minä kävin alempana kalastamassa erästä rauhallista kohtaa. Seisoin joessa jalat märkinä ja otin aikalisän. Mietin miten jatkaisin tästä. Katselin perhorasiaa ja silmääni osui urbaanille kirjolohelle kelvannut pinkki leetchi. Otin paksuksi kuluneesta kartioperukkeesta 0.16 tipin pois ja sidoin leechin siiman päähän. Ensimmäinen heitto ja heti joku yritti perhoon. Muutama heitto lisää ja kohta oli illan toinen harjus kiinni. Oiskhan se ollut noin 20 cm. Tämä toi kummasti lisää virtaa tekemiseen. Heittelin siinä hetken ja lähdin ylös päin, missä kaverikin oli. Päästyäni hänen luo, hän kertoi, että oli ollut kiinni isompi kala, oli vetänyt vavankin ihan kaarelle, mutta oli päässyt irti. Epäselväksi jäi mikä
kala se oli. Niin sehän tässä jäi mainitsematta, että kaverihan sai ylempänä komean, noin 30 cm luonnon taimenen. Hetken juteltiin ja mie heittelin leetchiä. Kohta oli taas harjus kiinni ja itsevarmuus tekemiseen kasvoi entisestään.
Illan mittaan tajusin sen, että aina ei sama tyyli toimi kaikilla kalastajilla. Minulla alkoi väsy ja nälkä jo painamaan. Ei oltu paisteltu makkaraa, eikä keitelty kahvia. Päätimme, että kalastellaan hiljakseen aloituspaikkaan asti ja lähdemme sitten autolle. Sain lähellä aloituspaikkaa leetchiin vielä yhden harjuksen, joka oli itselle tämän reissun isoin. Leetchi on melko helppo ja kiva perho. Ei tarvi siimojen suhteen erityistä värkkäämistä ja sen uittokin on suhteellisen helppoa. Olen kokeillut sitä poikkivirran lisäksi myös ylävirtaan ja suoraan alavirtaankin. Parhaat tulokset on tullut, kun on heittänyt poikkivirtaan ja antanut sieltä valua perhosiiman vetävänä alaspäin ja lopulta suoristuen nokka kohti kalastajaa. Tärpit on tullut yleensä lähes suoraan alavirrassa.
Olen pohtinut myös harjuksia ja niiden kantaa. Etenkin Rovaniemen pienillä joilla. Perhokalastus urani aikana en ole saanut montaa mitallista harjusta. Yhden, sen ensimmäisen otin ruokakalaksi viime vuoden kesäkuussa. Muutoin harjukset ovat jääneet kasvamaan. Olen ajatellut mielessäni, että koskikalastus on fiilistelyä, harrastelua ja enimmiten C&R kalastusta. Vaikka tulisikin yli 35 cm harjus, laskisin takaisin. Ruokakalat ovat sitten erikseen. Esimerkiksi ahven, hauki ja miksei myös kirjolohi. Kirjolohen kalastus on myös hieman ristiriitainen omassa mielessäni, koska en kannata sen kasvatusta ja istuttamista. Toki on kirjolohi suomalaisessa keittiössä parempi vaihtoehto, kuin norjan lohi.
Yön kalastelut oli kalasteltu ja tulimme autolle kahden jälkeen yöllä. Likomärät kahluukamat pois ja kuivaa vaatetta päälle. Kylmälaukusta vettä ja evästä ja niin lähdettiin kotimatkalle.
