Meillä oli edessä kokonainen lauantai perhokalastuksen parissa.
Ainoa toive retkelle oli, että saisin pojalle muutaman onnistumisen, jotta hänessä voisi syttyä jonkinlainen perhokalastajan kipinä.
Ajelimme kohteeseen, ajoimme auton minulle tuttuun parkkiin, puimme kahluuhousut ja kasailimme kamppeet reppuihin. Meillä oli käytössä kaksi Visionin EKA vapaa, toinen #3 ja 7 jalkainen, toinen #4 ja noin 8 jalkainen. Laitoimme kolmosluokkaiseen kelan, jossa oli hyvin pintaperhostukseen toimiva siima ja neloseen taas kela, jossa minulla oli Vibe 85 jatkeena nymfisetti. Ajattelin, että voisimme vuorotellen kalastella eri tyylejä ja tämä ajatus osoittautui toimivaksi.
Kummallakin pystyi heittämään pinturia, mutta toisella nymfaaminen oli hankalampaa.
Käveltiin joki varteen ja koskipaikalle, josta olen kerran aikaisemmin saanut nymfikalan. Laitettiin pinturisettiin musta liitsi ja nymfisettiin pojan kaverin luona sitoma kuulapäinen perho. Huomasin, että tämä perho ei kuulapäästä huolimatta tahdo upota, koska siinä oli pyrstökarvaa sen verran paljon. Kalastaessa huomasin, että kosken sivussa pienessä peilissä kävi tuikki. Kas, kala pintoo tämmöisessäkin vedessä. Vaihdoin nymfisettiin pienen mustan klinkhammerin ja heitin muutaman heiton. Kohta oli kala kiinni ja väsytyksen jälkeen komea reilu 30 cm harjus haavissa. Siitä peli auki, tosin vain minulle. Jatkettiin alemmaksi, näytin pojalle paikan, josta sain ensimmäisen perhotaimenen ja ihasteltiin kirkasvetistä jokea ja miljöötä. Jatkettiin edelleen joki vartta alemmaksi, kunnes saavuttiin rauhalliselle nivalle. Istahdettiin hetkeksi alas ja tutkittiin, näkyisikö tuikkeja. Niva oli hiljainen. Annoin pojalle luvan haravoida liitsillä. Jätin tavarat rantatörmälle ja kävin katsomassa alempaa. En ehtinyt kauaa tutkailla, kun näin tuikin ja pyysin pojankin katsomaan. Samaan aikaan hieman alempana valtava kurki tallusteli ja lähti lentoon. Kamera oli tietenkin repun luona.
Poika jäi ”vahtimaan” tuikkeja, kun minä kipitin repulle vaihtamaan tuoreen 5x perukkeen ja siihen mehevän mustan klinkhammerin valkoisella hatulla. Annoin kunnian pojalleni yrittää lähempää tuikkia. Syksyllä toisella johkalla heitossa oli vielä paljon tekemistä, eikä silloin saanut perhoa kalan kohdalle. Nyt heittoa on harjoiteltu kotipihalla, joten se tuntui sujuvan hieman paremmin. Kerran tai kaksi kala kävi yrittämässä, mutta tartutus ei onnistunut. Hetken rauhoitus ja kala tuikki jälleen. Uusi heitto kalan yläpuolelle, perho lipui virran mukana ja kohta katosi pinnan alle. Vapa ylös ja kala oli kiinni. Pojan hymy oli korviin saakka. Koitin isänä neuvoa, miten väsytetään ja hän sai ohjattua kalan rantaan hieman alemmas, jossa olin. Sain kalan haaviin ja menin pojan luo. Mahtava, kerrassaan mahtava harjus pintasyönnistä. Mitallinen 35 cm harjus oli haavissa. Hetken pohdittiin, otetaanko ruoaksi, mutta päätettiin kuvan jälkeen päästää takaisin. Ehkä se oli parempi niin. Hieman ylempänä tuikki uusi kala, tai oli tuikkinut jo aikaisemminkin. Kala oli hieman vaikeammassa paikassa, joten heitot eivät napsuneet oikein kohdilleen ja oli muutoinkin ongelmia siiman kanssa. Sanoin pojalle, että lähdetään ruoan tekoon ja annetaan paikan rauhoittua. Juuri kun oltiin lähdössä, kala tuikkasi. Sanoin pojalle, että annappa minun yrittää. Hiippailin lähemmäksi rantapusikossa ja sain heitettyä juuri tuikin yläpuolelle. Ensimmäinen heitto oli onnistunut ja kala tartutettu. Sain haavittua vikkelän harjuksen ja tämä osoittautui hieman pienemmäksi, mutta +30 cm kuitenkin. Lähdimme ruoan tekoon.
Ruokailun aikana huomasimme, että niva hiljeni, eikä enää uusia tuikkeja tullut. Voi olla, että kaloja oli vain ne kaksi. Muut ovat jo lähteneet kovempiin koskipaikkoihin. Niin lähdimme mekin. Jätimme roskat autolle ja jatkoimme ylävirtaan. Nymfailtiin ja tarkkailtiin pintakäyntejä. Joessa oli pieni matalahko laajentuma jonka yläpuolella kovempi kuohu. Sanoin pojalle, että kokeileppa varsin tuosta nymfillä, eikä aikakaan kun oli jälleen mitan täyttävä harjus kiinni. Päästettiin tämäkin kala takaisin kasvamaan ja jatkettiin ylemmäksi. Noin 10 metriä ylempänä pojalla oli jälleen kala kiinni, nyt hieman pienempi mutta kuitenkin yli 30 cm harjus. On ihmeellinen retki, kun kaikki harjukset yli 30 cm. Luulisi, että pojan perhokalastuskipinä olisi ainakin jokseenkin iskenyt, kun on tullut näin monta hienoa onnistumista.
Monesti kokeneet perhokalastajat sanovat, että ei enää näillä kilometreillä kalan koolla, tai edes kalan saannilla ole niinkään merkitystä. Pääasia on mukava retki hyvässä porukassa tai sitten yksinään. Mulla on ollut jollain tapaa alusta saakka se ajatusmaailma, että en tavoittele mahdollisimman suurta kalaa. Toki kirjaan ylös saadut kalat ja niiden pituudet. Lähijokien koskikalastus on itselle c&r kalastusta, joten siksikään sillä ei ole väliä, onko kala 30 cm vai 35 cm. Ajattelen ehkä enemmän sen vesistön kautta sitä asiaa. Tältä joelta on tullut useita yli 30 cm harjuksia ja muutamia pieniä luonnon taimenia, niin ajattelen, että joki voi ihan hyvin ja siinä on mahdollisuudet kalalla kasvaa. Oikeastaan ainoa este kasvulle ovat mato-onkimiehet. En voi varmasti sanoa, että kyseisellä joella tätä harrastetaan, mutta pieni epäilys ja pelko siitä on. Mikäli sitä harrastetaan ja kesän aikana useita 20-25 cm taimenia napsitaan pannulle, niin kyllähän se verottaa sitä kantaa. Toki kyseisessä joessa on varmasti sekä että, paikallista purotaimen kantaa ja myös vaeltavaa järvitaimen kantaa.
Jatkoimme matkaa ylemmäksi ja ihastelimme joki uomaa ja sen kirkasta vettä. Seutu on pitkälti ojittamatonta, joten vesistö on säilynyt hyvänä. Tärpit hiljeni ja vettä alkoi ripotella. Kävelimme ylemmäksi mukavan niemen nokkaan kuusten alle kahvitauolle. Keittelin kaasukeittimellä ensin pojalle kaakaoveden ja sitten pannukahvit. Välipalaksi söimme ylihyvät munkit ja vähän suklaata. Tämä on joen kohta, joka on omaan silmään näyttänyt hyvältä kalapaikalta. Tämä on nyt neljäs kerta, kun käyn tässä kohdin. Aikaisemmilla retkillä kalahavaintoja ei ole ollut tässä mutkassa ja sitä olen ihmetellyt kovasti. Sade alkoi heikentyä ja aurinko pilkotti pilvien raosta. Huomasin, että ihan kosken niskalla pintoi kala. Tuikki tuli myös joen vastarannalla ja hieman myöhemmin muutamissa muissakin kohdissa. Poika halusi kokeilla ensin niskalla olevaa kalaa ja hän laskeutui rantaveteen. Paikka oli hankala, kun takaheittoa ei voinut tehdä. Perho kävikin välillä puussa ja milloin missäkin, mutta tuikkivaa kalaa hän ei saanut siiman päähän. Annettiin tilanteen rauhoittua ja hetken päästä niskalla oleva kala taas pintoi. Mie otin pinturisetin ja laskeuduin rantaveteen. Sain heitettyä hyvin kalan eteen ja tärppi tuli. Perhossa oli kiinni pieni taimen, ehkä 20 cm. Minulle ensimmäinen pinturitaimen.
Noin viisi metriä ylempänä oli pari tuikkia, joita poika alkoi yrittämään. Huomasin, että kala yritti tärpätä muutaman kerran, mutta hän ei saanut tartutettua. Ajattelin, että varmaan jokin tosi pieni kala. Pojan kärsivällisyyden loputtua annoimme tilanteen rauhoittua ja kokeilin itse. Sain siitä pienen särkikalan, ehkä seipi? Mysteeriksi jäi, kuka pintoi joen vastarannalla, koska se oli taas samantyylinen tuikki, mitä aiemmin rauhallisella nivalla.
Jatkettiin jokea ylemmäksi, jossa en itsekään ollut ennen käynyt. Yhdestä rännimäisesti koskesta tuli oppikirjamaisesti kaksi harjusta. Toinen tuli kosken loppuosasta ja toinen ihan niskalta, kumpikin nymfaamalla.
Paluumatkalla vuoroteltiin poikani kanssa, toinen heitti liitsiä ja toinen nymfaili. Jonkin matkaa ennen autoa huomasin, että pojalla oli vapa hieman kaarella ja kala potki siiman päässä. Kävelin hänen luokseen ja saatiin haavittua pieni taimen. Pojan ensimmäinen taimen.
Uskon, että tämä retki sytytti pojassa perhokalastajan kipinän. Hän on parin kaverinsa kanssa kalastanut virveleillä haukea ja ahventakin tämän kesän aikana ja sanoin, että näiden ei tarvitse sulkea pois toisiaan. Kehotin pitämään kiinni myös siitä harrastuksesta. 🙂
