Avainsana: Pintaperhostus

Olen jälleen uusilla vesillä. Olo on välillä ristiriitainen, kun pitäisi keskittyä muutamaan paikkaan, mutta seikkailuvietti vetää kuitenkin tutkimaan uusia vesiä. Ajoa tänne oli vajaa tunti, varmaan 45 minuuttia. Pitkän soratien päätteeksi löysin autolle parkin, josta joelle ja läheiselle koskipaikalle oli kävelyä noin 200 metriä. Laittelin autolla kahluuhousut ja kengät, laitoin kameran jalustalle, viritin gopron pääpantaan, kasasin perhovavan, mutta en laittanut vielä perhoa. Käveleskelin odottavin mielin joelle. Tässä kohtaan oli alueen yksi harvoja ojittamattomia kohtia. Tien vieressä hoidettua metsää, mutta mitä lähemmäs jokea pääsin, sitä luonnonmukaisemmaksi luonto vaihtui. Koskipaikka oli kerrassaan hienon näköinen. Virtaus on melko rauhallinen, joten pintoviakin kaloja voisi olla odotettavissa, mikäli hyönteistä kuoriutuu. Kello oli ilta seitsemän korvilla, kun pääsin jokirantaan. Fiilistelin ja katselin jokea ylös ja alas päin. Mietin, millä tyylillä ja perholla alan kalastelemaan. Minulla oli heittosiiman päässä valmiiksi 5X kartioperuke, joten sidoin siihen ruskeahkon nymfin. Hetken kalasteltua, totesin jälleen, että lirkkiminen ei ole hyvä heittosiiman kanssa, kun tuntumaa perhoon ei ole ollenkaan. Päätin vaihtaa monofiili Nymfisetin. Euronymfaamalla lähdin haravoimaan koskea ylöspäin. Kahluuhousujen kenkäosat tuntui pitävän veden ihan hyvin. Vesi oli semi kirkasta ja ilta-auringossa laseilla näki hienosti pohjan kivikkoa. Pohja oli melko karua kivistä, eikä niin tummaa ja mutaista, mitä joissakin paikoissa olen tavannut. En ole ostanut kalastukseen erikseen laseja, vaan kaivoin autotallista joskus lidlistä ostamani urheilulasit. Niissä oranssi linssi on toiminut yllättävän hyvin kalastuksessa. Mulla on ollut ajatuksena, että hankin mahdollisimman vähän pelkästään kalastukseen osoitettua varustetta. Yhtäkkiä nymfiin tuli tärppi ja vastaisku oli reilusti ylimitoitettu. Noin 15 cm pieni harjus oli perhossa kiinni ja lennähti pitkälle alavirtaan. Pikkujohkalla edelliset harjukset on tullut nymfaamalla joko kohdalta, tai alavirran puolelta. Tämä tuli kuitenkin reilusti ylävirrasta.

Hetken ajan päästä huomasin hieman ylempänä uppokiven vieressä pintovan kalan. Ei tainnut iso olla, mutta selvästi oli ruokailemassa. Yritin heittää kalalle nymfiä, mutta ei kelvannut. Kävin rannassa vaihtamassa kartioperukkeen ja laitoin pienen pintaperhon, jonka olen ostanut New Yorkin Orviksen liikkeestä. Kala yritti ensimmäiseen heittoon, joka osui kohdalle. Ei tarttunut. Muutama heitto uudestaan ja kala oli kiinni. Jälleen ylimitoitettu vastaisku ja noin 20 cm harjus tällä kertaa. Tässä kohtaan oli selkeästi syvempää, kuin alempana, joten isompaakin olisi voinut odottaa. Juuri paikatut kahluuhousut vuotivat jälleen oikean jalan pohkeesta. Sukka oli täynnä vettä, kun pääsin takaisin rantaan. Kuljin vielä pienen matkan jokea ylös päin etsien pintovaa kalaa, mutta tuloksetta.

Lähdin autolle tutkimaan karttaa. Autolle kävellessä pohdin joen kokoa. Onko tämän kokoisessa joessa isompia kaloja? Pitäisikö minun hakeutua isommille vesille, jos haluan ruokakalaa? Haluanko edes ruokakalaa? Minun ajatusmaailma on kääntynyt niin, että koskikalastuksessa ei ole kyse ruokakalan hankinnasta. Koskella ja ylipäänsä vaelluskalojen kalastuksessa haetaan luontokokemuksia. Tavoitteeni olisikin löytää rinnalle hyvä ahven paikka, josta sitten voisi savuahvenet ja hauet pyytää ruokapöytään asti. Ahven tosiaan savustuspönttöön tai pannulle ja hauesta puolestaan kalapullia.

Sääskiä oli runsain määrin, hörppäsin autolla vähän vettä ja söin välipalapatukan. Menin kuskin penkille ja tutkin karttaa. Löysin kohdan, jossa joki käy kapeana ja levenee sitten suvantoon. Minulle on kerrottu, että suvannoista löytyy isoja harreja. Näin on ainakin käsivarren erämaassa, mutta kuulemma täälläkin. Ajelin ylemmäs ja lähdin kävelemään kohti jokea. Kävellessä huomasin kartasta, että katsoin väärin. Eihän siihen oltu merkattu koskea ollenkaan. No päätin käydä katsomassa ja ajattelin, että keitän kuitenkin kahvit suvannon rannalla. Suvannon levetessä veteen piirtyi tuikkeja tuon tuosta. Ihmeissäni katselin, että mitä kaloja siinä ruokailee niin valtavasti. En nähnyt kaloja ja yritin tarjota niille pintaperhoa, joka oli perhosetissä kiinni valmiiksi. Kalat yrittivät ottaa perhoa, mutta ei tärpännyt. Päädyin siihen, että ne olivat jotain erittäin pieniä. Hetken kalasteltua laitoin kahvivedet tulille, veden kiehuessa kahvin pöhöt pannuun. Kahvia odotellessa viritin virvelin esille ja siihen Meps 2 Black Fury. Lippa, jolla sain taannoin pienen taimenen Rovaniemen pohjoiskairasta. Heti rantaan seurasi virkeä hauki. Heitin toisen ja kolmannen ja sitten se ampasi vauhtiin. Tärppäsi ihan rannasta ja lähti kohti suvantoa. Jarru ulvoi, tuli mieleen Hans Lidmanin kirjoitukset, kun hänellä oli isot taimenet kiinni. Tai taisi Järvinenkin joskus mainita jarrun ulvovan, kun Tuntsan lohi oli tärpännyt. Yli viiden minuutin väsyttelyn jälkeen sain hauen haaviin, lipan irrotettua suonipihdeillä ja vapautettua. Heitin uudestaan ylävirtaan ja taas tärppi. Kullanvihertävä kylki välähti ja hauki ampaisi jälleen kohti suvantoa. Tämän kanssa hetken tapeltua se katkaisi siimat ja Black Fury oli hauen oma. Harmitti vietävästi.

Haukitaistelujen jälkeen kahvi alkoikin olla valmista, joten pääsin vihdoin istahtamaan ja nauttimaan paikallisen leipomon voisilmäpullaa yhdessä pannukahvin kanssa. Maisema suvannolle oli kaunis, ilma oli kaunis. Kesäinen myöhäisilta. Suvannon suhteen luovutin. Uskoin, että siinä oli pientä särkikalaa, ehkä ahventa ja sitten haukia. Harjukset ja taimenet olivat muualla.

Palasin autolle takaisin ja nyt vaihdoin märät kahluuhousut pois. Oikeasta lahkeesta sai ihan lorotella vettä pois. Päätin, että kokeilen vielä paikata saumaa laajemmalti ja jos sitten vielä vuotaa, ostan uudet. Katselin karttaa ja totesin, että ylös päin ei enää kannate mennä. Hieman alempana joki käy melko lähellä tietä, joten päätin käydä katsomassa sen. Kello läheni jo ilta yhtätoista, olin aloitellut seitsemän aikaan. Paras kiihko kalastukseen oli jo laantunut. Tien viereisellä joki pätkällä käveleskelin vähän matkaa ylös ja sitten takaisin alas. En oikein tiennyt mitä yrittäisin. En jaksanut vaihtaa kartioperuketta nymfisettiin. Palasin autolle, kävin vielä yhden sillan kohdan katsomassa. Päätin sitten pakata kamppeet ja lähteä ajeleen kotia kohti. Matkaa oli se 45-50 minuuttia.

Saalis oli laiha. Jos harjukset laittaisi peräkkäin, niistä tulisi juuri mitat täyttävä kala. Silti minulle jäi tunne, että tässä on potentiaalia. Joki tuntui olevan ihan kohtuullisessa kunnossa, sen mitä pohjamateriaaleista ja vedenlaadusta ymmärrän. Olen myös kuullut, että täältä on yli 40 cm harjuksia tullut.

Reissun jälkeen palasin taas netistä löytyvään kunnostus ja kalakantojen palauttamis raporttiin. Joki oli perattu uittoa varten, uitto oli tainnut loppua 1960. Vesistö inventoitiin 1976, kunnostettiin 1980 luvun alussa ja kalakantojen kehitystä seurattiin raportissa 1986 saakka. Muutaman vuoden aikana harjus- ja taimenkannat lähtivät hyvään kasvuun, kunnostukset oli auttanut, sekä taimenen tuki-istutukset tuoneet tulosta. 1985 joen yläosilla tehtiin runsaasti suo-ojituksia ja tämän seurauksena vedenlaatu huononi merkittävästi ja harjus- ja taimenkannat romahtivat 70-90 %. Tätä lukiessa tuli erittäin ristiriitainen fiilis. Ensin kunnostettiin metsätalouden jälkiä ja sitten tuli tehometsätalous, joka pilasi täysin hyvän työn. Nykypäivänäkin metsähallitus on samaan tapaan hieman ristiriitainen yhtiö. Toisessa päässä kunnostetaa, ennallistetaan, kun samaan aikaan toisessa päässä hakataan metsää, minkä keretään. En ole metsätalouden vastustaja, mutta olen tehometsätalouden vastustaja. Metsätaloutta tarvitaan, mutta toivottavasti tulevaisuudessa huomattavasti vähemmän. Se on meistä kuluttajista kiinni.

Tuolla kyseisellä alueella kartan mukaan ainakin osa ojitetuista soista ei ole alkanut kasvamaan puuta. Eivät ole siis tuottaneet sitä, mitä on odotettu. Suomessa on tuottamattomia, ojitettuja soita arviolta 500000-1000000 hehtaaria. Näitä hiljalleen ennallistetaan.