Edellisestä artikkelista onkin kulunut jo tovi, joten ajattelin kirjoitella hieman kuulumisia. Talvi on kääntynyt kevääksi ja takana on varsin erikoinen talvi, kuten oli myös viime kesäkin. Ilmastonmuutos aiheuttaa todennäköisesti jatkossakin erikoisia ja poikkeuksellisen laajoja ääripäitä sääolosuhteissa. Viime kesänä oli kylmä alkukesä ja tuntui, että kesä ei tule lainkaan. Sitten puski päälle järjettömän hellejakson. Rovaniemen korkeudella lumi tuli yllättävän aikaisin ja en ole montaa kertaa aloittanut hiihtokautta marraskuun puolessa välissä. Tammi- ja helmikuu olivat erittäin kylmiä ja taloa lämmitti pääasiassa ilmavesilämpöpumpun sähkövastus. Kylmä jakso päättyi ja sitten alkoikin lähes ympärivuorokautinen plussa keli. Ei auta, kuin tottua tähän.
Kylmän keskitalven ja nyt erikoisen kevään johdosta pilkkiminen ja metsähiihto on jäänyt aika vähälle. Pilkkiretket on laskettavissa yhden käden sormilla ja metsäsuksilla olen käynyt kerran lähimetsässä. Tämän myötä myös retkeilyaiheiset Youtube videot ovat jääneet tekemättä. Katsoinkin, että tilaajamäärä on pysynyt syksyn 102 kappaleessa, mutta katselukerrat viimeisen 28päivän ajalta ovat tipahtaneet 99 kappaleeseen. Talvella vielä näytti useampaa sataa. Vielä en ole pilkkikautta kokonaan haudannut, nimittäin kevään järkisiian pyyntiä olisi vielä tarkoitus käydä kokeilemassa.
No jos pidemmät päivän retket ovat jääneet tältä talvelta, niin lyhyempää maastohiihtolenkkiä on tullut tehtyä ennätysmäärä. Kaiken kaikkiaan 15 lenkkiä ja 200 kilometriä. Keskimäärin siis 13.3 km / lenkki. Jos hiihtokausi päättyi tuohon viime viikkoiseen, niin se kesti 18 viikkoa, joten kolme viikkoa lukuun ottamatta jokaiselle viikolle riitti yksi lenkki.
Työrintamalla kevät näyttää varsin hyvältä. Olemme saaneet paljon isompia ja pienempiä projekteja, jotka rytmittävät kalenteria tällä hetkellä aina kesäkuun puoleen väliin saakka. Yrittäjyyskin on tuntunut ihan hyvältä ja energiaa siihen hommaan on riittänyt. Tuli hiljattain tehtyä vähän ajoneuvomuutoksia yritykselle. Olen jo pidempään ajatellut, että kaluste liiketoiminnan lisäksi voisi olla jotain pientä muutakin. Hankimme vajaa vuosi sitten jatko-ohjaamollisen Boxerin, josta oli ajatuksena rakentaa monikäyttöinen vuokra-auto. Retkeilyyn, tavarankuljetukseen ja niin edelleen. Autoa ei tullut kuitenkaan juuri vuokrattua ja toimi tavallisen pakettiauton roolissa työajoissa. Hankimme yritykselle matkailuauton, joka tulee vuokrattavaksi vielä tässä kevään aikana, kun saadaan varusteltua vuokrauskuntoon. Boxeri vaihtui sitten normaaliin pakettiautoon.
Tokihan se katse on talvilajeista siirtynyt osittain jo kesälajeihin. Sain aikaiseksi käyttää pyörän iskarit huollossa ja tein pienen perhotilauksen kalakaverilta. Pientä päivitystä olen talven aikana perhokamoihin tehnyt, mutta kirjoitellaan niistä erikseen kauden kynnyksellä tai aikana.
Haaveena on, että kesällä ehtisi käymään kalalla ja maastopyöräilemässä perhe-elämän lisäksi. 🙂
Varoitus, seuraavassa teksti on kirjoitettu huonolla Peräpohjan murteella. Tekstissä on luultavasti paljonkin virheitä murteen osalta, koska en varsinaisesti puhu aitoa Peräpohjan murretta. Tekstin sisältö on kuitenkin täyttä totta.
Olisiko minusta erämieheksi, olenko mie erämies?
Enhän mie mikhän erämies varsinaisesti ole. Nuorempana niinkin. Silloinhan me oltiin tuon tuosta yötä metässä. Vikakönkäällä telttaillen, Tikkasella laavussa ja Toramolla koassa. Hyvällä mie niitä muistelen ja osaltaan haaveilen nykyistekki semmoista heittäytymistä. Sitä on mukavuuen halu ottanut otetta, eikä ole niin heleppoa ottaa teltta kainaloon ja painella kairaan. Onko muutes kaira sama ko erämaa? Tai salo, tai selkonen? Kyllä mie sanon, että on. Netissä on nimitäin synonyymit sanalle selkonen seuraavanlaiset: erämaa, kaira, kiveliö, korpimaa, pohjoisen kaira, salo, sydänmaa ja tietön. Kuulemma oikeita selkosia on enää ihan pohjoisessa lapissa, käsivarressa ja itälapissa. Aina välillä minun harrastuksiini kuuluu maastokartan tutkiminen ja on toden totta vaikia löytää Rovaniemen seudulta edes vähääkään erämaata. Net alueet, joita ei ole vielä rakennettu, niin ne on ainakin ojitettu ja hakattu ja sitä myöten tehty tietä sinne ja tänne. Ei sillä, etteikö mulle riittäisi pienikin metsäala, enhän mie kuitenkaan jaksa, enkä edes ehdi kävelemään aikataulutetun päiväretken aikana erämaan mittoihin yltävää aluetta. Ihminen on kietonut likaiset käpälät jokaiseen vaaraan ja notkelmaan.
Niin mie haaveilen siittä, että voisin perjantaina napata teltan ja muut tykötarpheet, ajella metsätien varthen, patikoija muutama kilometri joelle tai metsäjärvelle. Voisin siellä telttailla, samoilla lähimaastoihin, kalastella. Lauantaina entistä virkiämpänä perheen pariin kotio. Mikäs mua tässä hommassa estelee? Ensimmäisenä täytynee ihan rehellisesti myöntää, että peleko. Pimeää ja yöllistä metsää mie pelekään. Alkaa oma mielikuvitus tekemään tepposia, aistit valpastuu ja kuulee jos jonkinlaista ääntä ja rapinaa. Joitain aikoja sitten mie saatoin ihan päiväsaikaakin vähän pelätä, etenkin metässä, joka oli ennestään tuiki tuntematonta. Nykyisin mie ossaan päivisin nauttiakin ja kyllä kirkkaat kesäillatkin jo menevät. Syyskesän hämäryys se heti taas. Mitenkä sitä kannattaisi edistää? Käyä vain metässäkö? Ensin vähän hämärällä, sitten vähän pimeämmällä ja niin edelleen? Sillain kai siitä pääsee?
No toisena tulee mieleen tietenkin tämä perheen isän ajankäyttö. En mie aina mikkään hyvä kotitöisä ole ja joskus tuntuu jopa itsekkäältäkin, kun olen kalalla tuon tuosta. Silti se tuntuu välillä siltä, että aikaa eräilylle ei ole. Semmoista kiireetöntä aikaa, että ei olisi aina joku kellonaika tulla pois. Siksikin olisi hauska, kun voisi olla yötä. Ilmoittaisi perheelle, että tulen huomenna iltapäivästä tai alkuillasta. Kalastus on kans semmoinen laji, että siihen ei muutama tunti taho piisata millään. Vastakin olin Meltausjoella, menin aamusta yhdeksän aikaan ja tulin kotia viideksi. Tuntui, että olisi sitä vielä jotakin lampea käynyt kalastelemasa. Toisaalta olo oli turhautunut, kun päivän saaliina oli ainuastaan yksi pirteä jokihauki. Se sai jatkaa kasvuaan. Olen mie koittanut välillä petrata kotitöisäkin, että toinenkin ehtisi tekemään omia asioita. Sillon ku toinen on päässyt omien juttujen pariin, ei omat kalaretket tunnu niin pahalta. Säilyypi hyvä tasapaino.
Nuorempana minua piettiin ehkä jopa erämiehenä. Oikeana Toramon kodan isäntänä. Ossaan mie tulet tehdä kuivilla koivuklapeilla, kun tervaskantoonkin. Varmaan louevaatteenkin saisin ripustettua, mutta rakovalkeat ei onnistuisi. Johtunee myös siitä, että keloja ei saa kaataa, niin kuin entisessä Lapissa. On hyvä, että on tullut sääntöjä. Mie luulen, että metsän reunalla kävijöitä on nykyisin paljon enemmän, kuin ennen. Siksikin, kun ihmisten määrä on muutenkin lisääntynyt. Rovaniemen kauppalassa asui 1950 luvulla 6600 ihmistä ja jos maalaiskunta lasketaan mukaan, niin arviolta 20 000 henkeä. Nykyisin Rovaniemen alueella asuu 69 000 henkeä. Olisi tänä päivänä kelot loppuneet.
Jaa minkälaisia selekosia mie sitten kaipailen? Ihan vain tavallista ja vaihtelevaa. Talvella tykkään hiihdellä suon reunoja ja rämeitä. Kesällä kuivat mäntykankaat avaruuden ja helpon kulkusuuden takia, kuusikoissa taas enemmän semmoista mystisyyttä. Tulee semmoinen olo, että siellä on niitä pöllöjä. Rämeillä ja suon reunoilla voi talvella tavata kanalintuja.
Välillä mie mietin ihan metästyksen aloittamistakin. Vieläpä koiran kanssa. Mie en vain tiiä olenko mie koiraihminen, tai olenko mie metästysihminen. Pystykorva se olisi, lintuja haukkumhan. Minullahan tuo mielikuvitus on melekosen vilkasta ja pystyn luomaan pääkoppaani innostumisista erilaisia visioita. Tästäkin aiheesta on virinnyt pilvilinnoja. Elokuun kahdeskymmenes kun koittaisi, minulla olisi kalavehkeitten lisäksi haulikkokin mukana. Samoilisin metsälampia ja joen mutkia, kalastelisin päivällä, illemmalla järven rannalle sorsien iltalennolle, siitä asennolle makuulle. Koiran kanssa kahden, tai voisihan siinä völjyssä kulkea niin oma lapsi, kuin hyvä ystäväkin. Aamusta olisi pieni lenkki lammella haulikon kanssa, kunnes taas lounaan jälkeen siirtyisin kalavesille. Olen kova poika unelmoimaan ja ajattelemaan. Sitä mie en tiiä, että olisiko minusta oikeasti tuommoiseen? Se saattaa olla, että tämä liian helppo moderni kaupunkielämä ja entisaikainen eräkirjallisuus on vain saanut romanttisia ajatuksia.
Syksymmällä kalastus jäisi vähemmälle, joitain rauhallisia nivoja voisi vielä ennen jäitten tuloa kokeilla. Mukaan tulisi tietenkin kanalinnunpyynti. Siinähän se pystykorva vasta töihin pääsisi.
Olen harrastanut valokuvausta noin 20 vuoden ajan. Sama koskee myös maastopyöräilyä, sekä kalastusta. Kirjoitin siksi 20 vuoden ajan, enkä 20 vuotta, koska minulla on ollut lajissa, kuin lajissa hiljaisia aikoja ja pirteämpiä aikoja. Ala-asteikäisenä lapsena koin olevani hyvä rullalautailemaan. Ala-, ja yläasteen kynnyksellä taas koin olevani hyvä maastopyöräilijä, etenkin alamäkeen.
Mitä vanhemmaksi olen tullut, olen huomannut ikään kuin jääväni kehityksestä jälkeen. Junnaan paikallaan. Aikuisiällä olen välillä pohtinut omia vahvuuksia ja asioita, joissa olen oikeasti hyvä. En ole saanut kunnollista vastausta. Olen tullut tulokseen, että osaan vähän kaikkea, mutta en missään erityisen hyvä. Tähän löytyy monia selkeitä syitä ja yksi niistä on pitkäjänteisyys. Innostun hetkeksi, pyrin tekemään sitä mahdollisimman paljon, kunnes en enää ole innostunut. Yksi iso tekijä on, että saatan innostua maastopyöräilystä parhaiden keväthankien aikaan, mutta innostus ei ylläkään kesään, jolloin lajia voi oikeasti harrastaa. Silloin, kun harrastamisesta puuttuu pitkäjänteisyys ja jatkuvuus, niin ei tule kehitystä. Harrastaa hetken, palautuu mieleen vanhat opit, mutta ei ehdi tulla juuri uutta, kun taas laji vaihtuu. Tämmöisessä toiminnassa ei tule myöskään seurattua lajin yleistä kehitystä, niin ajotyylien, trendien, kuin varusteidenkaan osalta.
Maastopyöräily on ollut aina vain ajamista. En ole ikinä miettinyt, voiko jonkun asian tehdä teknisesti paremmin. Valokuvaaminen on ollut myös tasapaksua. Olen vain noudattanut joskus kuulemaani oppia, että horisontti pitää olla suorassa ja niin edelleen. Pitkäjänteisyyden lisäksi toinen merkittävä tekijä on itseoppivuus. En ole ikinä käynyt kursseja pyöräilyyn, valo- ja videokuvaamiseen, maastohiihtoon ja perhokalastukseen. Olen ollut huono ottamaan oppia vastaan. Olen halunnut tehdä asiat yksin. Uskon, että jos olisin viimeisen viiden vuoden aikana ajanut edes puolet kilometreistä jonkun toisen kanssa, tai porukassa, olisin paremmassa kunnossa ja parempi kuljettaja. Luultavasti niitä kilsojakin olisi paljon enemmän. Muihinkin harrastuksiin pätee täysin sama asia. Teen asiat yksin, jolloin en voi jakaa toisen kanssa osaamista ja luovuutta. Todella iso osa Instagramin taitavista valokuvaajista tekee retkiä porukassa. Todella monet kuntohiihtäjät käyvät lenkillä kaverin kanssa, tai isommassa porukassa. Maastopyöräilyäkin harrastetaan todella paljon porukassa. Porukassa harrastaminen tuo sopivaa kilpailua ja painetta, kirittää vauhdissa ja tsemppaa pitempiin lenkkeihin. Valokuvaaminen porukassa aiheuttaa varmasti luovempaa ajattelua, kun ideoita voi jakaa kaverin kanssa. Kalastuksessa ja metsästyksessä opas on alkuun erittäin suositeltavaa, jotta into harrastukseen säilyy.
Olen havahtunut tähän itse nyt kahden viimeisen vuoden aikana. Kevät-talvella 2024 mainitsin velimiehelle, että jos sille sopii, haluaisin kesällä perehtyä perhokalastukseen paremmin ja lähteä mukaan kalaretkelle. Olin ehkä hieman unohtanut asian, kun hän kesäkuussa 2024 laittoi viestiä, että lähdenkö mukaan lähijoelle. Ota kaikki mahdolliset perhokalastusvälineet mukaan, niin katsotaan homma alkuun. Siitä se ajatus niin sanotusti lähti ja pitkäjänteisyyttä ja intohimoa lajia kohtaan on säilynyt jo ennätykselliset 1.5 vuotta. Aloitin perhokalastuksen alun perin jo 2010, mutta laji hiipui aika nopeasti, koska en oppinut. Alussa olleet oppaani muuttivat etelämmäs ja uusia kalakavereita en enää löytänyt. Vuosien 2010 – 2024 välissä olen tehnyt muutamia pistoja yksinään, sekä muutamia retkiä kavereiden kanssa, mutta kaikilla on ollut virvelit. Olen todella kiitollinen isoveljelleni Laurille siitä, että otti minut johkalle mukaan. Olemme tehneet kahden kauden aikana ehkä kolme yhteistä perhokalastusretkeä, sekä muutaman pilkkiretken. Näillä reissuilla olen kysellyt, sekä ollut kuuntelevana korvana. Pilkillä olemme puhuneet kaikesta kalastuksesta, sekä olemme vaihtaneet satoja viestejä kalastukseen liittyen. Olen oppinut ihan älyttömästi tästä lajista ja into ei näytä hiipumisen merkkejä. Jos olisin kesällä 2024 velipojan pyynnön sijaan tehnyt iltapiston Tikkasenkarille, tai Vikajoen Pietarinkoskelle, niin tuskin kirjoittaisin tätä nyt. Ne olivat ne helpot ja ensimmäisenä mieleen tulevat kohteet. Tämä on siis erittäin hieno esimerkki siitä, kuinka iso vaikutus on kokeneemmalla oppaalla. Ihan kaikkea ei tarvitse oppia kantapään kautta, koska sitä itseopetteluakin on ihan tarpeeksi. Lisäksi yhdistin lähes heti kalastamiseen myös videokuvaamisen. Ei välttämättä se paras yhdistelmä, mutta ainakin itselle mieleinen ja saan dokumentoitua oman kehityksen eläkepäiville katsottavaksi. Heti ensimmäisellä retkellä Laurin kanssa saatu onnistuminen pintovaan harjukseen, sekä hänen maininta Rolf Nylinderin videoista aiheutti luultavasti sen isoimman kipinän koko touhuun. Oppaan kanssa harrastaminen ei ole valmiista pöydästä syömistä. Työ on tehtävä kuitenkin itse. Se on perimätiedon jakamista eteenpäin. Lauri on antanut avaimet oppiin, eli tärkeää perustietoa, jonka avulla olen osannut hakea tietoa vielä lisää. Uuden yhteisen retken jälkeen olen taas saanut runsaasti uutta oppia ja avaimia uuden oppimiseen. Soveltamalla näitä oppeja omaan tekemiseen, olen löytänyt hiljalleen oman strategian ja filosofian perhokalastukseen. Olen kiertänyt niin valmiiksi kerrottuja mestoja, kuin kartalta etsimiä koskia. Pyytänyt paljon tyhjää, mutta saanut myös isoja onnistumisia. Rovaniemen seudun joet ja luonto ovat äärimmäisen kaunista ja ihan kalaisaakin.
Kokeneen kalakaverin merkitys on ollut siis valtava. Lauri veljen lisäksi olen päässyt muun muassa Tonin ja Juhon kanssa perhokalastusretkille. Kalastus isossa porukassa ei ole mieleistä, toki sellaisiakin retkiä voi tehdä tiettyihin paikkoihin. 1-3 kalakaveria voisi olla aika sopiva. Yksi syy kalastuksessa yksinäisyyteen on ollut videoiden tekeminen. Varsinkin, jos kaveri ei ole innokas videoiden tekijä, oma tekeminen alkaa hävettämään. Tässä asiassa voisin olla ensi kesänä rohkeampi.
Perhokalastuksen myötä olen siis havahtunut siihen, että en ole täysin toivoton tapaus ja pystyn kehittymään. Kyse on siitä, että yksin en siihen pysty. Tarvitsen harrastuksiin kaveria ja kokeneempien vinkkejä. Niin varmasti kaikki tarvitsevat. Minulla on sellainen haave, että vuoden kierrossa olisi nämä muutamat harrastukset, joissa säilyisi pitkäjänteisyys ja saisin huomata kehitystä. Perhokalastuksen lisäksi maastopyöräily ja maastohiihto, sekä välikausina ja autotallin juoksumatolla juoksu. Toki onhan minulla nykyisin myös metsästyskortti, joten nähtäväksi jää, miten se asettuu tähän rytmiin. Rytmin tärkeimpänä palasena on perhe ja puoliso. Sen ympärille rakennetaan kaikki muu.
Vuoden 2026 tavoitteeksi voisinkin asettaa, että harrasta porukassa.
Vuosi 2025 lähenee loppua ja ihan viime metreillä avasin uuden sivuston ja blogin. Siirryin pitkän tauon jälkeen oman domainin alle. Tämä antaa hieman luovempaa vapautta sivuston ulkonäön, mutta myös teknisten ominaisuuksien osalta. Toivottavasti ihmiset löytävät myös tänne. 🙂
Tämän kirjoituksen voisi kirjoittaa monelta eri kantilta. Yrittäjäminä, kalastajaminä, retkeilijäminä, isäminä, aviomiesminä ja niin edelleen. Haluan tämän blogin keskittyvän lähtökohtaisesti harrastuksiini, mutta myös perhe ja yrittäjyyskin teksteissä vilahtelee. Kirjoitan tämän uudenvuoden puheen kuitenkin harrastusminänä. Mitä vuosi 2025 sisälsi kalastuksen, retkeilyn ja liikunnan saralla.
Kirjoitin edellisen vuosikertauksen Instagramiin loppuvuodesta 2023. Silloin teemoina oli työuupumus, tupakoinnin lopetus ja liikunnallinen arki. Sieltä löytyi hieman lukujakin, kun vuonna 2022 olin tehnyt keskimäärin 1.5 treeniä viikkoon ja 2023 olin nostanut määrän kahteen treeniin. Selailin Suunto sovelluksen tilastoja ja totesin, että viime vuodet on mennyt reilulla kahdella treenillä viikkoon ja vuodessa on harjoitustunteja tullut noin 80h luokkaa. Se tarkoittaa siis sitä, että viikon treenitunnit olivat vain 1.5 h. Keskiarvona kaksi harjoitusta viikkoon on ihan ok, vaikka enemmänkin pitäisi olla, mutta tuo tunti määrä treeniä kohden on aivan liian alhainen. Tein tässä myös hieman matikanlaskuja ja katsoin miten nämä luvut asettuvat vuoden kolmella ensimmäisellä ja viimeisellä kuukaudella. Kesät ovat olleet aina treenaamisen osalta hiljaisempia. Tänä vuonna tammi-helmi-maaliskuun treenimäärä viikkoa kohti oli 2,9 krt ja 2,7 h, kun taas loppuvuodesta loka-marras-joulukuu 4 krt / viikko ja 2,2 h / viikko. Tämän tyyppiset lukemat pitää kyllä saada koko vuoden osalta. Minulla on kyllä kestävyyskuntoiluun hyviä mielekkäitä harrastuksia jokaiselle vuodenajalle, joten siitä se ei ole kiinni. Tällä hetkellä ajatuksena on kehittää peruskuntoa ja tietenkin kehittyä myös lajien osalta. Haaveissa olisi jossain vaiheessa osallistua johonkin tapahtumaan niin maastopyöräilyn, hiihdon, kuin polkujuoksunkin osalta.
Vuoden 2025 liikkumis statseja
Perhokalastus
Miehän tosiaan aloitin perhokalastuksen kesällä 2024 ja tämä vuosi oli ensimmäinen kokonainen lajin parissa. Ensimmäinen ajatus on, että opin kesän aikana aivan älyttömästi tästä lajista ja aloin hahmottamaan myös omaa kalastus filosofiaa. Kesän aikana tuli kierreltyä monenlaisia vesiä joista osa oli veljen, tai jonkun muun suosituksia ja osa sitten ihan kartalta katsottuja virtavesiä. Toisinaan tuli heitettyä kuusi tuntia tyhjää, kuin toisinaan taas muutamassa tunnissa tuli valtavia onnistumisia. Kauden edetessä opin mielestäni koko ajan paremmin nauttimaan hetkestä jokivarressa ja alkukauden levoton höntyily väheni selvästi. Tälle kaudelle sattui myös kaksi taimen tapahtumaa, ensimmäinen oli toukokuussa pienellä erämaajoella virvelillä ja toinen samaisella joella loppukaudesta perhoon. Tämä oli myös ensimmäinen perholla saatu taimen. Ensimmäisten taimenien lisäksi kausi huipentui ennätys harjukseen, joka oli 39 cm. Sen huomasi kyllä heti siiman päässä, että oli keskimääräistä vauraampi kala. Rovaniemen vesistöissä meikän harjukset ovat olleet keskimäärin 30 cm luokkaa. Silloin tällöin joku 35-36 cm on tullut.
Tulipahan tälle kaudelle yksi kirjolohikin perholla ja vieläpä urbaanissa miljöössä Jätkänkynttilänsillan kupeesta. Ensi keväänä aion käydä tutustumassa yhteen pienempään jokeen, josta kirjolohta voisi myös saada.
Jollain saattaa kiinnostaa myös se, mitä tuli hankittua tähän harrastukseen. Pyrin menemään aika vähillä hankinnoilla, mutta jotain oli kuitenkin pakko hankkia. Käytettynä ostetut kahluuhousut kovasta liimailusta huolimatta eivät enää pitäneet vettä, joten investoin sitten uudet Simmsin vyötärömallin housut. Perhojen ja perukkeiden lisäksi tuli hankittua uusi heittosiima tuohon perussettiin, sekä isompaan vanhaan vapaan. Yritin siis saada uudella siimalla vanhasta seiskaluokkaisesta toimivaa settiä, mutta ei siitä tainnut olla apua. Meikällähän on käyttösettinä tuo Visionin Eka 8′ ja #4, jossa Visionin Vibe+ 85 siima. Tämän lisäksi vanha Erätukusta ostettu 9′ ja #6-7 vapa samalla siimalla, mutta sen heitto-ominaisuudet ovat niin karseat, että ei siitä taida olla kalakaveriksi. Hankinta listalla on siis joku hyvä #6 setti kevään streamerkalastukseen, isommille koskille ja ehkäpä hauen pyyntiinkin.
Siimojen lisäksi taisin hankkia suonipihdit. Jos vielä lasketaan joululahjat, niin pukkihan toi uuden haaveilemani repun, Savotan Jääkäri M, sekä pienen setin perhojakin. Repusta on tarkoitus tehdä videota ja artikkelia seuraavan retken yhteydessä.
Perhokausi oli kaiken kaikkiaan melko pitkä, kun ensimmäiset heitot ja ensimmäinen harjus tuli huhtikuussa Sallassa ja viimeiset perhokalat lokakuun lopussa.
Kevään ensimmäinen harjus
Syksyllä viimeisen retken jälkeen unohdin aika mukavasti koko harrastuksen ja ajatukset siirtyi juoksuun ja hiihtoon. Se on ihan mukava välillä unohtaa kokonaan jokin laji, jota ei voi harrastaa kuin tiettynä vuodenaikana. Joulupukilta tullut Ari Savikon Harjus kirja kuitenkin aktivoi aivot taas kivasti perhokalastukseen, joten hauska alkaa tässä hiihdon ja pilkkikauden ohella fiilistelemään jo tulevaa kautta.
Vuosi 2026
Odotuksia vuodelle 2026? Kaiken kaikkiaan koen, että asiat on tällä hetkellä todella hyvin. Olen onnellinen ja kiitollinen perheestä, läheisistä ja ystävistä. Minulla on työ, joka pitää ainakin ajatukset liikkeessä ja harrastukset, jotka pitävät fyysisesti liikkeessä.
Toivon, että kaikelle olisi sopivasti aikaa. Aikaa olla rakkaan vaimoni kanssa (muutakin kuin töissä), tehdä perheenä asioita, joista kaikki pitävät ja vielä omille harrastuksillekin. Harrastukset ovat myös siitä kivoja, että niitä voi tehdä myös koko perheellä, lasten kanssa, tai vaikkapa yhden lapsen kanssa kerrallaan. Toivon, että lasten kanssa tehdyt pyörä-, kala- ja laavuretket inspiroisi heitäkin olemaan luonnossa ja arvostamaan sitä.
Jos jotain tavoitteita pitäisi asettaa, niin ainakin se metsässä yöpyminen, joka jäi viime kesänä tekemättä. Pyöräilyn saralla haluaisin taas olla aktiivisempi, kuten toissa kesänä. Kilometreinä voisin tavoitella jotain 300 km luokkaa, koska vuonna 2024 olin pyörän selässä reilu 200 km.
Somea ja YouTubea aion tehdä samaan malliin, kuin viime vuonna. Ei isompia paineita katselukerroista, tai tykkäyksistä. Lähinnä omaksi iloksi ja bonuksena, jos joku muukin innostuu harrastamaan.
Blogin kirjoittaminen tulee olemaan vahvasti mukana, kun olen panostanut nyt uuteen blogiinkin.
Perhokalastus tulee olemaan tietenkin isona osana tulevaa vuotta, etenkin huhtikuun ja marraskuun välisenä aikana. Viime keväänä fiilistelin sitä, että pääsisi edes yhden kerran mettäsuksilla perhokalalle. Olisi periaatteessa ollut tehtävissä, mutta viime keväänä oli niin kovat hanget, että pääsi ihan kävellenkin ensimmäisille retkille. Mettäsuksi retkeä voisi ajatella tulevana keväänä. Muutoinkin tulevana keväänä tiedän ehkä paremmin, mihin ensimmäiset retket suuntaan. Mahdollisesti paikkoihin, joissa uskon ja tiedän olevan taimenta, jolloin harjuksille voi antaa enemmän rauhaa. Odotan retkiä, joissa pääsen nauttimaan luonnonrauhasta, ihmettelemään luonnon kiertokulkua ja oppimaan uutta kaikesta siitä, mitä luonto ja kalastus parhaimmillaan tarjoaa. Tässä joulun alla hiljattain suoritin myös metsästyskortin, joten luultavasti myös kanalintumetsästys tulee olemaan osa sisällöntuotantoa.
Juoksin pururataa pitkin, olin jo isorakan lenkin puolivälin ohittanut, kun ohitseni pyöräili henkilö sähköavusteisella läskipyörällä. Minun pääkoppaani ei mahdu ajatus, että lähden lenkille, urheilemaan, liikkumaan moottorin avustamana. Miehän en tiedä esimerkiksi tämänkään henkilön taustaa, joten en lähde kyseistä henkilöä enempää syyttämään. Samoja reittejä kuitenkin kulkee monet ilman avustuksia. Kävelijät, juoksijat, suunnistajat, hiihtäjät ja luomupyöräilijät. Minun ajatusmaailma on se, että jos kunto ei riitä tekemään kyseistä lenkkiä omin voimin, silloin voi lyhentää lenkkiä. Olen itse äärimmäisen huonossa kunnossa tällä hetkellä ja siksi pyrin sitä kehittämään. Siksi, että jaksan patikoida pitempiä matkoja, pyöräillä pitempiä lenkkejä ja juosta pidempään ja kovempaa.
Surullista
On hieman surullista, jos sähköpyörä on lopulta ainoa keino saada ihminen liikkumaan. Nykyisin näkee yhä nuoremmillakin, alakouluikäisillä sähköpyöriä. Tässä vanhemmat ovat tehneet kyllä karhunpalveluksen. Sähköpotkulautojen ikäraja oli varsin hyvä veto lainsäätäjiltä, mutta onhan ne turhia laitteita silti.
En tiedä vieläkö ihmetellään tai etsitään syitä siihen, miksi ihmiset voivat niin huonosti? Minun mielestä siihen on ihan selkeät syyt. Markkinointi. On naurettavaa, kuinka meille tuputetaan yhtä aikaa ja jatkuvasti enemmän epäterveellisiä asioita, mutta samalla kehotetaan pitämään terveydestä ja hyvinvoinnista huolta.
Kiireisille ihmisille markkinoidaan nopeita ja helppoja välipaloja ja ruokia, jotka ovat keskimäärin ultraprosessoituja, sokerisia ja suolaisia, joiden ravintoarvot ovat loppupeleissä melko heikot. Lapset hakevat kaupasta virvoitusjuomia ja pientä naposteltavaa. Ammattikoululaisen lounas saattaa koostua välipalajogurtista ja paistopisteen croissantista. Energiajuomia markkinoidaan ihan valtavasti, vaikka niiden haitat tunnetaan varsin hyvin. Älypuhelin syöttää kaiken maailman sontaa ennätystahtiin. Nuoret, sekä myös aikuiset uppoavat selaamaan tiktokin hauskoja videoita, jotka eivät lopu. Minusta meidän ei tarvitse ihmetellä, mistä kaikki huonovointisuus johtuu. Ihminen voisi katsoa vain peiliin ja todeta, että perhana, siellähän se syyllinen on.
Teetkö omat päätökset?
Kyllähän me loppupeleissä itse päätämme mitä teemme ja mitä syömme. Kaikki epäterveellinen on tehty vain niin helpoksi. On niin helppo ostaa se ultraprosessoitu elintarvike, koska se on nopea syödä ja ne on yleensä edullisia. On helppo tilata ruokaa suoraan kotiovelle, on helppo ostaa sähköpyörä osamaksulla, on helppoa, kun ei tarvitse tehdä mitään.
Kirjoittaminen. Asia, josta on tullut viime vuosina tärkeä tapa ilmaista itseäni. Kirjoitan tätä blogia, kirjoitan ylös kalaretket, kirjoitan jonkinlaista päiväkirjaa, joka sai muuten alkunsa siitä, kun tehtiin lopullinen yrityskauppa vuonna 2022. Aloin silloin kirjoittamaan lähinnä yrittäjyydestä ja siitä, miten tämä meidän yritys voi ja kehittyy, tai on kehittymättä. Tämä muistikirja on muuttunut hiljalleen arkielämän päiväkirjaksi, johon kirjoitan sen hetkisiä fiiliksiä elämästä, mutta myös yrityksestä ja yrittäjyydestä. Joskus kirjoittelen useamman kerran viikossa, joskus väli venähtää kuukaudeksi. Voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon, jos olisi aikaa.
Blogiin kirjoitetuissa kalatarinoissa olen hakenut omaa tyyliä. Välillä kirjoitan nykyhetkessä ja välillä taas menneessä ajassa. En ole opiskellut kirjoittamista mitenkään, koulun äidinkielessä en ollut kovin hyvä. Viime vuosina olen lukenut paljon kirjoja ja kerännyt niistä alitajuntaan erilaisia tapoja, joita sovellan omissa teksteissä. Virheitäkin varmaan sattuu vähän väliä.
Kenelle kirjoitan ja miksi? Yksi merkittävä syy kirjoittamiselle on yksinkertaisesti oma halu. Esimerkiksi kalaretkistä kirjoittaessa pääsen jotenkin kokemaan sen retken vielä uudelleen ja lisäksi siitä jää merkintä tulevaisuutta ajatellen. Kirjoittaessa tulee muisteltua
tarkemmin yksityiskohtia, mitä muuten ei varmaan tulisi. Toisaalta on yhdentekevää lukeeko joku kirjoituksia. Toisaalta taas näen blogini tilastoista, että joitain kymmeniä kävijöitä blogissani käy kuukausittain, joten olisi kiva saada myös palautetta lukijoiltani. Kävijämäärät ovat verrattain melko vähäisiä, koska vuosina 2018-2020 blogissa ja kuvasivustolla vieraili kuukausittain keskimäärin 1000 kävijää.
Kalatarinoiden lisäksi minulla olisi paljon kantaaottavia ajatuksia liittyen ilmastonmuutokseen, luontokatoon, ihmisen ahneuteen ja yrittäjyyteen. Koen, että en ole vielä tarpeeksi taitava kirjoittamaan niin sanottuja mielipidekirjoituksia. Toki sisällytän näitä myös erätarinoihin.
Olen tällä hetkellä yrittäjänä yrityksessä, joka valmistaa keittiökalusteita, wc- ja kylpyhuonekalusteita, säilytyskalusteita, sekä monipuolisia erikoiskalusteita. Olen puusepän ammatin lisäksi myös sähköasentaja. Työurani aikana on tullut työskenneltyä melko monipuolisesti erilaisia teknisissä töissä. Sähköasentajana, ikkunoiden huolto- ja korjaustyössä, saippua-annostelijamyyjänä, keittiömyyjänä, Lappsetin tehtaalla, rakennusapumiehenä, keittiökalustevalmistajana ja niin päin pois.
Olen aina ajatellut olevani luova. Välillä luovuuden aiheena on ollut arkkitehtuuri ja välillä taas huonekalut. Piirtää en ole ikinä osannut ja nykyisessä työssä olen saanut huomata, että laaja-alainen sisustus- ja kalustesuunnittelukaan ei ole vahvinta osaamistani. Ja tarkoitan siis värien ja materiaalien sommittelua. Kalusteiden osalta tekninen puoli on enemmän osaamisalaani. Työn ja perheen lisäksi yritän siis harrastella erilaisia asioita. Pyöräilyä suurin piirtein joka toinen kesä, kalastusta tällä hetkellä isommalla innolla, Youtube videoiden tekoa, valokuvaamista ja sitten tätä kirjoittamista. Videotuotanto ja kirjoittaminen on sellaisia, joissa haluan kehittyä, mutta en toistaiseksi tavoittele niistä ammattia. Kirjoittamisen puolella muistikirjassa on muutamia ideoita jopa kokonaisesta kirjasta, sekä paljon aiheita lyhyemmille kirjoituksille. Kalatarinoita tulen tietenkin kirjoittamaan aina, kuin retkellä ehdin käymään.
Videotuotannon puolella olen pitkään visioinut jotain kaunista, Suomalaisen klassisen musiikin ja luonnon yhdistämistä. Haluaisin siis hyödyntää ja tuoda esille suomalaista klassista musiikkia yhdessä laadukkaiden luonto- ja kalastusvideoiden kanssa. Tämän lisäksi Kahvia ja Keloja tyyppinen konsepti on myös ajatuksissa ja sitä ajatusta täytyisi jotenkin kirkastaa. Olen aina ollut huono suunnitelmallisuudessa, tai ainakin toteuttamaan suunnitelmien pohjalta. Olen kyllä laatinut paljonkin suunnitelmia mm. yritykseni sisällä, mutta harvoin ne ovat toteutuneet.
En ole sellainen henkilö, joka innostuessaan oppii jonkun asian nopeasti, saavuttaen ison
yleisön kertaheitolla, niin kuin jotkut seuraamani nuoret valokuvaajat ovat tehneet Instagramissa. Olen ollut digikameroiden kanssa tekemisissä kohta 20 vuotta, enkä siltikään ole, kuin melko hyvä. Olen maastopyöräillyt myös kohta 20 vuotta, enkä vieläkään osaa sanoa, minkälainen geometria minulle on hyvä. Mie tykkään ajella sillä pyörällä, minkä omistan. Olen luultavasti kiinnostunut liian monesta asiasta, joten oppiminen jakautuu laajalle, enkä siksi osaa mitään todella hyvin, enkä tiedä asioista todella paljon. Onneksi näitä kaikkea voin huoletta harrastaa, välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat.
Kiva kun luet blogiani ja tervetuloa myös jatkossakin tänne.
Kaiken muun ajatuksen ja kiireen keskellä olen ajatellut välillä, että rakennan ihan oikeat kotisivut blogille, kuville ja videoille. Mitä mieltä sinä olet siitä?
