Avainsana: Juoksu

  • Ajatuksia oppimisesta

    Ajatuksia oppimisesta

    Olen harrastanut valokuvausta noin 20 vuoden ajan. Sama koskee myös maastopyöräilyä, sekä kalastusta. Kirjoitin siksi 20 vuoden ajan, enkä 20 vuotta, koska minulla on ollut lajissa, kuin lajissa hiljaisia aikoja ja pirteämpiä aikoja. Ala-asteikäisenä lapsena koin olevani hyvä rullalautailemaan. Ala-, ja yläasteen kynnyksellä taas koin olevani hyvä maastopyöräilijä, etenkin alamäkeen.

    Mitä vanhemmaksi olen tullut, olen huomannut ikään kuin jääväni kehityksestä jälkeen. Junnaan paikallaan. Aikuisiällä olen välillä pohtinut omia vahvuuksia ja asioita, joissa olen oikeasti hyvä. En ole saanut kunnollista vastausta. Olen tullut tulokseen, että osaan vähän kaikkea, mutta en missään erityisen hyvä. Tähän löytyy monia selkeitä syitä ja yksi niistä on pitkäjänteisyys. Innostun hetkeksi, pyrin tekemään sitä mahdollisimman paljon, kunnes en enää ole innostunut. Yksi iso tekijä on, että saatan innostua maastopyöräilystä parhaiden keväthankien aikaan, mutta innostus ei ylläkään kesään, jolloin lajia voi oikeasti harrastaa. Silloin, kun harrastamisesta puuttuu pitkäjänteisyys ja jatkuvuus, niin ei tule kehitystä. Harrastaa hetken, palautuu mieleen vanhat opit, mutta ei ehdi tulla juuri uutta, kun taas laji vaihtuu. Tämmöisessä toiminnassa ei tule myöskään seurattua lajin yleistä kehitystä, niin ajotyylien, trendien, kuin varusteidenkaan osalta.

    Maastopyöräily on ollut aina vain ajamista. En ole ikinä miettinyt, voiko jonkun asian tehdä teknisesti paremmin. Valokuvaaminen on ollut myös tasapaksua. Olen vain noudattanut joskus kuulemaani oppia, että horisontti pitää olla suorassa ja niin edelleen. Pitkäjänteisyyden lisäksi toinen merkittävä tekijä on itseoppivuus. En ole ikinä käynyt kursseja pyöräilyyn, valo- ja videokuvaamiseen, maastohiihtoon ja perhokalastukseen. Olen ollut huono ottamaan oppia vastaan. Olen halunnut tehdä asiat yksin. Uskon, että jos olisin viimeisen viiden vuoden aikana ajanut edes puolet kilometreistä jonkun toisen kanssa, tai porukassa, olisin paremmassa kunnossa ja parempi kuljettaja. Luultavasti niitä kilsojakin olisi paljon enemmän. Muihinkin harrastuksiin pätee täysin sama asia. Teen asiat yksin, jolloin en voi jakaa toisen kanssa osaamista ja luovuutta. Todella iso osa Instagramin taitavista valokuvaajista tekee retkiä porukassa. Todella monet kuntohiihtäjät käyvät lenkillä kaverin kanssa, tai isommassa porukassa. Maastopyöräilyäkin harrastetaan todella paljon porukassa. Porukassa harrastaminen tuo sopivaa kilpailua ja painetta, kirittää vauhdissa ja tsemppaa pitempiin lenkkeihin. Valokuvaaminen porukassa aiheuttaa varmasti luovempaa ajattelua, kun ideoita voi jakaa kaverin kanssa. Kalastuksessa ja metsästyksessä opas on alkuun erittäin suositeltavaa, jotta into harrastukseen säilyy.

    Olen havahtunut tähän itse nyt kahden viimeisen vuoden aikana. Kevät-talvella 2024 mainitsin velimiehelle, että jos sille sopii, haluaisin kesällä perehtyä perhokalastukseen paremmin ja lähteä mukaan kalaretkelle.
    Olin ehkä hieman unohtanut asian, kun hän kesäkuussa 2024 laittoi viestiä, että lähdenkö mukaan lähijoelle. Ota kaikki mahdolliset perhokalastusvälineet mukaan, niin katsotaan homma alkuun. Siitä se ajatus niin sanotusti lähti ja pitkäjänteisyyttä ja intohimoa lajia kohtaan on säilynyt jo ennätykselliset 1.5 vuotta. Aloitin perhokalastuksen alun perin jo 2010, mutta laji hiipui aika nopeasti, koska en oppinut. Alussa olleet oppaani muuttivat etelämmäs ja uusia kalakavereita en enää löytänyt. Vuosien 2010 – 2024 välissä olen tehnyt muutamia pistoja yksinään, sekä muutamia retkiä kavereiden kanssa, mutta kaikilla on ollut virvelit. Olen todella kiitollinen isoveljelleni Laurille siitä, että otti minut johkalle mukaan. Olemme tehneet kahden kauden aikana ehkä kolme yhteistä perhokalastusretkeä, sekä muutaman pilkkiretken. Näillä reissuilla olen kysellyt, sekä ollut kuuntelevana korvana. Pilkillä olemme puhuneet kaikesta kalastuksesta, sekä olemme vaihtaneet satoja viestejä kalastukseen liittyen. Olen oppinut ihan älyttömästi tästä lajista ja into ei näytä hiipumisen merkkejä. Jos olisin kesällä 2024 velipojan pyynnön sijaan tehnyt iltapiston Tikkasenkarille, tai Vikajoen Pietarinkoskelle, niin tuskin kirjoittaisin tätä nyt. Ne olivat ne helpot ja ensimmäisenä mieleen tulevat kohteet.
    Tämä on siis erittäin hieno esimerkki siitä, kuinka iso vaikutus on kokeneemmalla oppaalla. Ihan kaikkea ei tarvitse oppia kantapään kautta, koska sitä itseopetteluakin on ihan tarpeeksi. Lisäksi yhdistin lähes heti kalastamiseen myös videokuvaamisen. Ei välttämättä se paras yhdistelmä, mutta ainakin itselle mieleinen ja saan dokumentoitua oman kehityksen eläkepäiville katsottavaksi. Heti ensimmäisellä retkellä Laurin kanssa saatu onnistuminen pintovaan harjukseen, sekä hänen maininta Rolf Nylinderin videoista aiheutti luultavasti sen isoimman kipinän koko touhuun. Oppaan kanssa harrastaminen ei ole valmiista pöydästä syömistä. Työ on tehtävä kuitenkin itse. Se on perimätiedon jakamista eteenpäin. Lauri on antanut avaimet oppiin, eli tärkeää perustietoa, jonka avulla olen osannut hakea tietoa vielä lisää. Uuden yhteisen retken jälkeen olen taas saanut runsaasti uutta oppia ja avaimia uuden oppimiseen. Soveltamalla näitä oppeja omaan tekemiseen, olen löytänyt hiljalleen oman strategian ja filosofian perhokalastukseen. Olen kiertänyt niin valmiiksi kerrottuja mestoja, kuin kartalta etsimiä koskia. Pyytänyt paljon tyhjää, mutta saanut myös isoja onnistumisia.
    Rovaniemen seudun joet ja luonto ovat äärimmäisen kaunista ja ihan kalaisaakin.

    Kokeneen kalakaverin merkitys on ollut siis valtava. Lauri veljen lisäksi olen päässyt muun muassa Tonin ja Juhon kanssa perhokalastusretkille. Kalastus isossa porukassa ei ole mieleistä, toki sellaisiakin retkiä voi tehdä tiettyihin paikkoihin. 1-3 kalakaveria voisi olla aika sopiva. Yksi syy kalastuksessa yksinäisyyteen on ollut videoiden tekeminen. Varsinkin, jos kaveri ei ole innokas videoiden tekijä, oma tekeminen alkaa hävettämään. Tässä asiassa voisin olla ensi kesänä rohkeampi.

    Perhokalastuksen myötä olen siis havahtunut siihen, että en ole täysin toivoton tapaus ja pystyn kehittymään. Kyse on siitä, että yksin en siihen pysty. Tarvitsen harrastuksiin kaveria ja kokeneempien vinkkejä. Niin varmasti kaikki tarvitsevat. Minulla on sellainen haave, että vuoden kierrossa olisi nämä muutamat harrastukset, joissa säilyisi pitkäjänteisyys ja saisin huomata kehitystä. Perhokalastuksen lisäksi maastopyöräily ja maastohiihto, sekä välikausina ja autotallin juoksumatolla juoksu. Toki onhan minulla nykyisin myös metsästyskortti, joten nähtäväksi jää, miten se asettuu tähän rytmiin. Rytmin tärkeimpänä palasena on perhe ja puoliso. Sen ympärille rakennetaan kaikki muu.

    Vuoden 2026 tavoitteeksi voisinkin asettaa, että harrasta porukassa.

  • Lenkillä ajateltua

    Lenkillä ajateltua

    Juoksin pururataa pitkin, olin jo isorakan lenkin puolivälin ohittanut, kun ohitseni pyöräili henkilö sähköavusteisella läskipyörällä. Minun pääkoppaani ei mahdu ajatus, että lähden lenkille, urheilemaan, liikkumaan moottorin avustamana. Miehän en tiedä esimerkiksi tämänkään henkilön taustaa, joten en lähde kyseistä henkilöä enempää syyttämään. Samoja reittejä kuitenkin kulkee monet ilman avustuksia. Kävelijät, juoksijat, suunnistajat, hiihtäjät ja luomupyöräilijät. Minun ajatusmaailma on se, että jos kunto ei riitä tekemään kyseistä lenkkiä omin voimin, silloin voi lyhentää lenkkiä. Olen itse äärimmäisen huonossa kunnossa tällä hetkellä ja siksi pyrin sitä kehittämään. Siksi, että jaksan patikoida pitempiä matkoja, pyöräillä pitempiä lenkkejä ja juosta pidempään ja kovempaa.

    Surullista

    On hieman surullista, jos sähköpyörä on lopulta ainoa keino saada ihminen liikkumaan. Nykyisin näkee yhä nuoremmillakin, alakouluikäisillä sähköpyöriä. Tässä vanhemmat ovat tehneet kyllä karhunpalveluksen. Sähköpotkulautojen ikäraja oli varsin hyvä veto lainsäätäjiltä, mutta onhan ne turhia laitteita silti.

    En tiedä vieläkö ihmetellään tai etsitään syitä siihen, miksi ihmiset voivat niin huonosti? Minun mielestä siihen on ihan selkeät syyt. Markkinointi. On naurettavaa, kuinka meille tuputetaan yhtä aikaa ja jatkuvasti enemmän epäterveellisiä asioita, mutta samalla kehotetaan pitämään terveydestä ja hyvinvoinnista huolta.

    Kiireisille ihmisille markkinoidaan nopeita ja helppoja välipaloja ja ruokia, jotka ovat keskimäärin ultraprosessoituja, sokerisia ja suolaisia, joiden ravintoarvot ovat loppupeleissä melko heikot. Lapset hakevat kaupasta virvoitusjuomia ja pientä naposteltavaa. Ammattikoululaisen lounas saattaa koostua välipalajogurtista ja paistopisteen croissantista. Energiajuomia markkinoidaan ihan valtavasti, vaikka niiden haitat tunnetaan varsin hyvin. Älypuhelin syöttää kaiken maailman sontaa ennätystahtiin. Nuoret, sekä myös aikuiset uppoavat selaamaan tiktokin hauskoja videoita, jotka eivät lopu. Minusta meidän ei tarvitse ihmetellä, mistä kaikki huonovointisuus johtuu. Ihminen voisi katsoa vain peiliin ja todeta, että perhana, siellähän se syyllinen on.

    Teetkö omat päätökset?

    Kyllähän me loppupeleissä itse päätämme mitä teemme ja mitä syömme. Kaikki epäterveellinen on tehty vain niin helpoksi. On niin helppo ostaa se ultraprosessoitu elintarvike, koska se on nopea syödä ja ne on yleensä edullisia. On helppo tilata ruokaa suoraan kotiovelle, on helppo ostaa sähköpyörä osamaksulla, on helppoa, kun ei tarvitse tehdä mitään.

    Tämmöistä tulee funtsittua aina silloin tällöin.