Julkaisin helatorstaina videon, joka oli kuvattu viime vuoden lokakuun viimeisenä päivänä. Otin silloin töistä perjantain vapaaksi ja tein retken niin sanotulle kotijoelle, jossa oikeastaan aloitin nykyisen harrastuksen. Toki ihan ensimmäinen retki oli toiselle joelle veljen kanssa ja silloin käytin hänen perhovapaa ja perhoja. Ostin sen jälkeen omat ja tein muutamia retkiä tälle kyseiselle joelle. Olen kalastellut pääsääntöisesti joen alinta kilometriä ja saaden muutaman 25-30 cm harjuksen, sekä pienempiä harjuksen poikasia ja särkikaloja.
Kesä 2025 meni enimmäkseen unelmaa etsiessä, eli tutkiessa uusia paikkoja ja näin saavuttaen paljon tyhjiä retkiä. Tulevalle kesälle olen tehnyt periaatepäätöksen ja valinnut läheltä kolme eri kohdetta, joita tulen kiertämään. Kesän pääkohde on nimenomaan tämä pikkujohkaksikin videoilla kutsumani joki. Jotenkin ne ensimmäiset retket heinä- ja elokuussa 2024 loivat minulle jonkinlaisen lähtemättömän suhteen tähän jokeen. Paikka on hieno ja todistetusti sieltä on muutama harjuskin noussut. Olen myös kuullut, että pientä taimentakin voi hyvässä lykyssä saavuttaa. Näistä nyt valituista kolmesta johkasta tämä taitaa olla vedenkirkkaudeltaan heikoin. Valuma-alue käsittää melko paljon ojitettua suomaata, mutta kyllä ihan latvoilta löytyy myös kirkasvetistä järveäkin.
31.10.2025
Kävelin jokivartta ylöspäin ohittaen aikaisemmin käytyjäni paikkoja. Suuntana oli reilun kilometrin päässä olevat ensimmäiset, tai joen kulkusuuntaan katsottuna viimeiset suvannot ja nivat. Joen alajuoksu, viimeinen reilu kilometri on lähes täysin koskea, mutta on siellä välissä hieman rauhallisempaa nivaakin, josta toisella reissullani 2024 sain pintaperholla 30cm harjuksen. Hetken patikoitua saavuin kosken niskalle ja sen yläpuoliselle suvannolle. Saalisodotukseni olivat vähäiset, koska syksy oli jo pitkällä, eikä näiltä vesiltä ollut mitään kokemusta. Ainoa odotukseni oli, että suvannoista voisi virveliin tarttua jokin pirteä jokihauki. Istahdin suvannon rannalle ja virittelin virvelin heittokuntoon. Laitoin siiman päähän sinertävän Kuusamon lipan. Suvannossa oli yllättävän vähän vesikasvillisuutta ja kalastaminen oli melko helppoa. Oliko viikko pari takaperin olleet yöpakkaset jo vieneet vesikasvit mennessä? Kalaa suvannosta ei kuitenkaan kuulunut, eikä näkynyt.
Jatkoin kävelyä ylemmäksi, kohti isompaa leventymää, jossa oli tarkoitus piettää eväs- ja kahvitauko. En kalastellut enää matkalla, vaan ihastelin maisemia ja pohdin, että tänne pitää tulla kyllä kesälläkin. Retken tarkoitus oli siis tutkia, minkälaisia vesiä täällä hieman ylempänä on. Ei kuitenkaan niin kaukana, etteikö tänne tekisi kesäiltana piston. Vesi oli vaihtelevaa, enimmäkseen hitaasti virtaavaa, mutta välillä myös kosken tynkää. Määränpäähän päästyäni eteeni aukesi isohko suvanto, jonka eteläpäähän joki laski vetensä jopa köngäsmaisen kosken läpi. Otin ruokaveden joesta, joka oli hieman ruskeahkoa. Ajattelin, että tämä saa kiehahtaa kunnolla, ennenkuin sekoitan sen Pasta Carbonaraani ja kahviin. Veden keittyessä retkikeittimessä heittelin suvannossa Meps 3 lippaa. Tuloksetta.
Eväs- ja kahvitauon jälkeen virittelin perhovehkeet ja tapsin päähän Orange Tagin. Lähdin kävelememään takaisin alavirtaan, välillä uittaen perhoa potentiaalisen näköisissä paikoissa. Kaloja en tavoittanut, en edes tärppiä. Meno matkalla näin rantaheinikossa joitain hoikkakorreja, joten pinturikalankin mahdollisuus roikkui koko ajan ilmassa.
Hoikkakorreista puheen ollen retkellä oli toinenkin ajatus. Olen kahtena syksynä käynyt eräällä johkalla, jonka velimies on minulle näyttänyt. Se on muuten tulevan kesän yksi kohde joista. Syksyisin kalat siirtyvät erittäin rauhalliseen virtaan ja hyvänä päivänä siellä pääsee erittäin hienon pinturiharjuksen kalastukseen. 2024 syksynä ei tavoitettu pintovia kaloja, mutta sain toisella retkellä uppoperholla pari harjusta. 2025 syksynä, hieman ennen tätä retkeä pääsin kokemaan todella hienoa pinturikalastusta. Pari retkeä sinne on ollut lyhyen perhourani ehkä hienoimpia retkiä. Sen takia pyrin kaiken muun ohella kartoittamaan muitakin vastaavia paikkoja, joissa voisi syksyllä tavoittaa pintovaa harjusta. Ei sillä, etteikö tämä tietopaikka olisi kyllin upea, vaan siksi, että voisi jakaa kuormaa eri paikkoihin. Syksyllä 2025 löysin toisenkin paikan, joka on hieman kauempana oleva kirkasvetinen joki. Sieltä löytyi suvanto, jossa harjukset pintoivat. Kalat olivat 25-30 cm kokoisia.
Tällä kertaa en pintovia kaloja, tai kaloja ylipäänsä tavoittanut ollenkaan. Löysin kuitenkin potentiaalisia paikkoja, joita pitää käydä tulevana kesänä katsastamassa, sekä mahdollisesti myös syksymmällä.
Odotan innolla kesäkuuta, jotta pääsee tosissaan taas tutkimaan tätä ja paria muuta pienempää harjusjohkaa. En aio toistaa viime kesäistä päätöntä seikkailua. Totta kai kesän aikana retkiä tulee tehtyä muuallekin, esimerkiksi kaverin pyytäessä tai jos retkiä kotijoille tulee tehtyä riittävästi muutoin.
Nyt on luvattoman pitkä aika edellisestä kirjoituksesta. Eiköhän tämäkin tahti tiivisty, kun kesä tulee ja kalaretket lisääntyvät.
Hankikorri kalassa
Avovesikausi alkoi tänä vuonna 11.4, kun kävimme velimiehen kanssa tutkimassa, joko hankikorrit ovat liikkeellä ja harjukset ruokailemassa. Retki oli äärimmäisen antoisa, vaikka kalaa emme saaneetkaan. Keli oli hyvä, miljöö kaunis ja eväät maistui. Hankikorria oli kyllä ihan mukavasti liikkeellä, mutta ei niin paljoa, että kala olisi aktivoitunut niitä pinnasta syömään.
Iltapisto pikkujohkalle
Poikani piti kuskata syrjäkylälle kaverin luokse, joten oli luontevaa ajella samalla reissulla pienelle johkalle. Mukana oli kalakaveri Juho. Saimme auton parkkiin metsähallituksen hakkuuaukean keskelle puuauton kääntymispaikalle. Tästä itse joelle oli noin 400 metriä, joten patikointia ei isommin tullut. Kävelimme suvantomaista jokivartta, emmekä vielä tässä vaiheessa uittaneet perhoja. Kylmän veden ja keväisten olosuhteiden vuoksi olisi voinut sitäkin kohtaa kyllä kokeilla. Kävelimme kuitenkin alemmas, jossa virtaus oli hieman kovempaa, sellaista nivamaista. Kokeilin seku vähän pinturia, mutta kukaan ei aktivoitunut nappaamaan. Lisäksi tuli uitettua pinkkiä liitsiä, mustaa nymfiä, orange tagia ja pinkkiä squirmy wormia. Reissu oli kalojen osalta tyhjä, mutta alue potentiaalinen, kun kesä tulee. Pitää ehdottomasti käydä uudestaan. Kohteessa oli paljon majavan kaatamia puita ja pientä padon alkuakin. En ole ennen nähnyt livenä ainakaan näin tuoreita majavan jälkiä.
Tikkasenkarille iltapäivän pisto
Kalastuskalenteri tai voisiko sanoa vuosikello muotoutuu hiljalleen. Aloitan nyt kolmannen kesän perhokalastajana. Viime kesä meni ajoituksien suhteen ehkä vähän pieleen. Olen ajatellut, että Tikkasenkari ja muut, joissa on taimenen ja kirjolohen mahdollisuus, olisi hyviä paikkoja tähän toukokuun kalastukseen. Harjuksen rauhoitus on meidän korkeudelle 1.4-31.5, joten tänä aikana pienet joet olisi ihan hyvä jättää rauhaan. Tosin itsehän juuri kävimme tämmöisellä..
Kävin Tikkasenkarilla 3.5 iltapäivästä – alkuillasta. Keli oli noin +10c, välillä tuuli kovastikin ja satoi jopa räntää, mutta välillä paistoi aurinkokin. Retken ajatus oli kokeilla talvella hankkimaani #7 luokkaista ja 9,6′ Guidelinen Stoked vapaa. Kokeilin vähän erikokoisia perhoja, streamereita ja liitsejä, mutta tärppejä ei illan aikana tullut. Rannalla oli ainakin puolen kymmentä muutakin kalastajaa, osa virvelillä ja osa perhoilla, enkä nähnyt kenenkään muunkaan saavan kalaa. Mie otan nämä tyhjät reissut aina heittoharjoittelusta, joten turhaa ei tämäkään ollut. Perhon oikea oppinen heitto ja eri heittotyylien taitaminen on yksi tärkeimpiä asioita koko kalastuksessa. Niin ja on se tyhjä reissu kuitenkin aina parempi, kuin sohvalla pötköttely ja puhelimen laavaus.
Eiköhän se tästä taas iloksi muutu tämäkin kalastuskausi. Paljon on ajatuksia ja visioita, katsotaan mitkä toteutuvat ja mitkä ei. Yksi päätavoite on käydä mahdollisimman paljon yhdellä pikkujohkalla ja oppia tuntemaan sen paikan metkut. Youtubeenkin tulen tekemään tässä ainakin ennen juhannusta videon tai parikin.
Kausi 2025 oli ensimmäinen kokonainen kausi ja kalaretkistä tuli kirjoitettua semi hyvin myös kalapäiväkirjaa. Rupesin mielenkiinnosta katsomaan, mitä viime kaudesta jäi käteen mahtavien kokemuksien lisäksi. Kalapäiväkirjaa selailtua tuli huomattua, että tarkat muistiinpanot ovat erityisen tärkeitä, mikäli haluaa jatkuvuutta eri vesistöjen tutkimiselle ja kalastukselle. Huomasin, että osa muistiinpanoista oli todella tarkkoja ja osa taas vähän sinne päin. Joistain retkistä, joissa pyysin tyhjää, ei ole välttämättä mitään merkintää.
Kalapäiväkirjasta ilmeni, että sain kauden aikana noin 25 harjusta, yhden taimenen ja yhden kirjolohen. Tarkennettakoon, että tähän laskettiin vain perhokalastuksella saadut kalat. Heti tätä kirjoittaessa muistin, että yksi huhtikuinen Kintasjoen harjus jäi merkkaamatta. Sain kauden aikana virvelillä lisäksi yhden taimenen, pari harjusta ja yhden kirjolohen, sekä muutamat hauet ja ahvenet.
Perhokalojen määrä, noin 28 kappaletta voi olla jollekin vähän, jollekin ihan hyvä määrä ja toiselle taas paljon. Määrä riippuu paljon siitä, kuka on kalastamassa, missä kalastaa ja minkä kokoisia kalat ovat. Voidaan tässä artikkelissa unohtaa melkein tyystin yksi taimen ja kirjolohi. Taimen oli täysin sattuma, kun olin etsimässä syysharjusta ja kirjolohi taas itselle poikkeuksellisesta paikasta, keskeltä kaupunkia Kemijoen rannalta. Voidaan keskittyä siis pelkästään harjuksen kalastamiseen tältä osin. Lähes kaikki harjukset, muutamaa yksilöä lukuun ottamatta ovat Rovaniemen vesistöistä. Ne muutama poikkeus löytyi siiman päähän Sodankylän pohjoispuolelta, sekä yksi Sallan kunnan alueelta.
Olen taulukoinut saaduista kaloista lajin, pituuden, joen osan, pyyntikuukauden, perhon ja vuorokauden ajan. Vuorokauden ajat ovat jaettu neljän tunnin välein, eli 06.00-10.00 on aamupäivä, 10.00-14.00 keskipäivä ja niin edelleen.
No mitäs se kalapäiväkirja sitten kertoi viime kaudesta. Kausi alkoi huhtikuussa ja päättyi lokakuussa. Perhosiimaan tarttui yhteensä noin 28 kalaa, joista 26 oli harjuksia. Kaloja tuli kahdeksalla eri perholla, kymmeneltä eri joelta ja viitenä eri vuorokaudenaikana. Eniten kaloja tuli pintaperholla, Black Gnatilla ja vähiten mustalla leechillä, jossa oranssi kuula. Black Gnatiin iski kahdeksan harjusta ja leechiin vain yksi harjus. Eniten kaloja tuli keskipäivällä (8kpl) ja parhaimmat kuukaudet oli kesä-, heinä- ja syyskuu jolloin haaviin pääsi kuusi kalaa per kuukausi. Kaikista harjuksista 10 kappaletta tuli pintaperholla. Pintaperho harjuksista yksi kesäkuussa ja loput syys- ja lokakuussa. Orange tag ja Pinkki leech toi haaviin kumpikin neljä kalaa, vihreä/harmahtava Pheasant tail toi puolestaan viisi kalaa. Tämä oli toiseksi paras ottiperho ja aikaisemmin mainitut Orange tag ja Pinkki leech jaetulla kolmossijalla. Kaksi kalaa tuli puolestaan mustaan foam klinkkiin, mustaan perinteiseen klinkhammeriin ja vihreään larvaan. Niin kuin aikaisemmin sanottuakin, musta leech toi vain yhden kalan.
Kalapäiväkirjaa tutkiessa olen huomannut muutaman puutteen, jotka voisivat olla hyödyllisiä oppimista varten. Perus tilastointiin tämmöinen on täysin riittävä, mutta jos haluaa oppia enemmän esimerkiksi harjuksen ruokailukäyttäytymisestä, olisi hyvä merkata muitakin asioita retkeltä ylös. Veden osat, tai miten sen nyt kirjoittaakaan, tulee ensimmäisenä mieleen. Yritin nyt muistin varaisesti merkata kaikkien kalojen kohdalle paikan, josta kala tuli. Merkkauksissani esiintyy kevättulvan jälkeistä vuolasta virtaa/koskea, suvantoa, niskaa, nivaa, virranreunaa ja peiliä. Näistä voisi miettiä yksinkertaiset speksit. Esimerkiksi suvanto, koskenniska, koski ja loppuliuku. Kevättulvan vuolaat virrat voisi olla omana osana. Jos kala tulee koskesta, niin sen voisi tarvittaessa mainita, että oliko se väli pooli, vai ihan kuohusta.
Kauden ensimmäinen harjus tuli suvannosta, neljä seuraavaa vuolaasta virrasta ja korkean veden aikaan. Keskikesällä kalastin aika paljon kiven takusia ja virran reunoja. Toisin sanoen, keskikesän kalat tulivat koskesta. Syys harjukset puolestaan suvannosta. Harjus on minulle se pää kohde ja tästä syystä tulevan kesän kalastukseen voisin tehdä muutamia muutoksia. Kalan koolla ei ole sinänsä merkitystä, mutta tutkimusmielessä sillä on. Haluan selvittää, kuinka isoja harjuksia Rovaniemen vesistöiltä voi löytyä tänä päivänä. Harjuksen, etenkin suurharjuksen kohdalla puhutaan, että ne löytyvät suvannoista. Tämä pätee varmasti enemmän käsivarren erämaassa, kuin täällä. Voisin kuitenkin etsiä enemmän nivamaisia koskia, kuin ihan vain koskia. Keskittyä kosken niskoihin ja loppuliukuihin. En muista viime kesäistä ajatusmaailmaani niin paljoa, mutta jotenkin ajauduin aika paljon ronkkimaan keskeltä koskea kiven takusia. Monet perhokalastusoppaat, podcastit ja kirjatkin keskittyvät paljon taimenen kalastukseen. Tämä voi olla vaikutuksena siihen, että pyydän harjusta taimenelle ominaisista paikoista. Edellisessä kirjoituksessa olin kiitollinen siitä opista, jota olen Laurilta ja muutamilta muiltakin saanut perhokalastuksen suhteen. Silti, vaikka joku kertoo, että ne harjukset löytyvät suvannoista, nivoilta ja koskenniskoilta, en välttämättä osaa hakeutua sinne. Joskus se vaatii enemmän koulimista. Joskus se vaatii, että pitää itse havahtua ongelmaan.
Youtube on täynnä kalavideoita Keski-Suomen koskilta, sekä Lapin kirkkailta vesiltä. Näitä videoita on tosi kiva katsoa ja miettiä, että joskus teen kyllä retken käsivarteen tai Itä-Lappiin. Tämän hetkisellä oppimatkalla en osaa samaistua kuitenkaan näihin videoihin. En ole varma, voinko ottaa oppia niistä, päteekö täällä samat temput, kuin niissä. Toisaalta taas Savukosken Värriöjoki tai Kairijoki ovat myös Kemijoen sivujokia, niin kuin monet minunkin kalastamat joet.
No tämä ei välttämättä liity nyt tähän aiheeseen.
Yhden kesän tilastoinnista ei voi juuri päätelmiä tehdä. Se mikä itseä yllätti, on että sain kesä- ja heinäkuun aikana kaksi kalaa enemmän, kuin syys- ja lokakuun aikana, vaikka syksyn pintaperhostukset tuntuivat kalaisimmilta. Ehkä tässä hämää se, että syksyn retkiä oli kolme ja silloin sain isoimmat kalat. Syys- ja lokakuun kalan pituuden keskiarvo oli 31 cm, kun se koko kauden osalta oli 26 cm. Huhti-elokuun välillä keskiarvo oli 24.5 cm. Näitä on aivan hauska tutkia ja etenkin vuosien päästä, kun tilastoa on kertynyt enemmän. Kalojen koko ja määrä kertovat kuitenkin monesta seikasta.
1. Olen aloittelija, enkä odota saavani määrällisesti, kuin laadullisestikaan isoja saaliita.
2. Kävin yhdellä joella maksimissaan kaksi kertaa kauden aikana.
3. Kohteeni eivät ole tunnettuja suurista tai määrällisesti runsaista harjusvesistä.
Haluan nostaa esille tuon kohdan kaksi. Tämän kohdan osalta viime kesän ajatukset jakautuivat. Ajattelin, että keskityn muutamaan hyvään mestaan ja tutkin niitä. Toisaalta taas ajattelin, että tämä kesä voisi olla tutustumista mahdollisimman moneen paikkaan. Sitä se sitten olikin. Kalastin viime kesänä ainakin 14 eri joella. Yhteistä näillä on, että kaikki laskevat vetensä lopulta Kemijokeen. Yhteenkään paikkaan en tehnyt kahta retkeä enempää. Joihinkin vain yhden ja joihinkin jokiin niin, että retket olivat eri koskelle. Kalapäiväkirjan mukaan retkiä, joilla sain näitä edellä mainittuja kaloja oli 12 kpl. Retkiä kaiken kaikkiaan tuli tehtyä noin 20-25 kpl.
Tiivistettynä retkiä oli noin 23 kpl 14 eri joelle. Noin joka toisella retkellä tuli kalaa ja keskimäärin retkellä tuli kaksi kalaa. Käydyistä joista 10 antoi saalista ja neljä jätti tyhjäksi. Saadun harjuksen keskipituus oli 25 cm, taimenia ja kirjolohia tuli yhdet kappaleet, joista taimen 30 cm ja kirjolohi sen perusmitan verran, olisiko 50 cm?
Kaudella 2025 minulla oli kalastonhoitomaksun lisäksi Kemijoen yhtenäislupa, Länsi-Lapin vapalupa ja Vikajoki. Lisäksi yksittäiset ostot Meltaus- ja Raudanjoen luville. Tälle vuodelle nämä lupa-asiat ovat hieman muuttuneet. Länsi-Lapin vapaluvan sijaan joudun ostamaan tälle kesälle kolme vapalupaa, jos haluan kalastaa samoja mestoja, kuin viime vuonna. Tälle vuodelle en ole täysin päättänyt, mitä lupia aion ostaa, muuta kuin Kemijoen yhtenäisluvan. Se lupa käy niin Ylikylässä ”kotirannassa”, Tikkasenkarilla, sekä parilla pienellä johkalla. Vikajoelle tuskin tulen ostamaan kausilupaa, koska olen saanut siitä joesta koko elämäni aikana vain yhden harjuksen. Siellä on tullut käytyä kuitenkin elämäni aikana enemmän, mitä näissä monessa muussa paikassa. En ole oikein päässyt sinuiksi sen joen kanssa. Uskon kyllä, että jos siihen keskittyisi yhden kesän oikein kunnolla, niin voisi olla tosi hyvä joki. Eipä pois suljeta tätäkään vaihtoehtoa.
Rovaniemen ympäristössä olevat pienet joet kyllä kiehtovat meikää ja ovat maisemaltaan todella miellyttäviä. Viime kesänä seikkailunhalu meinasi vain mennä yli ja jossain vaiheessa piti vähän pysähtyäkin miettimään, että mitä tässä oikeasti etsitään.
Mitä sitten ensi kesänä pitäisi tehdä erilailla, ehkä paremmin? Selkeästi itselle nousee mieleen pari asiaa:
Keskittyminen pienempään kohde määrään. Oppisin tuntemaan joen paremmin ja sikäli parantamaan onnistumismahdollisuuksia. Paikkatuntemus.
Pohtia enemmän sitä, missä kohtaan koskea kalastaa. Keskittyminen nivoihin, koskenniskoihin ja loppuliukuihin. Lisäksi suvantojen kokeiluja, viihtyykö harjukset kesäisin sellaisissa.
Paikallistuntemus kehittyy ajan saatossa, kun kiertää samoja paikkoja erilaisissa olosuhteissa. Parin retken otannalla on kokeneemmankin vaikea sanoa, onko paikassa kalaa, minkä kokoista ja kuinka paljon. Aloittelijana tämä vaatii vielä enemmän kärsivällisyyttä. Etenkin mestat, joiden eteen pitää nähdä hieman vaivaa, saattavat yhden tyhjän retken jälkeen jäädä unholaan. Sellaiset paikat voivat kuitenkin olla toisella, kolmannella tai neljännellä kerralla paratiiseja. Meikän veikkaus on, että tässä lähijokikalastuksessa monet suosivat helposti saavutettavia paikkoja. Sellaisia, joihin on näppärä tehdä iltapisto tai vaikka aamupäivällä ennen iltavuoroa. Luulen, että pieni osa paikalliskalastajista näkee vaivaa ja kävelee jollekin koskelle 5 km enempää. Voin olla väärässäkin. Jos näin on, niin vähälle kalastuspaineelle jääneitä koski- ja nivapätkiä voi löytyä. Niistä voi tavoittaa myös keskivertoa vauraampia kaloja.
Kalapäiväkirjaan vielä palatakseni haluaisin puhua myös vuorokaudenajoista. Mie jaoin vuorokauden neljän tunnin ajanjaksoihin, eli 06.00-10.00 on aamupäivä, kello 10.00-14.00 on keskipäivä ja niin edelleen. Yökalastusta tuli harrastettua loppujen lopuksi aika vähän, joten kalojen saanti jakautui melko tasaisesti muille, kuin aamuyön tunneille.
Aamupäivällä 06.00-10.00 välillä sain yhden kalan. Keskipäivällä 10.00-14.00 välillä tuli eniten, eli kahdeksan kalaa. Iltapäivällä, illalla ja yöllä tasaisesti 6 kalaa jokaiseen ajanjaksoon. Tästäkään ei voi kovin isoja johtopäätöksiä tehdä. Aamuyö jäi nollalle siksi, että en kertaakaan kalastanut kello 02.00 ja 06.00 välillä. Jos en ihan väärin muista, niin aamuisia retkiä tuli tehtyä jonkin verran, joten siitä voi jotain päätelmiä tehdä, että harjuksen syönti ei ole ehkä parhaimmillaan 06.00-10.00 välillä. Toki tämäkään ei ole mikään kiveen hakattu totuus.
Kylläpä sitä vain jo odottelee tulevaa kautta. Laitan tähän loppuun vielä kuvat näistä perhoista, joilla viime kauden aikana kaloja sain. Kiva kun löysit blogiini.
EDIT: Huomasin, että olen aina kirjoittanut Pheasant Tail perhon Phaesent tail. Pahoittelut tästä. Olen korjannut tähän artikkeliin oikean nimen, mutta vanhoihin jääköön väärä.
Black Gnat – Kuva Superflies.com Pheasant TailOrange tagPinkki leechKlinkhamerFoam KlinkhamerLarvaMusta leech
Varoitus, seuraavassa teksti on kirjoitettu huonolla Peräpohjan murteella. Tekstissä on luultavasti paljonkin virheitä murteen osalta, koska en varsinaisesti puhu aitoa Peräpohjan murretta. Tekstin sisältö on kuitenkin täyttä totta.
Olisiko minusta erämieheksi, olenko mie erämies?
Enhän mie mikhän erämies varsinaisesti ole. Nuorempana niinkin. Silloinhan me oltiin tuon tuosta yötä metässä. Vikakönkäällä telttaillen, Tikkasella laavussa ja Toramolla koassa. Hyvällä mie niitä muistelen ja osaltaan haaveilen nykyistekki semmoista heittäytymistä. Sitä on mukavuuen halu ottanut otetta, eikä ole niin heleppoa ottaa teltta kainaloon ja painella kairaan. Onko muutes kaira sama ko erämaa? Tai salo, tai selkonen? Kyllä mie sanon, että on. Netissä on nimitäin synonyymit sanalle selkonen seuraavanlaiset: erämaa, kaira, kiveliö, korpimaa, pohjoisen kaira, salo, sydänmaa ja tietön. Kuulemma oikeita selkosia on enää ihan pohjoisessa lapissa, käsivarressa ja itälapissa. Aina välillä minun harrastuksiini kuuluu maastokartan tutkiminen ja on toden totta vaikia löytää Rovaniemen seudulta edes vähääkään erämaata. Net alueet, joita ei ole vielä rakennettu, niin ne on ainakin ojitettu ja hakattu ja sitä myöten tehty tietä sinne ja tänne. Ei sillä, etteikö mulle riittäisi pienikin metsäala, enhän mie kuitenkaan jaksa, enkä edes ehdi kävelemään aikataulutetun päiväretken aikana erämaan mittoihin yltävää aluetta. Ihminen on kietonut likaiset käpälät jokaiseen vaaraan ja notkelmaan.
Niin mie haaveilen siittä, että voisin perjantaina napata teltan ja muut tykötarpheet, ajella metsätien varthen, patikoija muutama kilometri joelle tai metsäjärvelle. Voisin siellä telttailla, samoilla lähimaastoihin, kalastella. Lauantaina entistä virkiämpänä perheen pariin kotio. Mikäs mua tässä hommassa estelee? Ensimmäisenä täytynee ihan rehellisesti myöntää, että peleko. Pimeää ja yöllistä metsää mie pelekään. Alkaa oma mielikuvitus tekemään tepposia, aistit valpastuu ja kuulee jos jonkinlaista ääntä ja rapinaa. Joitain aikoja sitten mie saatoin ihan päiväsaikaakin vähän pelätä, etenkin metässä, joka oli ennestään tuiki tuntematonta. Nykyisin mie ossaan päivisin nauttiakin ja kyllä kirkkaat kesäillatkin jo menevät. Syyskesän hämäryys se heti taas. Mitenkä sitä kannattaisi edistää? Käyä vain metässäkö? Ensin vähän hämärällä, sitten vähän pimeämmällä ja niin edelleen? Sillain kai siitä pääsee?
No toisena tulee mieleen tietenkin tämä perheen isän ajankäyttö. En mie aina mikkään hyvä kotitöisä ole ja joskus tuntuu jopa itsekkäältäkin, kun olen kalalla tuon tuosta. Silti se tuntuu välillä siltä, että aikaa eräilylle ei ole. Semmoista kiireetöntä aikaa, että ei olisi aina joku kellonaika tulla pois. Siksikin olisi hauska, kun voisi olla yötä. Ilmoittaisi perheelle, että tulen huomenna iltapäivästä tai alkuillasta. Kalastus on kans semmoinen laji, että siihen ei muutama tunti taho piisata millään. Vastakin olin Meltausjoella, menin aamusta yhdeksän aikaan ja tulin kotia viideksi. Tuntui, että olisi sitä vielä jotakin lampea käynyt kalastelemasa. Toisaalta olo oli turhautunut, kun päivän saaliina oli ainuastaan yksi pirteä jokihauki. Se sai jatkaa kasvuaan. Olen mie koittanut välillä petrata kotitöisäkin, että toinenkin ehtisi tekemään omia asioita. Sillon ku toinen on päässyt omien juttujen pariin, ei omat kalaretket tunnu niin pahalta. Säilyypi hyvä tasapaino.
Nuorempana minua piettiin ehkä jopa erämiehenä. Oikeana Toramon kodan isäntänä. Ossaan mie tulet tehdä kuivilla koivuklapeilla, kun tervaskantoonkin. Varmaan louevaatteenkin saisin ripustettua, mutta rakovalkeat ei onnistuisi. Johtunee myös siitä, että keloja ei saa kaataa, niin kuin entisessä Lapissa. On hyvä, että on tullut sääntöjä. Mie luulen, että metsän reunalla kävijöitä on nykyisin paljon enemmän, kuin ennen. Siksikin, kun ihmisten määrä on muutenkin lisääntynyt. Rovaniemen kauppalassa asui 1950 luvulla 6600 ihmistä ja jos maalaiskunta lasketaan mukaan, niin arviolta 20 000 henkeä. Nykyisin Rovaniemen alueella asuu 69 000 henkeä. Olisi tänä päivänä kelot loppuneet.
Jaa minkälaisia selekosia mie sitten kaipailen? Ihan vain tavallista ja vaihtelevaa. Talvella tykkään hiihdellä suon reunoja ja rämeitä. Kesällä kuivat mäntykankaat avaruuden ja helpon kulkusuuden takia, kuusikoissa taas enemmän semmoista mystisyyttä. Tulee semmoinen olo, että siellä on niitä pöllöjä. Rämeillä ja suon reunoilla voi talvella tavata kanalintuja.
Välillä mie mietin ihan metästyksen aloittamistakin. Vieläpä koiran kanssa. Mie en vain tiiä olenko mie koiraihminen, tai olenko mie metästysihminen. Pystykorva se olisi, lintuja haukkumhan. Minullahan tuo mielikuvitus on melekosen vilkasta ja pystyn luomaan pääkoppaani innostumisista erilaisia visioita. Tästäkin aiheesta on virinnyt pilvilinnoja. Elokuun kahdeskymmenes kun koittaisi, minulla olisi kalavehkeitten lisäksi haulikkokin mukana. Samoilisin metsälampia ja joen mutkia, kalastelisin päivällä, illemmalla järven rannalle sorsien iltalennolle, siitä asennolle makuulle. Koiran kanssa kahden, tai voisihan siinä völjyssä kulkea niin oma lapsi, kuin hyvä ystäväkin. Aamusta olisi pieni lenkki lammella haulikon kanssa, kunnes taas lounaan jälkeen siirtyisin kalavesille. Olen kova poika unelmoimaan ja ajattelemaan. Sitä mie en tiiä, että olisiko minusta oikeasti tuommoiseen? Se saattaa olla, että tämä liian helppo moderni kaupunkielämä ja entisaikainen eräkirjallisuus on vain saanut romanttisia ajatuksia.
Syksymmällä kalastus jäisi vähemmälle, joitain rauhallisia nivoja voisi vielä ennen jäitten tuloa kokeilla. Mukaan tulisi tietenkin kanalinnunpyynti. Siinähän se pystykorva vasta töihin pääsisi.
Vuosi 2025 lähenee loppua ja ihan viime metreillä avasin uuden sivuston ja blogin. Siirryin pitkän tauon jälkeen oman domainin alle. Tämä antaa hieman luovempaa vapautta sivuston ulkonäön, mutta myös teknisten ominaisuuksien osalta. Toivottavasti ihmiset löytävät myös tänne. 🙂
Tämän kirjoituksen voisi kirjoittaa monelta eri kantilta. Yrittäjäminä, kalastajaminä, retkeilijäminä, isäminä, aviomiesminä ja niin edelleen. Haluan tämän blogin keskittyvän lähtökohtaisesti harrastuksiini, mutta myös perhe ja yrittäjyyskin teksteissä vilahtelee. Kirjoitan tämän uudenvuoden puheen kuitenkin harrastusminänä. Mitä vuosi 2025 sisälsi kalastuksen, retkeilyn ja liikunnan saralla.
Kirjoitin edellisen vuosikertauksen Instagramiin loppuvuodesta 2023. Silloin teemoina oli työuupumus, tupakoinnin lopetus ja liikunnallinen arki. Sieltä löytyi hieman lukujakin, kun vuonna 2022 olin tehnyt keskimäärin 1.5 treeniä viikkoon ja 2023 olin nostanut määrän kahteen treeniin. Selailin Suunto sovelluksen tilastoja ja totesin, että viime vuodet on mennyt reilulla kahdella treenillä viikkoon ja vuodessa on harjoitustunteja tullut noin 80h luokkaa. Se tarkoittaa siis sitä, että viikon treenitunnit olivat vain 1.5 h. Keskiarvona kaksi harjoitusta viikkoon on ihan ok, vaikka enemmänkin pitäisi olla, mutta tuo tunti määrä treeniä kohden on aivan liian alhainen. Tein tässä myös hieman matikanlaskuja ja katsoin miten nämä luvut asettuvat vuoden kolmella ensimmäisellä ja viimeisellä kuukaudella. Kesät ovat olleet aina treenaamisen osalta hiljaisempia. Tänä vuonna tammi-helmi-maaliskuun treenimäärä viikkoa kohti oli 2,9 krt ja 2,7 h, kun taas loppuvuodesta loka-marras-joulukuu 4 krt / viikko ja 2,2 h / viikko. Tämän tyyppiset lukemat pitää kyllä saada koko vuoden osalta. Minulla on kyllä kestävyyskuntoiluun hyviä mielekkäitä harrastuksia jokaiselle vuodenajalle, joten siitä se ei ole kiinni. Tällä hetkellä ajatuksena on kehittää peruskuntoa ja tietenkin kehittyä myös lajien osalta. Haaveissa olisi jossain vaiheessa osallistua johonkin tapahtumaan niin maastopyöräilyn, hiihdon, kuin polkujuoksunkin osalta.
Vuoden 2025 liikkumis statseja
Perhokalastus
Miehän tosiaan aloitin perhokalastuksen kesällä 2024 ja tämä vuosi oli ensimmäinen kokonainen lajin parissa. Ensimmäinen ajatus on, että opin kesän aikana aivan älyttömästi tästä lajista ja aloin hahmottamaan myös omaa kalastus filosofiaa. Kesän aikana tuli kierreltyä monenlaisia vesiä joista osa oli veljen, tai jonkun muun suosituksia ja osa sitten ihan kartalta katsottuja virtavesiä. Toisinaan tuli heitettyä kuusi tuntia tyhjää, kuin toisinaan taas muutamassa tunnissa tuli valtavia onnistumisia. Kauden edetessä opin mielestäni koko ajan paremmin nauttimaan hetkestä jokivarressa ja alkukauden levoton höntyily väheni selvästi. Tälle kaudelle sattui myös kaksi taimen tapahtumaa, ensimmäinen oli toukokuussa pienellä erämaajoella virvelillä ja toinen samaisella joella loppukaudesta perhoon. Tämä oli myös ensimmäinen perholla saatu taimen. Ensimmäisten taimenien lisäksi kausi huipentui ennätys harjukseen, joka oli 39 cm. Sen huomasi kyllä heti siiman päässä, että oli keskimääräistä vauraampi kala. Rovaniemen vesistöissä meikän harjukset ovat olleet keskimäärin 30 cm luokkaa. Silloin tällöin joku 35-36 cm on tullut.
Tulipahan tälle kaudelle yksi kirjolohikin perholla ja vieläpä urbaanissa miljöössä Jätkänkynttilänsillan kupeesta. Ensi keväänä aion käydä tutustumassa yhteen pienempään jokeen, josta kirjolohta voisi myös saada.
Jollain saattaa kiinnostaa myös se, mitä tuli hankittua tähän harrastukseen. Pyrin menemään aika vähillä hankinnoilla, mutta jotain oli kuitenkin pakko hankkia. Käytettynä ostetut kahluuhousut kovasta liimailusta huolimatta eivät enää pitäneet vettä, joten investoin sitten uudet Simmsin vyötärömallin housut. Perhojen ja perukkeiden lisäksi tuli hankittua uusi heittosiima tuohon perussettiin, sekä isompaan vanhaan vapaan. Yritin siis saada uudella siimalla vanhasta seiskaluokkaisesta toimivaa settiä, mutta ei siitä tainnut olla apua. Meikällähän on käyttösettinä tuo Visionin Eka 8′ ja #4, jossa Visionin Vibe+ 85 siima. Tämän lisäksi vanha Erätukusta ostettu 9′ ja #6-7 vapa samalla siimalla, mutta sen heitto-ominaisuudet ovat niin karseat, että ei siitä taida olla kalakaveriksi. Hankinta listalla on siis joku hyvä #6 setti kevään streamerkalastukseen, isommille koskille ja ehkäpä hauen pyyntiinkin.
Siimojen lisäksi taisin hankkia suonipihdit. Jos vielä lasketaan joululahjat, niin pukkihan toi uuden haaveilemani repun, Savotan Jääkäri M, sekä pienen setin perhojakin. Repusta on tarkoitus tehdä videota ja artikkelia seuraavan retken yhteydessä.
Perhokausi oli kaiken kaikkiaan melko pitkä, kun ensimmäiset heitot ja ensimmäinen harjus tuli huhtikuussa Sallassa ja viimeiset perhokalat lokakuun lopussa.
Kevään ensimmäinen harjus
Syksyllä viimeisen retken jälkeen unohdin aika mukavasti koko harrastuksen ja ajatukset siirtyi juoksuun ja hiihtoon. Se on ihan mukava välillä unohtaa kokonaan jokin laji, jota ei voi harrastaa kuin tiettynä vuodenaikana. Joulupukilta tullut Ari Savikon Harjus kirja kuitenkin aktivoi aivot taas kivasti perhokalastukseen, joten hauska alkaa tässä hiihdon ja pilkkikauden ohella fiilistelemään jo tulevaa kautta.
Vuosi 2026
Odotuksia vuodelle 2026? Kaiken kaikkiaan koen, että asiat on tällä hetkellä todella hyvin. Olen onnellinen ja kiitollinen perheestä, läheisistä ja ystävistä. Minulla on työ, joka pitää ainakin ajatukset liikkeessä ja harrastukset, jotka pitävät fyysisesti liikkeessä.
Toivon, että kaikelle olisi sopivasti aikaa. Aikaa olla rakkaan vaimoni kanssa (muutakin kuin töissä), tehdä perheenä asioita, joista kaikki pitävät ja vielä omille harrastuksillekin. Harrastukset ovat myös siitä kivoja, että niitä voi tehdä myös koko perheellä, lasten kanssa, tai vaikkapa yhden lapsen kanssa kerrallaan. Toivon, että lasten kanssa tehdyt pyörä-, kala- ja laavuretket inspiroisi heitäkin olemaan luonnossa ja arvostamaan sitä.
Jos jotain tavoitteita pitäisi asettaa, niin ainakin se metsässä yöpyminen, joka jäi viime kesänä tekemättä. Pyöräilyn saralla haluaisin taas olla aktiivisempi, kuten toissa kesänä. Kilometreinä voisin tavoitella jotain 300 km luokkaa, koska vuonna 2024 olin pyörän selässä reilu 200 km.
Somea ja YouTubea aion tehdä samaan malliin, kuin viime vuonna. Ei isompia paineita katselukerroista, tai tykkäyksistä. Lähinnä omaksi iloksi ja bonuksena, jos joku muukin innostuu harrastamaan.
Blogin kirjoittaminen tulee olemaan vahvasti mukana, kun olen panostanut nyt uuteen blogiinkin.
Perhokalastus tulee olemaan tietenkin isona osana tulevaa vuotta, etenkin huhtikuun ja marraskuun välisenä aikana. Viime keväänä fiilistelin sitä, että pääsisi edes yhden kerran mettäsuksilla perhokalalle. Olisi periaatteessa ollut tehtävissä, mutta viime keväänä oli niin kovat hanget, että pääsi ihan kävellenkin ensimmäisille retkille. Mettäsuksi retkeä voisi ajatella tulevana keväänä. Muutoinkin tulevana keväänä tiedän ehkä paremmin, mihin ensimmäiset retket suuntaan. Mahdollisesti paikkoihin, joissa uskon ja tiedän olevan taimenta, jolloin harjuksille voi antaa enemmän rauhaa. Odotan retkiä, joissa pääsen nauttimaan luonnonrauhasta, ihmettelemään luonnon kiertokulkua ja oppimaan uutta kaikesta siitä, mitä luonto ja kalastus parhaimmillaan tarjoaa. Tässä joulun alla hiljattain suoritin myös metsästyskortin, joten luultavasti myös kanalintumetsästys tulee olemaan osa sisällöntuotantoa.
Syksyinen luonto, edessä hitaasti virtaava kirkas vetinen joki. Harjus tuikkii, napsii hoikkakorreja veden pinnalta. Keli on rauhallinen, hieman aurinkoinenkin. Kaikki on hyvin.
Valitsen velimiehen opein siiman päähän black gnat perhon. Tarjoan sitä tuikin yläpuolelle, joudun heittämään siimaa kalan päälle. Kala ei välitä siimasta, mutta iskee perhoon! Harjuksen selkäevä vilahtelee vesirajan yläpuolella, kala vetelee siimaa hetken, kunnes antautuu ja tulee haaviin. Huomaan, että se on imaissut perhon melko syvälle, joten päätän ottaa erääksi.
Palataanpa hetkeksi syyskuulle.
20.09.2025
Olin aamun kalastellut minulle ennestään tuttua kohtaa, josta olin aikaisemmin alku kesästä saanut virvelillä pienen taimenen. Olen nyt autossa ja ajoin juuri pienen siirtymän. Kasailen kamppeet mukaan ja lähden kävelemään joelle. Retken ajatuksena oli, että aamun nymfailen ja puolen päivän aikaan alan etsiä pintovia harjuksia. Minulla oli aamun jäljiltä nymfisiima ja harmaanruskea pieni Phaesent tail perho kiinni setissä. Tiesin, että alempana jokea tulee suvanto, hiljaa virtaavaa aluetta ja se oli päämääräni. Vuolaimman kosken jälkeen päätin kokeilla nymfiä, ennen kuin kävelen suoraan suvannolle. Viskasin perhon ylävirtaan, annoin lipua edestäni kun yhtäkkiä huomasin kalan vilahtavan perhon perässä yrittäen tärpätä. Ei, ei jäänyt kiinni. Heitin uuden heiton, ei mitään. Kolmannen heiton ja taas harmaa varjo vilahti edestäni ja nyt jäi. Virkeä syys harjus sinkoili poolissa, näyttäytyi veden pinnan yläpuolella, kunnes antautui haaviin. Kala oli noin 30 cm. Minun ennätys harjukset ovat 35-36 cm tienoilla.
Jatkoin matkaa alemmaksi, jossa virta alkoi jo selvästi rauhoittumaan. Heitin nymfiä veteen kaatuneen tukin viereen. Äkkiä tuntui, kuin perho olisi jäänyt kiinni johonkin. Vitsi, nyt se on tuossa tukissa. Yhtäkkiä se sinkosi ylävirtaan, sitten alavirtaan, painoi pohjaan. Ajattelin heti, että nyt on suurin kala, mitä olen perhovavassa väsyttänyt. Mieleeni alkoi hiipimään ajatus, että olisiko kala taimen, kun näin väkevästi vetää. Tovin väsyteltyä kala näyttäytyi, oli melko tumma, joten päättelin sen olevan taimen. Hiljaisen aamun jälkeen homma näyttäytyi ihan eri tavalla. Olin juuri saanut mukavan harjuksen nymfillä ja nyt oli kiinni elämäni ensimmäinen perhotaimen. Taimenen syysrauhoitus oli alkanut yli kaksi viikkoa sitten, joten sitä en ollut varsinaisesti pyytämässä. Lopulta sain kalan haaviin, taimen se oli. Rasvaevällinen luonnon kala. Pituutta nopealla mittauksella noin 30 cm. Huhhuh tuumasin. Ensimmäinen perholla saatu taimen.
Hetken fiilisteltyä tätä, jatkoin kävellen joki vartta. Nyt saavuin suvannolle, tai oikeastaan niva olisi parempi nimitys. Näin heti pintovan harjuksen, kohta toisenkin. Hymy levisi kasvoille. Mietin kaikkia niitä reissuja kesältä, kun olin viskonut perhoa seitsemän tuntia ilman tärppiä. Nyt olin jo saanut kaksi upeaa kalaa ja lisää oli tarjolla. Vaihdoin perhon, mutta laiskuuttani jätin nymfisiimat paikalleen. Black gnat perhon heitto olikin yllättävän vaikeaa tällä setillä. Ensimmäisistä tarjoiluista sain pari tärppiä, mutta ei tarttunut. Hmm, onkohan nämä sittenkin vain pieniä sinttejä, peräti seipiä? Jatkoin alemmaksi ja löysin lisää tuikkeja. Tarjosin jälleen pintaperhoa nymfisiimoilla. Tärppi tuli ja kala oli kiinni. Tämä oli kuitenkin pieni, alle 20 cm. Heittäminen kävi niin vaikeaksi nymfisiimalla, joten päätin purkaa sen ja vaihdoin heittosiiman päähän 5x kartioperukkeen. Jatkoin alemmaksi ja löysin uuden tuikin. Olipa heittäminen heti helpompaa oikeilla välineillä. Perho osui tuikin yläpuolelle, valui hiljalleen oikeaan kohtaan ja kala nousi. Tuikista päätellen kala oli pieni, mutta sehän yllätti voimillaan. Väsyttelyn jälkeen kala oli reilu 30 cm joten ihan hyvä.
Palasin takaisin kohtaan, jossa tapasin ensimmäiset tuikit ja sain siitä vielä muutaman pintovan harjuksen haaviin.
4.10.2025 jatkuu
Jatkamme alemmaksi ja jo näkyy tuikkeja. Sovimme, että näitä yrittää veljeni Lauri. Joen mutkassa oli useampi tuikkiva kala, sekä melko haasteellinen heittopaikka. Nämä harjukset tuntuivatkin olevan hieman rantumpia, eikä hyväksynyt perhoa muutamaan ensimmäiseen heittoon. Lopulta yksi kaloista hyväksyi perhon, tärppäsi ja vapa vääntyi kaarelle. Tämä kala oli selvästi minun edellistäni isompi. Perhokalastuksen rauhoituttua poikani pääsi heittämään virvelillä, mutta tuloksetta. Pohdin ääneen, että onko kalat juuri niin keskittyneitä pinnasta ruokailemaan, että eivät hyväksy vilkkua ollenkaan. Sama meillä kävi kesällä Tikkasenkarilla vesiperhoshätsin aikaan, pintaperhoon kala kyllä nappasi, mutta ei virvelin vilkkuun. Lähdimme kävelemään ylävirtaan kohti tuttuja paikkoja viime vuodelta. Lauri bongasi, kuin kuukkeli nappasi ihan vierestä sienestä palasen. Sekin selvisi, että kuka niitä oikein syö.
Aurinko paistoi, tuuli tuntui välillä, kun sattui olemaan avoimempaa. Patikoimme jokivartta pitkin ja seurailimme, olisiko näkynyt tuikkeja. Ihastelimme jokea ja syksyistä luontoa. Käpytikka koputteli siellä ja täällä ja lensi kerran ohitsemmekin. Saattoipa siellä koputella pohjantikkakin.
Ylitimme joen matalasta hiekkaisesta kohdasta. Äkkiä sen ylävirran puolella näkyi kaksi tuikkivaa kalaa ja päätettiin, että poikani voisi kokeilla niitä Laurin kevyellä #3 7,x’ setillä. Ei minullakaan mikään järeä kampe ollut, kun settini oli #4 ja 8′. Hetken heiteltyä, tai harjoiteltua heittämistä ilman tärppiä siirryimme hieman ylemmäksi pitämään ruokataukoa. Löysimme paikan tauolle ja aloin valmistelemaan lounasta. Eväänä oli tällä kertaa Knorrin Pasta Bolognese ja Pasta Carbonara ja nämä olivat omissa purkeissa, joihin piti lisätä vain vesi. Veden kiehumista odotellessa poikani jatkoi vielä heittoharjoittelua veljeni setillä tuloksetta. Heitto ei vielä kantanut pienen joen vastarannalle, jossa kalat pintoivat.
Ruoan jälkeen päätin itsekin kokeilla kohdallamme pintovia kaloja. Sijoitun rannalla hieman kalojen yläpuolelle, koska siinä kohtaan on enemmän takaheittotilaa. Saan perhon lentämään muutaman yrityksen jälkeen riittävän pitkälle ja kala hyväksyy sen. Vapa taipuu ja kala vetää kohtuullisella voimalla. Ranta on hankala matalan näköinen mutta upottava. Saan lopulta kalan haavittua, komea reilun 35 cm harjus. Päästin kalan pois, koska minulla oli jo yksi ruokakala kotia viemisiksi. Hetken rauhoitettua tilannetta myös Lauri kokeili samaan paikkaan. Hänelle tuli terävä tärppi ja samassa siima poikki. Harvinaista etenkin harjuksen kalastamisessa, joten pohdimmekin sitä vaihtoehtoa, että olisiko se ollut jopa taimen. Taimenta tässäkin joessa on. Pohdiskelu tauon jälkeen Lauri päätti kokeilla vielä, josko saataisi perhon vienyt kala vielä haaviin ja otettua mahdollinen perho huulesta irti. Tuli vielä tärppi, mutta irtosi. Jatkoimme matkaa hiljalleen kohti autoa. Bongasimme lumpeiden vieressä kalan tuikin ja sovimme, että Lauri kokeilee sitä. Siirryin itse ylemmäksi kuvaamaan tilannetta. Yksi heitto ja tärppi ja haavissa oleva kala oli ehkä yksi isoimpia tälle retkelle. Ylempänä ei enää tuikkeja näkynyt, uittelin Orange Tagia ja poikani haravoi jokea virvelillä, josko olisi vaikka hauki tärpännyt. Virvelin jarru pysyi hiljaa, ei tärpin tärppiä koko retkellä. Joskus se on tämmöistä. Viime vuonna tehtiin retki, eikä perhoihin tarttunut kalan kalaa, mutta virvelimies sai harjuksen ja hauen.
Kaiken kaikkiaan mahtava retki. Hieman erilainen, mitä on kesän aikana tullut tehtyä. Olen joillakin retkillä heittänyt perhoa seitsemän tuntia yhtä soittoa ilman tuloksia. Nyt heitin alle kymmenen heittoa ja kaksi upeaa harjusta. Kaikkea oli siis riittävästi. Mukavan kiireetön ruokatauko, sopivasti kaloja, sekä jäi aikaa fiilistellä luontoa ja kuvatakin sitä. En tiedä miten olisin toiminut yksin ollessa, mutta jatkossa ainakin haluaisin lisää tämän kaltaisia reissuja. Monet retket ovat menneet liika suorittamiseksi.
Sehän olisikin parasta, jos hieman kalastelisi, nauttisi kiireettömän evästauon ja lukisi vaikka kirjaakin ajankuluksi. Syksy on jo pitkällä, eikä varmasti montaa avoveden retkeä enää tule. Odotan innolla jo myös pilkkikauden alkua.
Lähdettiin pojan kanssa yökalalle helteisen päivän jälkeen. Rovaniemellä oli ollut lämpimiä päiviä jo viikon verran, joten päätettiin mennä Tikkasenkarille, jossa luulisi vettä riittävän. Pienemmissä joissa vesi voi olla melko matalalla ja vielä lämpimämpää. Tikkasenkari on nuoruudesta tuttu paikka, sinne on tehty monet kalaretket kavereiden kanssa. Onhan siellä joskus vietetty juhannustakin laavussa yö nukkuen. Paikka ei ole ollut minulle kovin kalaisa. Siellä harjoiteltiin noin 15 vuotta sitten perhokalastusta ja silloin sain jonkun harjuksen pinturiin. Tai tarkemmin kalvoroikkujaan, klinkhammeriin. Joka tapauksessa lähdettiin tällä kertaa kirjolohi mielessä, koska sen suhteen ei veden lämmöllä ole väliä, koska kalan tappaa kuitenkin.
Aloimma pyyntiin
Pojalle opastin pinkkiä Bete Lottoa ja itse kokeilin vanhaa reilu 9 jalkaista ja #6-7 luokkaista vapaa, jolla aloittelin lajia juuri silloin 15 vuotta sitten. Oli ajatuksena kokeilla, onko siitä minkäänlaiseen kalastukseen. Olen aikaisemmin kokeillut sitä tänä kesänä streamerin heittoon, mutta heitot eivät ole lähteneet ihan toivotulla tavalla. Ampuva siima voisi auttaa siihen.
Nyt päätin kokeilla leechiä, josko se olisi siihen sopiva peli. Sidoin perukkeeseen pinkin leechin ja aloin heittelemään. Rannoilla oli useita, ehkä viisi tai kuusi muuta kalastajaa ja kaikki virveleillä. Kenelläkään ei näkynyt tärppejä. Vesi oli melko matalalla, joten tarvittaessa kahluuhommat onnistuivat helposti.
Aikamme heiteltyä huomasin, että pintovia kaloja on joka nurkalla. Vesiperhosta kuoriutui massoittain, vedessä lipui valkoisia pupa koteloita, joista vessarit olivat juuri kuoriutunut. Päätettiin siirtyä alemmaksi ja minä vaihdoin pienemmän vavan ja pinturin siiman päähän. Minulla oli jalassa shortsit ja sitten pelkät kahluukengät. Vesi oli sen verran lämmintä, että hyvin tarkeni kahlailla niinkin. Ei tarvinut montaa heittoa heittää musta-valkoista foami klinkkiä, kun oli ensimmäinen harjus kiinni. Kyseinen perho on hankittu New Yorkin keskustassa sijaitsevasta Orviksen liikkeestä. Haaviin pääsi noin 30 cm harjus, joka oli ottanut oikeaan kidukseen osumaa aikaisemmin.
Pintaperhostus
Pintovien kalojen joukossa oli paljon pientä seipiä, jotka yrittivät hanakasti perhoon ja muutamia jäi kiinnikin. Samalla sain ensimmäisen perho ahvenen, joka sekin tärppäsi pintaperhoon. Tuumasin pojalleni, joka heitteli virvelillä rannalta, että jos kirjolohi ei ole syönnillä, niin nämä harjuksetkaan ei vilkkuun ota. Oli siellä sen verran sitä kuoriutuvaa vesiperhosta, että kalat olivat ihan hullaantuneita. Muutamien heittojen jälkeen oli jälleen harjus kiinni, hieman edellistä isompi. En ottanut tarkkaa mittaa, mutta käytin kalaa nopsaa vavan vieressä ja nappasin kuvan. Kala oli kutakuinkin 35 cm.
Sanoin pojalle, että heittää virvelin pois ja tulee kokeilemaan perhokalastusta. Hän kahlasi luokseni ja käytiin läpi perus juttuja. Aloitettiin sopivan lyhyellä siimalla, koska kaloja pintoi melkein vieressäkin. Olisiko ollut ensimmäinen tai toinen heitto, niin pojalla oli ensimmäinen perholla saatu harjus kiinni. Tämäkin noin 30 cm. Muutamien seipien jälkeen poika sai vielä toisenkin noin 30 cm harjuksen. Minun mittapuulla + 30 cm harjus on ihan hyvä kala. Tikkasenkarilla, isolla joella ja isolla koskella se tuntui pieneltä. Pienillä joilla, joissa olen käynyt, on yli 30 cm harjus ollut iso kala. Aika paljon on tullut reilusti alle sen. Tässä oli jännää se, että kaikki neljä harjusta, jotka saatiin, oli 30 cm tai yli. Ei yhtään pienempää. Pienet kalat olivat taas seipiä, tai muita särkikaloja. Toisaalta nyt kun miettii, niin monena kertana on tullut suht saman kokoista kalaa samasta paikasta. No en tiedä voiko siitä päätellä mitään.
Helteet tulevat
Veden lämpötilaa arvelin noin 17-19 asteiseksi, joten päätettiin jättää harjukset sikseen. Harjoiteltiin pojan kanssa perholla heittoa matalahkoon rantaveteen, jossa joku pieni yritti saamatta viehettä suuhuun tarttumaan. Hellettä on ollut jonkin aikaa ja sääennusteiden mukaan tulee jatkumaan, niin voi olla, että kalastukset jää vähemmälle.
Olin nyt liikenteessä uuden tuttavan, Juhon kanssa. Honda HR-V kuljetti meitä nelostietä kohti Aarne Erkki Järvisen kulkemia kairoja. Olemme matkalla Pomokairaan pienelle joelle. Juttelemme autossa niitä näitä kalastuksesta ja töistä. Noin kahden tunnin ajomatkan päätteeksi päädymme osittain huono kuntoiselle metsätielle, jota kuljemme vielä hetken. Juho ajaa auton tien sivuun kukkulalla, jossa on joitain vuosia sitten tehty rajuja hakkuita. Nyt ympärillä kasvoi nuoria mäntyjä, kuusia ja koivuja. Hakkuun yhteydessä ei oltu tehty ehkä kovin rajuja maan muokkauksia, kun alueella näkyi katajaa ja muutenkin vanhoja haapoja oli säästetty. Puimme autolla kahluuhousut, kasasimme perhovavat ja puheltiin hieman varusteista. Minä olin oppipoikana. Toveri päätti jo autolla, että lähtee liikkeelle kalvoroikkujalla, Klinkhammerilla. Minä puolestaan ajattelin valita perhon vasta joella.
Minun ajatuksissani pinturi kaivetaan esiin silloin, jos näen pintovan kalan.
Talsimme yli hakkuun ja tulimme vanhaan metsään. Jokirannat ovat jätetty jo kauan rauhaan hakkuilta, joten ne ovat tyypillisesti varttuneita sekametsiä, joissa sulassa sovussa kasvaa koivut, haavat, männyt ja kuuset. Lahopuita on joka puolella. Oikealle avautui harva puinen räme, jonka pohja loisti valkoisenaan kukkivia suovilloja. Saavuimme jokirantaan lyhyen kävelyn päätteeksi. Kaveri meni alavirran puolelle, kun itse jäin ihmettelemään jokea ja miettimään perho valintaani. Vesi oli kirkkaampaa, kuin meidän joet keskimäärin. Pomokairassa on tehty suhteellisen vähän metsä- ja suo-ojituksia, joten ravinnekuormaa on vähemmän. Joki oli melko matala, mutta kuitenkin monimuotoinen. Välillä oli ihan nilkkavesi, mutta syvempiä monttujakin tuntui olevan. Aloitin kalastelun uppoperholla.
Pintovia kaloja ei näkynyt, mutta kaverin siirtyessä yläpuolelleni, minun pintaperho filosofiaa vastoin tärppejä kaverille tuli. Hetken tätä seuratessa vaihdoin itsekin klinkhammerin siiman päähän. Ei mitään, ei kerrassaan mitään. Etenimme jokea ylöspäin, vuorotellen toinen ylempänä ja toinen alempana. Toverilla oli jo useampi tärppi, kuin minä odottelin vasta ensimmäistä. Välillä syvemmällä käydessä sain todeta, että kahluuhousuni vuotavat, vaikka olen niitä tallissa kovasti paikkaillut.
Tein siirtymät välillä rannan kautta ja sain ihastella jokitörmän kukkia. Violettina hehkuvia metsäkurjenpolvia ja lapin maakuntakukkana tunnettua kulleroa.
Vaihdoin siimaan oliivin vihreän larvan ja heitin ylävirtaan. Vihdoin, ensimmäinen tärppi meikäläiselle. Pieni harjus oli kelpuuttanut larvan ja juuri kuin olin ottamassa kalaa käteen, se karkuutti itsensä. Hyvä niin.
Päätimme yhteistuumin siirtyä aloitus paikan alapuolelle, joten rantauduimme ja lähdimme kävelemään tulosuuntaan. Ihastelin matkalla valkoisenaan hehkuvaa suota, valkoisia metsätähtiä ja ruohokanukoita. Löysimpäs matkalla myös metsäorvokkeja ja kukkivia hilloja. Kalastelun osalta hiljaiselo minun osalta jatkui, kun kaverilla pinturiin iski pieniä harjuksia, sekä yksi puronieriä. Vaihdoin melko tiheään perhoa ja olin hieman hukassa. Kaveri sai kalaa pinturilla, mutta mie en. En luottanut riittävästi omaan vaistoon. Mietin jatkuvasti, että olisin väsännyt monofiili setin ja alkanut lirkkiä kiventakusia. Tätä en kuitenkaan tehnyt. Seuraava tärppi tuli alempana ja se oli puronieriä. Otin kalan hengiltä, suolistin ja otin mukaan. Ajattelin, että pakkohan tätä on maistaa, kun on paljon kehuttu. Puronieriä tärppäsi jälleen minun kohdalla uppoperhoon, vihreä runkoiseen, messinkikuulalla olevaan orange tagiin.
Jokin lintu visersi silloin tällöin, välillä oli äänekkäämpääkin konserttia, mutta en tunnistanut lintuja. Ihastelin rannan kasvustoa, vastarannan jänkää ja kesäistä yötä. Kellohan oli jo kohta puolen yön.
Joki oli miellyttävä kalastaa. Paljon pieniä suvantokohtia, mutta muutamia vuolaampia kuohujakin löytyi. Kalat tuntuivat olevan rauhallisissa virran osissa, mutta olivat pieniä. Johtuikohan joen mataluudesta? Kalastelimme jokea alas päin, ilman tärppejä. Minulla housut oli vuotanut jo runsaammin vettä lahkeisiin, joten fiilis sen osalta ei ollut ihan parhaimmillaan. Lisäksi usean tunnin kalastelu, mutta vähäiset tärpit alkoivat hieman turhauttamaan. Keli oli melko pilvinen, meinaten välillä kirkastua, mutta ei sitten kuitenkaan. Olin tehnyt perhon vaihdossa varmaan jonkinlaisen oman ennätykseni. Oli ristiriitainen olo. Juho oli jäänyt hieman ylemmäs, kun minä kävin alempana kalastamassa erästä rauhallista kohtaa. Seisoin joessa jalat märkinä ja otin aikalisän. Mietin miten jatkaisin tästä. Katselin perhorasiaa ja silmääni osui urbaanille kirjolohelle kelvannut pinkki leetchi. Otin paksuksi kuluneesta kartioperukkeesta 0.16 tipin pois ja sidoin leechin siiman päähän. Ensimmäinen heitto ja heti joku yritti perhoon. Muutama heitto lisää ja kohta oli illan toinen harjus kiinni. Oiskhan se ollut noin 20 cm. Tämä toi kummasti lisää virtaa tekemiseen. Heittelin siinä hetken ja lähdin ylös päin, missä kaverikin oli. Päästyäni hänen luo, hän kertoi, että oli ollut kiinni isompi kala, oli vetänyt vavankin ihan kaarelle, mutta oli päässyt irti. Epäselväksi jäi mikä kala se oli. Niin sehän tässä jäi mainitsematta, että kaverihan sai ylempänä komean, noin 30 cm luonnon taimenen. Hetken juteltiin ja mie heittelin leetchiä. Kohta oli taas harjus kiinni ja itsevarmuus tekemiseen kasvoi entisestään.
Illan mittaan tajusin sen, että aina ei sama tyyli toimi kaikilla kalastajilla. Minulla alkoi väsy ja nälkä jo painamaan. Ei oltu paisteltu makkaraa, eikä keitelty kahvia. Päätimme, että kalastellaan hiljakseen aloituspaikkaan asti ja lähdemme sitten autolle. Sain lähellä aloituspaikkaa leetchiin vielä yhden harjuksen, joka oli itselle tämän reissun isoin. Leetchi on melko helppo ja kiva perho. Ei tarvi siimojen suhteen erityistä värkkäämistä ja sen uittokin on suhteellisen helppoa. Olen kokeillut sitä poikkivirran lisäksi myös ylävirtaan ja suoraan alavirtaankin. Parhaat tulokset on tullut, kun on heittänyt poikkivirtaan ja antanut sieltä valua perhosiiman vetävänä alaspäin ja lopulta suoristuen nokka kohti kalastajaa. Tärpit on tullut yleensä lähes suoraan alavirrassa.
Olen pohtinut myös harjuksia ja niiden kantaa. Etenkin Rovaniemen pienillä joilla. Perhokalastus urani aikana en ole saanut montaa mitallista harjusta. Yhden, sen ensimmäisen otin ruokakalaksi viime vuoden kesäkuussa. Muutoin harjukset ovat jääneet kasvamaan. Olen ajatellut mielessäni, että koskikalastus on fiilistelyä, harrastelua ja enimmiten C&R kalastusta. Vaikka tulisikin yli 35 cm harjus, laskisin takaisin. Ruokakalat ovat sitten erikseen. Esimerkiksi ahven, hauki ja miksei myös kirjolohi. Kirjolohen kalastus on myös hieman ristiriitainen omassa mielessäni, koska en kannata sen kasvatusta ja istuttamista. Toki on kirjolohi suomalaisessa keittiössä parempi vaihtoehto, kuin norjan lohi.
Yön kalastelut oli kalasteltu ja tulimme autolle kahden jälkeen yöllä. Likomärät kahluukamat pois ja kuivaa vaatetta päälle. Kylmälaukusta vettä ja evästä ja niin lähdettiin kotimatkalle.
Olen jälleen uusilla vesillä. Olo on välillä ristiriitainen, kun pitäisi keskittyä muutamaan paikkaan, mutta seikkailuvietti vetää kuitenkin tutkimaan uusia vesiä. Ajoa tänne oli vajaa tunti, varmaan 45 minuuttia. Pitkän soratien päätteeksi löysin autolle parkin, josta joelle ja läheiselle koskipaikalle oli kävelyä noin 200 metriä. Laittelin autolla kahluuhousut ja kengät, laitoin kameran jalustalle, viritin gopron pääpantaan, kasasin perhovavan, mutta en laittanut vielä perhoa. Käveleskelin odottavin mielin joelle. Tässä kohtaan oli alueen yksi harvoja ojittamattomia kohtia. Tien vieressä hoidettua metsää, mutta mitä lähemmäs jokea pääsin, sitä luonnonmukaisemmaksi luonto vaihtui. Koskipaikka oli kerrassaan hienon näköinen. Virtaus on melko rauhallinen, joten pintoviakin kaloja voisi olla odotettavissa, mikäli hyönteistä kuoriutuu. Kello oli ilta seitsemän korvilla, kun pääsin jokirantaan. Fiilistelin ja katselin jokea ylös ja alas päin. Mietin, millä tyylillä ja perholla alan kalastelemaan. Minulla oli heittosiiman päässä valmiiksi 5X kartioperuke, joten sidoin siihen ruskeahkon nymfin. Hetken kalasteltua, totesin jälleen, että lirkkiminen ei ole hyvä heittosiiman kanssa, kun tuntumaa perhoon ei ole ollenkaan. Päätin vaihtaa monofiili Nymfisetin. Euronymfaamalla lähdin haravoimaan koskea ylöspäin. Kahluuhousujen kenkäosat tuntui pitävän veden ihan hyvin. Vesi oli semi kirkasta ja ilta-auringossa laseilla näki hienosti pohjan kivikkoa. Pohja oli melko karua kivistä, eikä niin tummaa ja mutaista, mitä joissakin paikoissa olen tavannut. En ole ostanut kalastukseen erikseen laseja, vaan kaivoin autotallista joskus lidlistä ostamani urheilulasit. Niissä oranssi linssi on toiminut yllättävän hyvin kalastuksessa. Mulla on ollut ajatuksena, että hankin mahdollisimman vähän pelkästään kalastukseen osoitettua varustetta. Yhtäkkiä nymfiin tuli tärppi ja vastaisku oli reilusti ylimitoitettu. Noin 15 cm pieni harjus oli perhossa kiinni ja lennähti pitkälle alavirtaan. Pikkujohkalla edelliset harjukset on tullut nymfaamalla joko kohdalta, tai alavirran puolelta. Tämä tuli kuitenkin reilusti ylävirrasta.
Hetken ajan päästä huomasin hieman ylempänä uppokiven vieressä pintovan kalan. Ei tainnut iso olla, mutta selvästi oli ruokailemassa. Yritin heittää kalalle nymfiä, mutta ei kelvannut. Kävin rannassa vaihtamassa kartioperukkeen ja laitoin pienen pintaperhon, jonka olen ostanut New Yorkin Orviksen liikkeestä. Kala yritti ensimmäiseen heittoon, joka osui kohdalle. Ei tarttunut. Muutama heitto uudestaan ja kala oli kiinni. Jälleen ylimitoitettu vastaisku ja noin 20 cm harjus tällä kertaa. Tässä kohtaan oli selkeästi syvempää, kuin alempana, joten isompaakin olisi voinut odottaa. Juuri paikatut kahluuhousut vuotivat jälleen oikean jalan pohkeesta. Sukka oli täynnä vettä, kun pääsin takaisin rantaan. Kuljin vielä pienen matkan jokea ylös päin etsien pintovaa kalaa, mutta tuloksetta.
Lähdin autolle tutkimaan karttaa. Autolle kävellessä pohdin joen kokoa. Onko tämän kokoisessa joessa isompia kaloja? Pitäisikö minun hakeutua isommille vesille, jos haluan ruokakalaa? Haluanko edes ruokakalaa? Minun ajatusmaailma on kääntynyt niin, että koskikalastuksessa ei ole kyse ruokakalan hankinnasta. Koskella ja ylipäänsä vaelluskalojen kalastuksessa haetaan luontokokemuksia. Tavoitteeni olisikin löytää rinnalle hyvä ahven paikka, josta sitten voisi savuahvenet ja hauet pyytää ruokapöytään asti. Ahven tosiaan savustuspönttöön tai pannulle ja hauesta puolestaan kalapullia.
Sääskiä oli runsain määrin, hörppäsin autolla vähän vettä ja söin välipalapatukan. Menin kuskin penkille ja tutkin karttaa. Löysin kohdan, jossa joki käy kapeana ja levenee sitten suvantoon. Minulle on kerrottu, että suvannoista löytyy isoja harreja. Näin on ainakin käsivarren erämaassa, mutta kuulemma täälläkin. Ajelin ylemmäs ja lähdin kävelemään kohti jokea. Kävellessä huomasin kartasta, että katsoin väärin. Eihän siihen oltu merkattu koskea ollenkaan. No päätin käydä katsomassa ja ajattelin, että keitän kuitenkin kahvit suvannon rannalla. Suvannon levetessä veteen piirtyi tuikkeja tuon tuosta. Ihmeissäni katselin, että mitä kaloja siinä ruokailee niin valtavasti. En nähnyt kaloja ja yritin tarjota niille pintaperhoa, joka oli perhosetissä kiinni valmiiksi. Kalat yrittivät ottaa perhoa, mutta ei tärpännyt. Päädyin siihen, että ne olivat jotain erittäin pieniä. Hetken kalasteltua laitoin kahvivedet tulille, veden kiehuessa kahvin pöhöt pannuun. Kahvia odotellessa viritin virvelin esille ja siihen Meps 2 Black Fury. Lippa, jolla sain taannoin pienen taimenen Rovaniemen pohjoiskairasta. Heti rantaan seurasi virkeä hauki. Heitin toisen ja kolmannen ja sitten se ampasi vauhtiin. Tärppäsi ihan rannasta ja lähti kohti suvantoa. Jarru ulvoi, tuli mieleen Hans Lidmanin kirjoitukset, kun hänellä oli isot taimenet kiinni. Tai taisi Järvinenkin joskus mainita jarrun ulvovan, kun Tuntsan lohi oli tärpännyt. Yli viiden minuutin väsyttelyn jälkeen sain hauen haaviin, lipan irrotettua suonipihdeillä ja vapautettua. Heitin uudestaan ylävirtaan ja taas tärppi. Kullanvihertävä kylki välähti ja hauki ampaisi jälleen kohti suvantoa. Tämän kanssa hetken tapeltua se katkaisi siimat ja Black Fury oli hauen oma. Harmitti vietävästi.
Haukitaistelujen jälkeen kahvi alkoikin olla valmista, joten pääsin vihdoin istahtamaan ja nauttimaan paikallisen leipomon voisilmäpullaa yhdessä pannukahvin kanssa. Maisema suvannolle oli kaunis, ilma oli kaunis. Kesäinen myöhäisilta. Suvannon suhteen luovutin. Uskoin, että siinä oli pientä särkikalaa, ehkä ahventa ja sitten haukia. Harjukset ja taimenet olivat muualla.
Palasin autolle takaisin ja nyt vaihdoin märät kahluuhousut pois. Oikeasta lahkeesta sai ihan lorotella vettä pois. Päätin, että kokeilen vielä paikata saumaa laajemmalti ja jos sitten vielä vuotaa, ostan uudet. Katselin karttaa ja totesin, että ylös päin ei enää kannate mennä. Hieman alempana joki käy melko lähellä tietä, joten päätin käydä katsomassa sen. Kello läheni jo ilta yhtätoista, olin aloitellut seitsemän aikaan. Paras kiihko kalastukseen oli jo laantunut. Tien viereisellä joki pätkällä käveleskelin vähän matkaa ylös ja sitten takaisin alas. En oikein tiennyt mitä yrittäisin. En jaksanut vaihtaa kartioperuketta nymfisettiin. Palasin autolle, kävin vielä yhden sillan kohdan katsomassa. Päätin sitten pakata kamppeet ja lähteä ajeleen kotia kohti. Matkaa oli se 45-50 minuuttia.
Saalis oli laiha. Jos harjukset laittaisi peräkkäin, niistä tulisi juuri mitat täyttävä kala. Silti minulle jäi tunne, että tässä on potentiaalia. Joki tuntui olevan ihan kohtuullisessa kunnossa, sen mitä pohjamateriaaleista ja vedenlaadusta ymmärrän. Olen myös kuullut, että täältä on yli 40 cm harjuksia tullut.
Reissun jälkeen palasin taas netistä löytyvään kunnostus ja kalakantojen palauttamis raporttiin. Joki oli perattu uittoa varten, uitto oli tainnut loppua 1960. Vesistö inventoitiin 1976, kunnostettiin 1980 luvun alussa ja kalakantojen kehitystä seurattiin raportissa 1986 saakka. Muutaman vuoden aikana harjus- ja taimenkannat lähtivät hyvään kasvuun, kunnostukset oli auttanut, sekä taimenen tuki-istutukset tuoneet tulosta. 1985 joen yläosilla tehtiin runsaasti suo-ojituksia ja tämän seurauksena vedenlaatu huononi merkittävästi ja harjus- ja taimenkannat romahtivat 70-90 %. Tätä lukiessa tuli erittäin ristiriitainen fiilis. Ensin kunnostettiin metsätalouden jälkiä ja sitten tuli tehometsätalous, joka pilasi täysin hyvän työn. Nykypäivänäkin metsähallitus on samaan tapaan hieman ristiriitainen yhtiö. Toisessa päässä kunnostetaa, ennallistetaan, kun samaan aikaan toisessa päässä hakataan metsää, minkä keretään. En ole metsätalouden vastustaja, mutta olen tehometsätalouden vastustaja. Metsätaloutta tarvitaan, mutta toivottavasti tulevaisuudessa huomattavasti vähemmän. Se on meistä kuluttajista kiinni.
Tuolla kyseisellä alueella kartan mukaan ainakin osa ojitetuista soista ei ole alkanut kasvamaan puuta. Eivät ole siis tuottaneet sitä, mitä on odotettu. Suomessa on tuottamattomia, ojitettuja soita arviolta 500000-1000000 hehtaaria. Näitä hiljalleen ennallistetaan.
